Blogi

Säikähtäneestä tytöstä kuukautislähettilääksi – Fazili kertoo suuresta muutoksesta, jonka eteen hän tekee nyt itse töitä

Fazili Buhasi kuvattuna vaalean ruskean seinän edessä.

"Jos keität kuukautisten aikana ugalia eli maissipuuroa, se saastuu. Varsinkin miehille voi tulla siitä oireita." Tämä on yksi uskomus, joka on ollut vallalla liittyen kuukautisiin. Kuukautiset ovat olleet melkoinen tabu ja häpeä meidän kulttuurissamme, ja siksi niistä on edelleen vaikea puhua.

Olen Fazili Buhazi ja työskentelen Fidan ja CEPAC-kirkon kehitysyhteistyön maaohjelmassa Kongon demokraattisessa tasavallassa. Minua on kutsuttu myös kuukautislähettilääksi, sillä olen ollut eräänlainen pioneeri kuukautisterveysteeman parissa.

Menin nopeasti kotiin ja kysyin kauhuissani vanhimmalta siskoltani, mikä minussa on vialla.

Voisin kertoa omasta elämästäni esimerkin, joka on hyvin tyypillinen monelle kongolaiselle tytölle.  Eräänä päivänä ollessani noin kymmenenvuotias, menin käymään välitunnin aikana vessassa ja huomasin, että vuodan verta. Säikähdin valtavasti, koska luulin, että olen sairas ja kuolen. Menin nopeasti kotiin ja kysyin kauhuissani vanhimmalta siskoltani, mikä minussa on vialla. Hän kutsui äitini paikalle ja hän antoi minulle siteitä. Hän ei kuitenkaan kertonut asiasta sen enempää. Jatkossa jäin pois koulusta aina kuukautisten aikana. Minulla oli hankala alku kuukautisten kanssa nuorempana, ennen kuin aloin ymmärtämään mistä on kyse.

Kun kuukautisterveyteen liittyvä työ alkoi, vein oppimani asiat ensin kotiini ja puhuin niistä vanhempieni kanssa. Isäni, joka toimii myös pastorina, on tukenut työtäni alusta asti. Samoin äitini iloitsee siitä, että tällä tavalla voi muuttaa tyttöjen elämää helpommaksi.  Olen puhunut siskoilleni, veljilleni ja oikeastaan koko perheelleni siitä, miten tärkeää on, että perheissä puhutaan murrosikään liittyvistä asioista. Tärkeää on tarjota oikeaa tietoa kuukautisista.

Olen iloinen siitä, että häpeä tämän aiheen ympäriltä on hälvennyt perhepiirissäni. Nykyisin voimme keskustella vapaasti näistä elämään kuuluvista normaaleista asioista. Tosin, jos meille tulee vieraita ja joku siskoistani tarvitsee kuukautissuojia, meillä on edelleen salakoodina niistä sana ”leipä” – sen verran vielä arkailemme puhua ihan kaikkien kuullen.

On hurjan surullista, että tyttö voi kuukausittain menettää viikon koulun opetuksesta.

Kuten sanottu, kuukautiset ovat Kongossa edelleen tabu, joka pitää saada murretuksi. Kuukautisten aikana tyttöjen ja naisten arki voi olla senkin vuoksi hankalaa, että heillä ei ole kunnollisia suojia. Usein tytöt jäävät pois koulusta, koska he eivät halua ottaa riskiä siitä, että hameen helmassa olisikin yhtäkkiä verta. Koulutuksissa kerromme erilaisista kuukautissuojavaihtoehdoista. Lisäksi tietysti muistutamme hyvästä hygieniasta. Tämä on iso haaste, sillä vettä ei välttämättä ole riittävästi joka alueella.

Fazili Buhazi istuu työtuolilla pöydän ääressä ja pitelee kädessään kuukuppia.
Fazili Buhazi työskentelee Fidan ja CEPAC-kirkon yhteisessä ohjelmassa Kongon demokraattisen tasavallan itäosissa.

Ihmisten tieto kuukautisista on usein myös niukkaa. Liian usein esimerkiksi vanhemmat tai opettajat antavat tyttöjen jäädä pois koulutusta kuukautiskipujen takia. Heillä ei ole tietoa, kuinka kipuja voisi hoitaa tai helpottaa. On hurjan surullista, että tyttö voi kuukausittain menettää viikon kouluopetuksesta!

Kouluilla ongelmana on myös turvallisten vessojen puute. Vessoista saattaa puuttua ovet, harvoin niissä on vettä saatavilla, tai esimerkiksi roskakoreja siteitä varten. Tähän olemme pyrkineet myös tuomaan muutosta.  On tärkeä ottaa mukaan sekä tytöt että pojat jo nuorena kuulemaan näistä normaaliin kasvuun ja kehitykseen liittyvistä asioista. Meillä on hyviä kokemuksia siitä, miten esimerkiksi kouluissa pojat ovat rohkaistuneet olemaan tyttöjen tukena kuukautisten aikana. Näin häpeä ja nolous aiheen ympärillä hälvenee. Puhumme siis paljon muustakin kuin kuukautisista, käymme nuorten kanssa läpi kasvamiseen ja kehittymiseen liittyviä teemoja keskustellen.

Unelmani on se, että häpeä ja tabu kuukautisten ympäriltä murtuu.

Tällaisessa työssä on tärkeä ottaa mukaan niitä ihmisiä, jotka ovat johtajia meidän yhteisöissämme. Siksi olemme myös kouluttaneet pastoreita, jotka ovat vahvoja vaikuttajia omilla alueillaan. Työn alussa oli melko vaikeaa mennä puhumaan näille johtajille tällaisesta aiheesta, mutta ilokseni olen huomannut, että alkuvaikeuksien jälkeen teemme työtä nyt vahvasti yhdessä. Pastorit soittavat minulle ja pyytävät eri seuduille kirkkoihin puhumaan kuukautisterveydestä nuorille. Tämä on minulle suuri ilo!

Tällaista muutostyötä ei voi tehdä yksin. Halusimme heti alkuun etsiä laajasti yhteistyötahoja. Koulutimme esimerkiksi opettajia sekä muita kouluttajia jakamaan tietoa normaaliin kasvuun ja kehitykseen liittyvistä asioista. Ilahduttavaa on se, että koulutusten jälkeen nämä vapaaehtoiset ovat lähteneet viemään näitä kursseja omille asuinalueilleen.

Kun haluat jotain tapahtuvan, sinun on oltava osa muutosta, muutoksen tekijä.

Unelmani on se, että häpeä ja tabu kuukautisten ympäriltä murtuu. Kun haluat jotain tapahtuvan, sinun on oltava osa muutosta, muutoksen tekijä. Tyttöjen ja naisten hyvinvointi on tärkeä asia koko yhteisön kannalta. Siksi haluan olla osa tätä muutosta.


Lue lisää Fidan kehitysyhteistyöstä Kongon demokraattisesta tasavallassa.

Kansainvälistä naistenpäivää vietetään 8.3.2023.