Lähde globaaliksi ammattilaiseksi

Globaaleille ammattilaisille koko maailma on avoinna

Globaaliksi ammattilaiseksi sanotaan henkilöä, joka muuttaa ulkomaille työn, opiskelun tai muun syyn perässä, ja seurakunnan siunaamana toteuttaa kutsumustaan kristittynä siellä missä on. Aiemmin käytimme termiä "teltantekijä".

Globaalit ammattilaiset ovat ulkomailla työskenteleviä tai opiskelevia tai muista syistä ulkomailla asuvia henkilöitä. Globaali ammattilainen voi olla nuori opiskelija, työssäkäyvä henkilö, perheenäiti – tai vaikka eläkeläinen.

Globaali ammattilainen ei lähde etsimään ensisijaisesti kansainvälistä työkokemusta tai seikkailua vieraassa kulttuurissa. Hän lähtee, koska Jeesus on sytyttänyt halun palvella, välittää evankeliumin ilosanomaa ja rakastaa ja voittaa ihmisiä valtakuntaansa.

Kyse ei ole salamyhkäisestä ”maallisen työn varjolla” toimimisesta, vaan on sataprosenttisesti kristittynä elämisestä. Hän hoitaa työtehtävänsä tai opintonsa mahdollisimman hyvin. Hänen arvonsa, asenteensa ja käyttäytymisensä ovat esimerkillisiä.

Vaikka seurakunta ei tukisikaan globaalia ammattilaista taloudellisesti, on ensiarvoisen tärkeää, että seurakunta siunaa hänet matkaan, rukoilee ja pitää yhteyttä.

Miksi ryhtyä globaaliksi ammattilaiseksi?
  • Se on luonteva tapa elää kristillistä uskoa arjessa – olla ”Kristuksen kirje”.
  • Se tuo lähetystyöhön paljon uusia ja monipuolisia mahdollisuuksia.
  • Mikään maa tai kulttuuri ei ole suljettu teltantekijänä lähtevältä.
  • Nykyään on helppoa liikkua, matkustaa, opiskella ja työskennellä ulkomailla.
Miten valmentautua globaaliksi ammattilaiseksi?
  • Vaali ja vahvista jumalasuhdettasi
  • Opiskele Raamattua
  • Käy lähetystehtäviin valmentavia kursseja
  • Osallistu aktioihin ja/tai lähetystyöharjoitteluun
  • Palvele aktiivisesti kotiseurakunnassasi
  • Harjoittele pienryhmän vetämistä
  • Pyydä seurakuntasi siunausta ja rukoustukea
  • Elä uskoasi aktiivisesti arjessa sanoin ja teoin
  • Hanki itsellesi ammatti
  • Kartuta kielitaitoasi
  • Tutustu erilaisiin kulttuureihin
  • Ole tekemisissä eri tavoin ajattelevien ja uskovien ihmisten kanssa
  • Etsi opiskelu- tai työskentelymahdollisuuksia ulkomailta

 

 

 

Kysy lisää!

Juha Lehtonen

050 416 4070

Lähetystyön yksikön päällikkö. Seurakuntayhteydet, lähetystyö, tapahtumat ja nuorisotyö.

Jyrki Palmi

050 4777570

Apulaistoiminnanjohtaja, seurakuntayhteyksien ja varainhankinnan johtaja.