Ajankohtaista

Nepal: Neljä syytä miksi luomuviljely voi nostaa köyhyydestä

Maanviljelijä pellolla.

Nepalilainen Mithilesh osallistui Fidan maanviljelykoulutukseen ja oppi uutta. Luomuviljely parantaa Nepalin maaseudun asukkaiden elintasoa.

Vaikka Himalajan vuoriston kupeessa sijaitseva Nepal on viime vuosina kehittynyt taloudellisesti, elää yli 60% maan väestöstä edelleen maatalouden varassa. 

Kuten monet muutkin nepalilaiset, on Etelä-Nepalissa Bateshworissa asuva Mithilesh seurannut isänsä jalanjälkiä maanviljelijänä. Kouluja käymättömänä hänellä ei ole ollut kovinkaan paljon vaihtoehtoja. Samalla maatilalla asuu Mithileshin perheen lisäksi myös veljen perhe. Jokainen osallistuu viljelyyn.

Maapalstan lisäksi heillä on pieni puusepänverstas, joka sijaitsee talon päädyssä. – Aloittaessani tilan hoitoa en tiennyt mitään maanviljelystä, enkä ollut varma, miten kaikki tehdään. Opin paljon isältäni ja loput opin tekemällä. Nyt tiedän mitä teen, Mithilesh kertoo.

Kukkakaali, sipuli, valkosipuli, kesäkurpitsa ja kurpitsa kasvavat taloa ympäröivillä pelloilla. Niitä viljellään luomuviljelynä.  

Osallistuin Fidan tarjoamaan maanviljelykoulutukseen. Se oli todella hyvä ja käytännöllinen. Aikaisemmin kemikaalien käyttö oli tavallista, mutta koulutuksessa opin viljelemään luomuna.

Luomuviljely säästää rahaa

Mithilesh ja hänen vaimonsa Sansita ovat iloisia luomuviljelystä, sillä se on parantanut perheen hyvinvointia monella eri tavalla.  

– Kemikaalien käyttö on kalliimpaa kuin luomuviljely. Nyt rahaa säästyy, Mithilesh selittää.

Säästynyt raha parantaa perheen elintasoa ja antaa lisämahdollisuuksia.

Nepalilainen Sansita keittiössä.

Lapsille parempi tulevaisuus

Luomuviljelyn ansiosta perheen 10- ja 12-vuotiaat lapset saavat nauttia turvatummasta koulupolusta. Maanviljelystä saatu elanto auttaa lasten koulutuksessa – koulupuvut, kirjat ja muut materiaalit eivät Nepalissa ole ilmaisia.

– Koulutus on tärkeää. Jos lapseni haluavat olla maanviljelijöitä, he saavat olla. Mutta he voivat olla myös jotain paljon enemmän, Mithilesh unelmoi.

Hän kertoo, että toisin kuin hänen lapsuudessaan, nykyisin lapset lähetetään kouluun matalammalla kynnyksellä. Itse hän puhuu koulunkäynnin puolesta myös muille yhteisönsä jäsenille.  

  Unelmoimme lasten hyvästä koulutuksesta ja siitä, että heistä tulee hyviä ihmisiä, Sansita lisää.  

Mahdollisuus investoida ja luoda itse

Sansita ja Mithilesh eivät tunteneet toisiaan ennen naimisiinmenoa. Nyt heillä molemmilla on omat tehtävänsä maanviljelyn parissa. Sansita nauttii työstään sadonkeruussa ja keittiössä. Maanviljely on hänellekin tuttua jo lapsuudesta. 

– Me olemme maanviljelijöitä ja haluamme myös kehittää maanviljelyä, Sansita kertoo iloiten siitä, että pariskunnalla on nyt suurempi vapaus tehdä asioita itse, kun  rahaa jää myös investointeihin.

Muovisessa kanisterissa on ruskeaa nestettä. Se on itse tehtyä lannoitetta. Tätä lannoitetta voisi käyttää myös ihmisten ja eläinten lääkitsemiseen. Se nimittäin tehdään kuten jogurtti: sekoittamalla vettä ja sokeriruokoa sekä kolmantena aineena jonkinlaista bakteerin kaltaista ainetta. Kuuden päivän jälkeen sitä voi käyttää.

Maanviljelijä esittelee satoa.

 

Terveellisempi ja turvallisempi luomuviljely

Luomuviljelty ruoka on myös turvallisempi vaihtoehto. Kemikaalit ovat haitallisia ja Sansita kertoo, että uutisissakin on puhuttu kemikaalien terveyshaitoista. Ihmisiä on sairastunut niiden takia.

– Me olisimme voineet ansaita rahaa myös ilman luomuviljelyä, mutta kemikaalit voivat vahingoittaa meitä, Sansita kertoo ja kääntelee omista vihanneksista tehtyä ruokaa pannulla savun noustessa nuotiosta.

Koulutuksen ansiosta he voivat nyt neuvoa myös muita kohti terveellisempää ja turvallisempaa tapaa viljelllä maata.

– Maanviljelykoulutus avasi silmäni ymmärtämään, että myös näin voi tehdä töitä. Haluan oppia lisää, Mithilesh kertoo. 

Maanviljelyssä on luomuviljelystä huolimatta paljon haasteita esimerkiksi vaihtelevan sään takia.

– Mutta ne haasteet voi myös muuttaa mahdollisuuksiksi, Mithilesh painottaa.

Hänellä on intoa ja kunnianhimoa. Mithilesh tietää olevansa alueen parhaimpia viljelijöitä ja sellaisena hän haluaa pysyä.


Maanviljelykoulutukset osana kehitysyhteistyötä
  • Fidan kehitysyhteistyöohjelma kehittää Nepalissa perheiden elinkeinomahdollisuuksia
  • Yksi Fidan nepalilaisista kumppanijärjestöistä, Relative Nepal, on vuosina 2022-2024 järjestänyt seitsemän maanviljelykoulutusta Bateshworin alueella. 
  • Koulutuksiin on tähän mennessä osallistunut 193 ihmistä, joista 63 on ollut naisia. 
  • Aiheina koulutuksissa ovat mm. multatyypit ja kasvilajit, luomulannoitteen ja kotitekoisen torjunta-aineen valmistus sekä maanviljelyn suunnittelu ja hallinta. 
  • Koulutuksissa käydään läpi myös maanviljelyyn liittyvää yritystoimintaa sekä sitä, kuinka omia tuotteita voi paremmin saada markkinoille. 
  • Fida on alkuun tukenut koulutusten järjestämistä taloudellisesti ja esimerkiksi järjestämällä osallistujille ruokailun. 
  • Bateshworin paikallinen hallinto on nykyään aktiivisesti mukana koulutusten järjestämisessä. 
  • Kolme seuraavaa maanviljelykoulutusta on jo suunnitteilla vuosille 2024 ja 2025.