VUOSIKERTOMUS 2017

Albania: Genci perustaa seurakuntia

Albanialainen Genci on tuore isä, pastori ja seurakunnanistuttaja. Hän kasvoi tavallisessa muslimiperheessä Tiranan esikaupunkialueella. Gencin sisko löysi Jeesuksen nuoruudessaan ja johdatti myös pikkuveljensä uskoon.

Gencillä ei kuitenkaan ollut hengellistä tukea eikä seurakuntaa. Usko jäi, kun teini-iän kiusaukset ja päihteet veivät mukanaan.

Kun Genci oli 15-vuotias, hän menetti yhtäkkiä näkönsä noin tunnin ajaksi. Hän pelästyi tilannetta ja alkoi miettiä uskonasioita uudestaan.

Kolme vuotta myöhemmin paikkakunnalla pidettiin hengellisiä tilaisuuksia. Genci päätti mennä kaveriensa kanssa katsomaan ja samalla häiritsemään tilaisuutta. Kaikki yllättyivät, kun Genci tunsikin siellä Jumalan kutsun ja antoi elämänsä Jeesukselle.

Vanhempien suunnitelmissa oli lähettää poika ulkomaille tienaamaan rahaa perheelleen, mutta Genci päätti toisin.

Hän opiskeli kolme vuotta Fidan tukemassa Tiranan Evangelical Theological College -raamattukoulussa ja alkoi palvella kotiseurakuntansa seurakuntaistutuksessa eräässä Tiranan lähiössä. Nyt lähiöön on syntynyt uusi seurakunta.

Gencin unelmana on perustaa uusia seurakuntia Tiranaan, Albaniaan ja koko Balkanin alueelle.