Tuberkuloosia sairastavan Agnetan hartain toive on päästä taas pyhäkouluun. Sinun lahjoituksellasi on iso merkitys.

Agneta on kymmenenvuotias romanityttö Ukrainasta. Hänen kotikylänsä on muutaman kilometrin päässä Unkarin rajalta. Talvisin kylään on vaikea päästä autolla, koska tiet kastuvat ja muuttuvat saviliejuksi.

Kylässä on parikymmentä puurakenteista, savi-olkiseoksella vuorattua mökkiä. Agnetan koti on tyypillinen maaseudun romanitalo, jossa on yksi huone ja sen nurkassa liesi.

Talon on Agnetan isä tehnyt kauan sitten, kun hän vielä eli. Nyt Agneta asuu kahdestaan äitinsä kanssa. Isovanhempiakaan ei ole enää. Koska sukulaisia ei asu lähellä, ovat pienen perheen elämisen mahdollisuudet heikot.

Satelliittiantenni törröttää katolla. Lieneekö tähän taloon joskus ”lainattu” sähköä läheisestä tolpasta, vai onko lasku jäänyt maksamatta. Kaikkea ei kehtaa kysyä.

Lääkkeitä kerjäämällä

Joka talviaamu äiti pilkkoo keräämistään oksista polttopuita saadakseen lämpöä hataraan hökkeliin. Samalla tulella keitetään paksua, mustaa kahvia. Sen kanssa syödään vaaleaa leipää.

Tällainen vähäravinteinen ruoka on ollut omiaan heikentämään Agnetan vastustuskykyä.

Agnetaa on yskittänyt jo pitkän aikaa. Äiti vei tytön viimein sairaalaan, ja siellä todettiin, että hänellä on tuberkuloosi. Äiti lainasi rahaa lääkkeitä varten, mutta kuuri loppui ja Agneta on edelleen sairas.

Tyttö ei ole päässyt kouluun moneen kuukauteen. Äiti yritti aikaisemmin saada lääkkeitä kerjäämällä, mutta nyt hän ei enää edes yritä. Sanoo vain tytölle, ettei yski toisten päälle.

Agneta istuu yhteisen sängyn päällä ja juttelee hiljaisella äänellä. Sähköä ei ole. Huoneen hämäryyteen antaa valoa vain lyhty.

Jeesus-lauluja ja suklaakonvehteja pyhäkoulussa

Joskus aiemmin Agneta pääsi läheisen Holmokin kylän unkarinkielisen seurakunnan pyhäkouluun. Tyttö muistaa sen hyvin.

‒ Siellä laulettiin Jeesus-lauluja. Opettaja oli nimeltään Tanja. Hän näytti kuvia ja kertoi kertomuksia. Siellä oli kivaa, mutta nyt…

Tältä kylältä on Holmokiin matkaa kahdeksan kilometriä. Busseja ei kulje, eikä matkalippuihin muutenkaan olisi rahaa.

Agneta muistaa, kuinka kerran sain pyhäkoulunopettajalta suklaakonvehteja.

‒ Sellaisia, joissa oli punainen paperi. Suklaan sisällä oli jotain vaaleaa. Ne oli maailman parhaita suklaita!

Tytön suuri haave on, että kun hän paranee, hän haluaa mennä pyhäkouluun. Ehkäpä sieltä silloinkin saa suklaata.

Mutta nyt olo on huono, ja uusi yskänpuuska ravistelee tytön hentoa olemusta.