Blogi

Jalkapallon MM-kisat ja voittajan numerot

Jalkapallon MM-kisat ovat tapetilla. Joidenkin huippupelaajien tarina on alkaneet köyhissä oloissa.

Jalkapallon MM-kisat vetävät porukan vastaanotinten ääreen illasta toiseen. Olen lähinnä lukenut haastatteluja ja katsonut joskus muutaman ottelun – sivistyksen nimissä ja läheisten rohkaisemana.

Työpaikkani virallinen välieräveikkauskisa vaikutti minulle liian sekavalta, joten pomppaan suoraan kiintoisampiin seikkoihin. Ennen kuin veikkaan voittajaa, käsitellään muita ihmeellisyyksiä.

Me kaikki haluaisimme olla oman elämämme Messejä. Mutta miten siihen pääsisi?

Islannin jalkapalloihme jo tunnetaan. Vieressä sijaitsee myös liigapelien kuningasmaa Britannia, tai tarkemmin, Englanti. Mutta lienevätkö navakat Atlantin tuulet oikeasti aina kantaneetkin Islannin pelimagiaa naapurisaarelle?

Halukkaat voivat korvata sanan magia siunauksella. Itse en rohkene vetää johtopäätöstä, kuka näitä pelejä yleensä siunaa, vaikka monet eriuskontoiset pelaajat myös Jumalaa kentällä kiittelevät.

Monien pikkupoikien (puhumatta tytöistä tai muista faneista) pelipaidoissa lukee numero 10. Nyt Lionel Messi on jalkapallon numero 10 ja kuningas. Mutta jos minä ottaisin numeron paitaani, se voisi olla 15. Vakuutuin täysin numerosta lukiessani sen yhdestä kantajasta, brasilialaisesta Paulinhosta Ylen Matias Strozykin ansiokkaassa jutussa.

Paulinhon ura alkoi rasistisessa huutelussa Baltiassa. Pitkään vierähti kotimaassa ja mies harkitsi jo alanvaihtoa. Lopulta Tottenhamiin asti noustuaan seura lemppasi lähes kolmikymppisen perheenisän Kiinaan, pitäen häntä epäonnistuneena ja kyvyttömänä.

Mutta tämä pelaaja olikin se, joka oli puuttunut lähes huippuunsa hiotusta voittajajoukkueesta, siis Lionel Messin Barcelonasta. Nyt numero 15 Paulinho pelaa tilaa keskikentällä Messin laukoa maaleja.

Edes argentiinalainen Messi ei menesty niin hyvin omassa maajoukkueessaan, jossa taktiikat on hiottu muista kuin hänen lähtökohdistaan. Tosin Argentiina näyttää tätä kirjoitettaessa olevan näissä MM-peleissä vielä mukana.

Me kaikki haluaisimme olla oman elämämme Messejä. Mutta miten siihen pääsisi?

Sitä pohtiessa täytyy muistaa säännöllinen harjoittelu, mustat hevoset ja tuntemattomat sotilaat – kuten numero 15 – sekä kieltäytyä kuuntelemasta turhia (yleensä ja tyypillisesti tottenhamilaisen lannistavia) mielipiteitä. Epäonnistuessa voi lohduttautua sillä, että tuuli välillä puhaltaa aivan väärästä suunnasta.

Sitten se veikkaus. Kuka voittaa nämä MM-kisat?

No tietysti Saksa. Lopputuloksesta riippuen voin kiittää tai syyttää tuttavien keskusteluja facebookissa. Ja jos tämä blogiaihe oli mielestäsi tollo, voin vakuuttaa, että Nigeria on jo nouseva jalkapallomaa.

Muistettakoon, että Fida on aikoinaan saanut tukea ja huomiota Kolumbian nuorten jalkapallokouluille myös FC Barcelonalta. Terveisensä ja nimikirjoituksensa tuolloin välittäneen Lionel Messin mukaan nuoren lähtökohdat eivät määrää kaikkea, ja köyhien korttelipeleistäkin voi edetä huipulle.

* * * * * * *

Katso Fidan tuottama lyhytdokumentti 14-vuotiaasta kolumbialaisesta Angél-pojasta. Hän treenaa kaupunginosansa jalkapallokoulussa, jota pitää paikallinen seurakunta.