Elokuun 19. päivänä vietetään maailman humanitaarisen avun päivää. Maailmanlaajuinen humanitaarinen yhteisö nostaa vuosittain esille tärkeän päivän kunnioittaen heitä, jotka auttavat kriisien keskellä eläviä ihmisiä. 

YK perusti päivän muistoksi avustustyöntekijöille, jotka kuolivat vuonna 2003 Canal-hotellin pommi-iskussa Bagdadissa, Irakissa. Tänä vuonna päivän teemaksi on valittu ”It takes a village”. Tämä tuttu sanonta vie ajatuksemme siihen, että samalla tavoin, kun tarvitaan koko kylä kasvattamaan lasta, me tarvitsemme myös kokonaisia kyliä vastaamaan humanitaarisen kriisin keskelle joutuneen ihmisen tarpeisiin.

Fida ja kongolainen helluntaikirkko CEPAC ovat tehneet yli 16 vuotta yhdessä työtä Kongon demokraattisessa tasavallassa. Humanitaarinen hätätila siellä on edelleen akuutti ja jatkuva, mutta samalla on kyseessä unohdettu kriisi. Kongolaiset ovat kasvaneet maailmassa, jossa aseellinen konflikti on ainut todellisuus, jonka he tuntevat.

Kalemien alueelle ihmiset ovat paenneet monimutkaisia ja pitkään kestäneitä konflikteja, joiden taustalla on myös köyhyyttä ja etnisiä ristiriitoja. Alueella on useita leirejä, joita pyritään purkamaan mahdollisuuksien mukaan. Vaikka ihmiset haluaisivat jo palata omalle kotiseudulle, paluu tarkoittaisi monessa tapauksessa puolen valitsemista konfliktiin liittyen. Leireiltä palaajia ohjataan myös toisiin kyliin aloittamaan elämää uudessa kodissa. Maansisäisten pakolaisten on kuitenkin vaikea saada maata ja päästä osaksi uuden kylän yhteisöön.

Kongolaiset lapset ovat kotimaansa tulevaisuus. He ovat todellisia sankareita löytäessään keinoja luoda yhteyttä ja rauhaa sodan keskellä omassa maassaan.

Yhteistyömme hedelmänä lapset ovat saaneet tulla pakolaisleireillä kerhoihin, joissa traumatuen asiantuntijat ovat antaneet lapsille tilan lähteä luomaan yhdessä toisenlaista todellisuutta. Kongolaiset lapset ovat kotimaansa tulevaisuus. He ovat todellisia sankareita löytäessään keinoja luoda yhteyttä ja rauhaa sodan ja pakolaisuuden keskellä omassa maassaan.

Kongolaiset lapset kirjoittivat näitä unelmia, kun pyysin heitä kertomaan, millaisia supersankareita Kongossa tarvittaisiin.

”Minä tahdon olla sankari yhteisössäni. Aion auttaa leskiä hakemalla heille vettä!”

”Minä tahdon olla sankari, joka rakentaa rauhaa eri ihmisten välillä yhteisössäni. Haluan auttaa heitä ymmärtämään rauhan arvon ja sen, miten konflikteja voisi välttää.”

”Minä haluan auttaa orpoja. Haluan, että heillä on parempi elämä ja arvokkuuden kokemus.”

”Minä haluan auttaa vammaisia henkilöitä heidän jokapäiväisessä elämässä.”

Ja minä haluaisin elää kylässä, jossa nämä lapset ovat minun naapureitani! Nämä kongolaiset lapset kantavat toistensa kuormia, vaikka elävät itsekin huutavien tarpeiden keskellä. Liitytään heidän joukkoonsa ja asetetaan itsemme osaksi tämän maailmanlaajuisen kylämme haasteita. Mitä minä voin tehdä tänään yhdessä kyläni kanssa humanitaarisen kriisin keskellä elävän ”naapurikyläni” puolesta?

Kuva: Kalemiessa IDP-leirin lapset kirjoittivat, millaisia supersankareita Kongo tarvitsee.