Blogi

Tarina rotkoon rakennetusta kylästä

Udaipur on uusin kummikohde. Udaipurin köyhien kylien lapsilla on oikeus päästä kouluun.

Oletko kuullut paikasta nimeltä Udaipur? Aloitimme siellä juuri uuden kummikohteen yhteistyössä paikallisen seurakuntakumppanin kanssa. Udaipur sijaitsee Luoteis-Intiassa, maan suurimmassa osavaltiossa Rajasthanissa.

Viime vuonna sain käydä tutustumassa Udaipurin hankkeeseen, jossa silloin oli vielä meneillään pilottivaihe. Kyläläiset ovat hyvin omavaraisia: kaikki syötävä tulee omasta pellosta, ja lihat sekä kananmunat omista kotieläimistä.

Sähkö on harvinaista herkkua. Osalla perheistä sentään on käytössä aurinkokennolla toimiva valaisin.

Shiromani ei enää halunnut ylitsepääsemättömän raskailta tuntuvia hoitoja vaan halusi mieluummin kuolla pois.

Yksi suurista haasteista on lasten koulunkäynti. Suuri enemmistö lapsista ei käy koulua. Onkin mielenkiintoista tulevaisuudessa nähdä, mitä kummituella saadaan aikaan näiden lasten, perheiden ja kokonaisten kyläyhteisöjen elämässä.

Hankkeeseen kuuluvia yhteisöjä on sekä eri puolilla Udaipurin kaupunkia että Rajasthanin osavaltiota. Yksi kylistä sijaitsee alueella, jossa on alun perin ollut vain syvä rotko. Vuosien saatossa alueelle muuttaneet perheet ovat täyttäneet rotkoa joutomaalla ja rakentaneet sinne kotejaan.

Tapaamani hanketyöntekijä kertoi olevansa kotoisin juuri tuosta rotkoon rakennetusta kylästä. Hän kertoi iloisena, että perheelle ollaan rakentamassa isompaa kotia, oikein tiilitaloa. Nyt kuitenkin rakennustyöt ovat keskeytyneet ja talo jäänyt puolitiehen; vain betonilattia ja tiiliseinät ovat valmiina.

Kaikki alkoi siitä, kun perheen 13-vuotias Shiromani-tytär sairastui syöpään. Intiassa ei ole sosiaaliturvaa tällaisten tilanteiden varalle, vaan jokaisen on itse kustannettava äkillisten sairauksien hoitokustannukset.

Niin kävi tällekin perheelle: säästöt hupenivat sytostaattihoitoihin, ja talo perheelle jäi rakentamatta.

Vierailuni jälkeen näytti siltä, että Shiromani oli selättänyt syövän: raskaat hoidot tepsivät ja paraneminen oli hyvässä vauhdissa. Perhe ja koko kylän väki iloitsivat paranemisesta.

Kolmen kuukauden kuluttua matkustin jälleen Udaipuriin pitämään koulutusta hankeen työntekijöille ja vierailemaan kylissä.

Tapasin saman hanketyöntekijän uudestaan. Tällä kertaa hän oli kovin huolissaan ja surullisen näköinen. Hän kertoi, että tyttären syöpä oli uusiutunut. Shiromani ei enää halunnut ylitsepääsemättömän raskailta tuntuvia hoitoja vaan halusi mieluummin kuolla pois.

Vanhemmat noudattivat tytön toiveita ja päättivät, ettei sytostaattihoitoja enää jatkettaisi.

Alkoi rukouksen aika. Rukoustaistelua käytiin ahkerasti – aina Suomen seurakuntia myöten. Rukoilimme, että nuori tyttö paranisi tai jos on hänen aikansa lähteä, hän voisi elää viimeiset päivänsä ilman tuskallisia kipuja.

Sain seurata Shiromanin vointia isän lähettämien viestien välityksellä. Tytön tila heikkeni päivä päivältä, mutta kuten olimme pyytäneet, hänellä ei juurikaan ollut kipuja. Jopa hoitavat lääkärit ihmettelivät tätä.

Eräänä päivänä sain suruviestin, että Shiromani oli muuttanut ajasta iäisyyteen Taivaallisen Isänsä luokse. Suru ja kaipuu jäivät sydämeeni, niin mielelläni olisin halunnut nähdä Shiromanin paranevan.

Kummilapsityö Udaipurissa jatkuu. Haluamme suomalaiskummien tuella tuoda toivoa köyhien kylien lapsille. Voisitko sinä tehdä totta Udaipurin lasten unelmista?

Ryhdy Udaipurin lasten kummiksi tästä!

(Kuvan henkilö ei liity tarinaan.)