Esikoulu tarjoaa tärkeät ensiaskeleet koulutielle
Esikoulu tarjoaa Itä-Euroopan romanilapsille ensikosketuksen koulunkäyntiin. Monen perheen kohdalla köyhyys on suurin haaste lasten koulunkäynnille.
Esikoulu on tärkeä askel lapsen oppimispolussa. Suomessa jokaisella lapsella on oikeus esiopetukseen ennen peruskoulun alkua. Monessa Itä-Euroopan maassa lapsilla on sama oikeus esiopetukseen. Romanien kohdalla tämä lapsen oikeus pääsee harvoin täysin toteutumaan.
Bulgarian Sredetsissä moni romanilapsi pääsee onneksi esikouluun, mutta monissa romaniperheissä on silti haasteita koulunkäynnin suhteen.
– 70 % tämän lastentarhan oppilaista on romaneja. He tulevat hyvin köyhistä oloista. Näillä perheillä ei ole varaa maksaa tästä hoidosta, eivätkä he voi ostaa lapsille tarvittavia materiaaleja, sredetsiläisen esikoulun johtaja Zlatina Marincheva kertoo.
Hänen mukaansa esikoulu on erityisen tärkeää romanilapsille, jotta koulunkäynnistä tulee lapsille tapa, kun he pääsevät mukaan jo nuorella iällä. Romanit elävät itäisen Euroopan maissa omissa yhteisöissään, melko eristyksissä ja muun yhteiskunnan ulkopuolella. Siksi esikouluilla on romanilapsille suuri merkitys. Lapset tottuvat ajatukseen koulunkäynnistä ja oppivat koulua varten tärkeitä sosiaalisia taitoja. Esikoulu on myös paikka, jossa voidaan havaita mahdollisia tuen tarpeita oppimiseen.
Lasten esiopetusta tuetaan muun muassa maksamalla koulumaksuja, vaatettamalla lapset tai tarjoamalla tukiopetusta lastenkerhoissa. Voit olla mukana tukemassa lasten koulunkäyntiä lahjoittamalla Toivon kipinä -kampanjaan. Balkanilaisia romanilapsia voi tukea myös kummina Bosnia-Hertsegovinassa ja Kosovossa.