Blogi

Rakkaus tepsii kaikkeen

Rakkaus on ihmeellinen muutosvoima, joka vaikuttaa myös Itä-Euroopan köyhien ja syrjittyjen lasten elämässä.

Romanit ovat upeita ihmisiä. Heitä on siunattu esimerkiksi musiikin, taiteen ja ilon lahjalla. Heillä on komeat tummat piirteet, joita suomalainen hiirulainen voi vain kadehtia. Heillä on taito elää hetkessä ja ottaa rennosti.

Itäisen Euroopan maissa romanikansalla on kuitenkin myös paljon haasteita.

Kiertävä elämäntyyli ja mentaliteetti aiheuttavat ongelmia, joista yksi on kouluttamattomuus. Kouluttamattomuus tuo usein mukanaan tietämättömyyden esimerkiksi hygieniasta tai lapsiavioliittojen ja lähisukulaisten avioliittojen haitoista, mikä vuorostaan aiheuttaa terveysongelmia.

Kun yhdenkin lapsen elämän muuttuu, se vaikuttaa paitsi hänen omaan tulevaisuuteensa myös tuleviin sukupolviin.

Kouluttamattomuus tuo mukanaan myös köyhyyden. Liian moni romani elää köyhyyden kierteessä vailla toivoa paremmasta.

Balkanilla asuessani mietin, miten helppoa olisi vain nostaa kädet pystyyn ja todeta, että ongelmat ovat niin isoja ja syyt niin syvällä, ettei muutama ihminen tai edes seurakunta voi niille mitään. Vuosisatojen historia, köyhyyden kierre, mentaliteetti – miten tätä muka voisi muuttaa?

Kristuksen esimerkki osoittaa muuta.

Mitä jos Hän olisi nostanut kätensä pystyyn ja ajatellut, että maailma on liian toivoton ja pimeä paikka, jotta sille voisi tehdä mitään? Jeesus kuitenkin muutti kaiken ottamalla koko maailman syntitaakan kannettavakseen.

Kristus ei tietenkään ollut tavallinen ihminen, mutta silti Hänen esimerkkinsä tulisi sytyttää meidät tavalliset ihmiset tekemään isoja tekoja kärsivien lähimmäisten hyväksi.

Maailmanhistoria on täynnä esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat tuoneet positiivisen muutoksen. Tällaisia olivat muun muassa Nelson Mandela ja Martin Luther King. Raamatusta löytyy esimerkkejä pilvin pimein: Mooses, Joosef, Daavid, Ester, apostolit.

Eikä Fidan historiastakaan ole vaikea löytää esimerkkejä: Aune Hyny, Annikki Raatikainen, Vilho Kivikangas… Työskennellessäni Balkanin maissa olen tavannut ihan tavallisia kristittyjä, joille Jumala on antanut näyn romanien auttamisesta.

Kun tarkemmin tutkin asiaa, Raamattuhan on nimenomaan kertomus siitä, miten Jumala on käyttänyt tavallisia ihmisiä erilaisten oikeudenmukaisuuteen liittyvien teemojen puolestapuhujina.

On nimittäin olemassa yksi lääke, joka tehoaa kaikkeen. Se on rakkaus.

Kristuksen rakkaus saa aikaan muutoksen meissä itsessämme, ympäristössämme ja niissä, joita palvelemme. Kun Kristus vaikuttaa meissä rakkauden lähimmäisiämme kohtaan, he kyllä aistivat ja näkevät sen.

Rakkaus saa aikana muutoksen myös romanien elämässä.

Kun yhdenkin lapsen elämän muuttuu, se vaikuttaa paitsi hänen omaan tulevaisuuteensa myös tuleviin sukupolviin.

Suomen romaneille on annettu erityinen rakkaus Itä-Euroopan heimoveljiä ja -sisaria kohtaan. On upeaa, että rakkaus on kanavoitunut konkreettisiksi teoiksi, jotka kantavat hyvää hedelmää itäisen Euroopan köyhissä romaniyhteisöissä.

Hyvää romanien kansallispäivää 8.4.!