Blogi

Näin saavutat koko maailman

Kun moninkertaistamme, voimme saavuttaa koko maailman.

Moni lienee joskus unelmoinut olevansa seuraava Reinhard Bonnke tai Daniel Kolenda – evankelista, jonka palvelutyö täyttää niin stadionit kuin taivaan.

Yksinkertainen laskutoimitus paljastaa, että jos minä vuosittain johdan Kristuksen luo yhden ihmisen ja varustan tämän johtamaan toisen ja varustamaan myös muita samaan, yhden ihmisen eliniän aikana koko maailma tulisi tavoitetuksi.

Jos taas tavoittaisin vuosittain miljoona henkilöä, mutta se jäisi siihen, ei tämä yhden elämän aikana muuttaisi kovinkaan suurta osaa planeetastamme.

Moninkertaistumisen DNA näkyy kaikessa. Jokainen tiimi ja työmuoto kasvaa ja moninkertaistuu. Jokainen pienryhmä tähtää kasvuun ja moninkertaistumiseen.

Jeesus vietti aikaa ihmisten kanssa ja valmensi ja varusti heidät tekemään samoin.

Saksassa, jossa tällä hetkellä olemme mieheni kanssa työssä ja rakentamassa seurakuntaa, puhutaan paljon moninkertaistamisen periaatteesta. Sen tulisi näkyä kaikessa, mitä seurakunnassa teemme.

Jo synnyttäessämme uutta seurakuntaa tulisi istuttaa ymmärrys siitä, että seurakunnan tehtävä on synnyttää uusi seurakunta, joka vuorostaan synnyttää uuden seurakunnan, joka taas synnyttää uuden ja niin edelleen.

Lokakuun alussa aloitamme uudessa kaupunginosassa ’seurakuntakampuksen’. Se on seurakuntamme toimipiste kaikkine työmuotoineen. Miksi? Koska uusien seurakuntien perustaminen on tutkitusti yksi tehokkaimpia menetelmiä saavuttaa ihmisiä.

Tämä haastaa koko seurakuntaamme, jossa jo nyt monissa tiimeissä on pulaa tekijöistä. Nyt kun aloituspäivä lähenee, on pakko alkaa katsoa, missä istuu ehkä se tähän asti huomaamatta jäänyt henkilö, jonka elämälle Jumalalla on suunnitelma.

Tähänastiset rakenteet eivät riitä. On pakko kysyä, kenet voin kouluttaa, ottaa rinnalle kasvamaan ja varustaa nousemaan siihen kutsuun, mikä Jumalalla hänelle on.

Jeesus käski meitä tekemään opetuslapsia kaikista kansoista. Se sisältää paljon muutakin kuin saavuttaa vain ”maaginen” uskoontulohetki, joka on vasta alku.

Tehtävämme on rakentaa seurakuntaa niin, että moninkertaistumisen DNA näkyy kaikessa. Jokainen tiimi ja työmuoto kasvaa ja moninkertaistuu. Jokainen pienryhmä tai solu tähtää kasvuun ja moninkertaistumiseen. Varaudumme siihen, että nyt rinnalla olevat ihmiset kasvavat meistä ohi – ja moninkertaistavat itse.

Stadionit täyttäville megaevankelistoille on varmasti tilausta ja tarvetta, mutta koko maailman ja kaikkien kansojen saavuttamiseksi tarvitsemme lisää opetuslapseuttamista.

Kenen rinnalla minä kasvan itse? Kenet otan viereeni niin, että hän saa katsoa läheltä elämääni ja oppia minusta?

Olisi hienoa, jos voimme niin kotimaassa kuin lähetystyössä sanoa kuten Paavali korinttilaisille: ”Seuratkaa minun esimerkkiäni, niin kuin minäkin seuraan Kristusta.”

Kertolasku on yhteenlaskua tehokkaampaa. Siksi on hyvä rukoilla tavoitteellisesti ja etsiä huomisen johtajia tänään ja auttaa muita näkemään sen, mitä Jumala heissä näkee. Elää itse niin lähellä Jeesusta, että muut voivat läsnäolossani oppia jotain.

Kun moninkertaistamme, valtuutamme muita. Kun moninkertaistamme, emme rakenna omaa valtakuntaamme vaan Hänen valtakuntaansa. Kun moninkertaistamme, voimme saavuttaa koko maailman.

Kuvalähde: nasa.gov