Ajankohtaista

Tellus-lähetyskonferenssin teema ”tämän sukupolven aikana” varustaa ja sytyttää

Tellus-lähetyskonferenssi 2022 on tällä viikolla 25.-27.3. Helsingin Saalemissa. Parin vuoden tauon jälkeen konferenssi voidaan vihdoin järjestää livenä.

Tellus-konferenssin missiona on varustaa ja sytyttää lähetysnäkyyn ja missonaaliseen elämäntapaan, jotta evankeliumi tavoittaisi saavuttamattomat kansat ”Tämän sukupolven aikana”.

Konferenssissa on mukana muun muassa Norjan helluntailiikkeen johtaja Øystein Gjerme, jonka sydämellä on erityisesti seurakuntien istuttaminen sekä saksalaisen Yassir Eric, joka on lupautunut puhumaan muslimien kohtaamisesta sekä maahanmuuttajatyöstä. Lisäksi lavalla nähdään myös paljon muita lähetystyön aktiiveja, jotka jakavat ajatuksiaan lähetystyöhön liittyen sekä herättelevät katsojan pohtimaan rooliaan omalla lähetyskentällään.

Perjantaina keskiössä on johtajuuspäivä ja lauantaina puolestaan lähetystyö. Lauantaipäivän aikana on mahdollisuus lisäksi osallistua lähetystyöaiheisiin kanaviin ja tutustua sitä kautta lähetystyöhön. Konferenssin päättää sunnuntain lähetysjumalanpalvelus.

Tapahtuma on maksuton ja toimintaa löytyy myös perheen pienimmille Tellus KIDSin puolelta.

Tutustu Tellus-konferenssin ohjelmaan osoitteessa www.telluskonferenssi.fi