Tule kummiksi

Intia: Udaipurin lapset

Pieni intialaispoika katsoo kameraan.
Tule kummiksi ja tuo toivoa Intian Udaipurin lapsille. 

Tokaluokkalainen kummityttöni Intiasta kirjoitti: ”On hienoa, kun kaukaisessa maassa on joku, joka välittää minusta. Koulumenestykseni on hyvä. Tämänhetkinen toiveammattini on opettaja.” – Airi

Rajastanin osavaltio tunnetaan tarunhohtoisesta Udaipurin järvikaupungista. Kaupunkia ympäröivät kymmenet slummit, joiden väestö elää köyhyydessä. Tulisitko sinä kummiksi Intian lapsille?

Miksi apuasi tarvitaan?

Alueella asuvat lapset kuuluvat syrjittyihin kansanryhmiin, joiden asema on kastijärjestelmän pohjalla. Se tarkoittaa sitä, että kaikki ihmisoikeudet eivät toteudu heidän kohdallaan.  Lasten perheiden elinkeino on roskien ja romun kerääminen. Köyhyyden vuoksi lasten oikeus terveyteen, koulutukseen ja turvaan on uhattuna: He kärsivät aliravitsemuksesta ja taudeista, ja joutuvat usein tekemään raskasta työtä perheen elättämiseksi. Erityisen huonossa asemassa ovat tytöt. Lapsiavioliitot ovat seudulla arkipäivää, joten monen tytön koulu jää varhaisen avioitumisen vuoksi kesken.

Fidan työ parantaa lasten terveyttä ja koulunkäyntimahdollisuuksia kuudessa yhteisössä. Lisäksi työn kautta vahvistetaan lasten oikeuksien toteutumista.

Iloisia lapsia. Isompi tyttö pitää pienempää lasta sylissä.

Kummien tuella:
  • Lapset pääsevät kerhoon, jossa opetellaan erilaisia taitoja
  • Äideille saavat lukutaito-opetusta
  • Terveydenhoitaja ja kummilapsihankkeen henkilökunta tekevät kotikäyntejä perheisiin
  • Yhteisö opetetaan mm. lapsiavioliittojen vaaroista sekä lapsen oikeuksista.

En voi auttaa koko maailman lapsia, mutta voin auttaa yhtä tai kahta lasta saamaan kiinni elämästä. Rahan voi käyttää paljon huonommin. – Saara, Fidan kummi

Tule kummiksi ja anna lapsille parempi tulevaisuus!

Yhteisökummius alk. 19 €/kk ja oman kummilapsen kannatus alk. 35 €/kk.

Tule kummiksi