Blogi

Mikä auttamisessa on vaikeaa? Silminnäkijän mietteitä Ukrainan rajalta 

Ihminen istuu ja hänellä on sylissään Ukrainan lipun väriset kelta-siniset villasukat, jotka hän on ojentamassa pakolaiselle.

Viimeisten viikkojen ajan olen ollut Ukrainan rajalla vastaanottamassa ja auttamassa pakolaisia. Olen heitä kohdatessani huomannut usein pohtivani, että osaanko ja pystynkö auttamaan heitä oikein. Eteeni on tullut myös sellaisia tilanteita, joissa olen joutunut toteamaan, etteivät omat resurssini auttamiseen enää riitä. Olen tuntenut niissä hetkissä voimattomuutta ja turhautuneisuutta: en pystynytkään auttamaan.

Olen monta kertaa työssäni huomannut, että joskus auttaminen voi olla myös vaikeaa. Jokainen autettava on yksilö, ja siten avuntarpeetkin vaihtelevat yksilöllisesti. Ukrainan sotaa pakenevilla on useita samankaltaisia tarpeita, kuten ruoka, juoma, turva, lämpö, majoitus ja hygienia. Kaikilla nämä edellä mainitut perustarpeet eivät kuitenkaan ole saman tasoisia. Joku tarvitsee enemmän apua kuin toinen. Rajalla ollessani näin, että pakolaisia tulee eri lähtökohdista. Tilanne kaikilla pakolaisilla on sama: jokainen pakenee sotaa, jokainen on joutunut jättämään kotinsa, eikä hän tiedä, pääseekö koskaan enää palaamaan. Monet ovat joutuneet jättämään läheisensä taakseen – puolisoita, poikia, isiä.

Osalla tulijoista on mukanaan enemmän omaisuutta, jota he ovat saaneet pakattua autoonsa. Toiset kävelevät rajan yli mukanaan vain muovipussi, johon on pakattu kaikki arvokas, mitä ikinä on omistanut. Toisilla on valmiina paikka, minne mennä, toisilla ei ole tulevaisuudesta mitään hajua. Sitten on tulijoita erityistarpeiden kanssa.

Tuntui käsittämättömältä, että ihminen, joka elää äärimmäisessä köyhyydessä jokapäiväistä elämäänsä, on valmis auttamaan muita hädänalaisia.

Vierailin hiljattain eräässä slovakialaisessa romanikylässä. Ensinäkemältä tuntui, että voiko olla edes totta, että vielä tänä päivänä joku Euroopassa elää tällä tavalla. Tässä kylässä ihmiset olivat suunnitelleet tekevänsä avustuskeräyksen pakolaisille. Tuntui käsittämättömältä, että ihminen, joka elää äärimmäisessä köyhyydessä ja kurjuudessa jokapäiväistä elämäänsä, on valmis auttamaan muita hädänalaisia. Kun kuuntelin heidän suunnitelmiaan, tunsin häpeää siitä, että minä, hyvinvoiva ja hyvin toimeentuleva eurooppalainen en anna oikeasti pientäkään osaa siitä, mitä nämä köyhät antavat omastaan. He tietävät, mitä on elää kärsimyksessä, ja siksi haluavat auttaa. Ajattelin, että jos joitain ihmisiä pitäisi nostaa esille, niin juuri näitä ihmisiä, jotka kaikessa hiljaisuudessa, ilman kameroita, ojentavat kätensä auttamaan.

Viimeisten viikkojen aikana mieleni on täyttynyt ajatuksista ja tunteista liittyen auttamiseen. Ukrainan sota on aiheuttanut monenlaista kärsimystä, ja ihmisten avunpyyntöihin yritetään vastata joka saralla. Olemme saaneet paljon yhteydenottoja ympäri maailmaa, ja meiltä on kyselty, kuinka voisi auttaa ja mikä olisi paras tapa siihen.
Auttaminen sisältyy meidän jokaisen elämään jollakin tavalla. Joku voi miettiä erilaisia keinoja auttaa, joku taas pohtii auttamisen syitä ja motivaatioita. Joillakin on lahjoja ja viisautta kehitellä malleja auttamiseen. Joku osaa organisoida avun perillemenon.

Vaikka ihminen saisi kaiken avun, mutta ei tule kohdatuksi, voi hänestä tuntua siltä, ettei hän ole saanut apua.

Mietin, mitä kaikkea Raamattu puhuu auttamisesta. Jeesus itse näytti mallia myös auttamiseen. Usein kun Jeesus auttoi ihmistä, voidaan havaita Hänen hienovaraisuutensa ja kunnioituksensa kohtaamaansa ihmistä kohtaan. Usein Hän kuunteli ennen kuin auttoi. Hän kysyi, mitä tahdot, että sinulle teen eli toisin sanoen Hän kysyi, miten voin auttaa. Kyllähän Jeesus tiesi, mikä apu oli paras apu siinä tilanteessa, mutta Hän halusi kuulla sen ihmiseltä itseltään. Jeesuksella oli aikaa kuunnella, olla läsnä.
Entä mitä Jeesus teki, kun hänen ystävänsä Lasarus kuoli? Hän osoitti myötätuntoa ja lohdutusta Martalle ja Marialle ennen kuin herätti Lasaruksen kuolleista. Hän jopa näytti omat tunteensa tuossa tilanteessa. Usein asioista puhuminen tuo lievitystä kärsivälle ihmiselle. Siksi kuunteleminen on tärkeää. Ymmärrettävästi on tärkeää saada ruokaa, lämpöä ja perustarpeet tyydytettyä, mutta jos ihminen saa kaiken sen, muttei tule kohdatuksi ja kuunnelluksi, voi ihmisestä edelleen tuntua siltä, ettei ole tullut autetuksi.

Jeesus ei valikoinut ketä auttoi, vaan hän piti kaikkia ihmisiä samanarvoisena.

Auttajan pitäisi myös olla valmis asettumaan samalle tasolle autettavan kanssa. Jeesuksen malli tämäkin: ”Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisen kaltaiseksi…”. Yksi esimerkki nousee itselleni mieleen: samarialainen nainen. Jeesus istui hänen viereensä, pyysi häneltä vettä juodakseen, keskusteli, tuli samalle tasolle hänen kanssaan. Jeesus ei valikoinut ketä auttoi, vaan hän piti kaikkia ihmisiä samanarvoisena.

Olen kohdannut täällä useita romaneja. Jotkut heistä ovat kohdanneet syrjintää pakomatkallaan. Eräs nainen kertoi minulle, miten häntä oli rajalla ”kuulusteltu” siitä, miksi hän oli ylittämässä rajaa. Oli myös annettu ymmärtää, ettei hän ole tervetullut kyseiseen maahan. Kun nainen lapsineen oli vihdoin päästetty rajan yli, niin seuravaksi heitä ei ollut huolittu bussiin, joka olisi kuljettanut hätämajoitukseen. Tällaisia kertomuksia olen kuullut: Valikointia, ketä autetaan ja ketä ei. Onneksi eräs romaniseurakunta otti tämän naisen perheineen hoiviinsa.

Jumala on kutsunut meidät työtovereikseen. Tiedämme sen, että ihmisinä voimme auttaa vain tiettyyn pisteeseen saakka. On turvallista tietää se, että Jumalan apu jatkuu, kun ihmisen osaaminen loppuu. Ainakin itse luotan siihen, että kun koen vajavaisuutta auttaessani ihmisiä, voin aina huokaista Jumalan puoleen ja pyytää Häntä jatkamaan auttamista, kun itse en enää osaa. Tai voin pyytää Häneltä viisautta ja voimaa, jotta voin jatkaa auttamista. Emme siis ole yksin tässä tehtävässä.
Autetaan toisiamme auttamaan. Pyritään auttamaan niin kuin Jeesus meille mallia antoi.