Kun koko Suomi tyhjensi vaatekaappinsa
Keväällä 1981 järjestettiin historiallinen vaatekeräys. Suomalaisten lahjoittamat 5,5 miljoonaa vaatekiloa tukkivat Etelä-Suomen ratapihat ja antoivat lähtölaukauksen Fidan kirpputoritoiminnalle.
Keväällä 1981 järjestettiin historiallinen vaatekeräys. Suomalaisten lahjoittamat 5,5 miljoonaa vaatekiloa tukkivat Etelä-Suomen ratapihat ja antoivat lähtölaukauksen Fidan kirpputoritoiminnalle.
Tellus2016-lähetyskonferenssi toi Lahden Sibeliustaloon viikonloppuna noin viisisataa vierasta. Ydinviestinä oli uskon rohkea todeksi eläminen arjessa, ihmiseltä ihmiselle, yksi sydän kerrallaan.
Tellus2016-lähetyskonferenssissa julkaistiin uutuuskirja ”Orjuus tänään – näkökulmia ihmiskauppaan”. Kirjan toimittanut Merja Saarni sai sytykkeen aiheeseen työskennellessään Fidan tehtävissä Kaakkois-Aasiassa.
Vielä vuosi sitten Raj Kumari, 19, ei olisi uskonut, että hän oppisi lukemaan ja kirjoittamaan. Nuoren naisen haave toteutui.
Fidan uusi radio-ohjelma, Lauantain lähetyslöylyt, tulee eetteriin Radio Deissä lauantaina 5. maaliskuuta kello 21–23.
Papua Uudessa Guineassa on yli 800 etnistä ryhmää ja yhtä monta kieltä. Bulolon raamattukoulu varustaa seurakunnanistuttajia saavuttamaan niistä jokaisen Jeesukselle. Evankeliumi saa aikaan positiivisia muutoksia alkoholismin vaivaamissa kylissä.
Etiopia kärsii pahimmasta kuivuudesta vuosikymmeniin. YK arvioi, että noin 10 miljoonaa ihmistä, heistä 4,6 miljoonaa lapsia, uhkaa jopa nälänhätä.
Tellus2016-lähetyskonferenssi innostaa jokaista löytämään paikkansa Jumalan missiossa. Ajankohtaisteemat avaavat monia tapoja toteuttaa maailman tärkeintä tehtävää.
Kambodžalaisen Seak Sokin elämä muuttui, kun hän ymmärsi, että Jumala vastaa rukouksiin. Hän toivoo kylänsä kehittyvän hengellisesti ja haluaa olla osa muutosta.
Joukko suomalaisia nuoria osallistui Fidan järjestämälle matkalle Puolaan ja Unkariin. Matkan aikana tutustuttiin juutalaisten kohtaloon holokaustin ja vierailtiin Auschwitz-Birkenaun keskitysleirissä.