Ajankohtaista

Pohjoiskorealaiset oppivat Suomessa perunanviljelyä

Perunanviljely kiinnosti pohjoiskorealaisia vieraita, jotka tutustuivat Suomessa maanviljelyyn ja biotalouteen.

Suomessa vierailee kuuden hengen ryhmä Pohjois-Koreasta tutustumassa suomalaiseen perunanviljelyyn ja maatalouteen sekä metsänhoitoon ja bioenergian tuotantoon.

Ryhmä vierailee noin viikon Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Helsingissä vieraat tapasivat Fidan johtoa.

Korealaiset tutustuvat erilaisiin suomalaistiloihin, suomalaiseen viljelytutkimukseen, -neuvontaan ja edunvalvontaan sekä erityisesti perunaan liittyvään osaamiseen. Lisäksi he tutustuvat metsänhoitoon ja -tutkimukseen sekä uudistuvan ja bioenergian tuotantoon kuten tuuli-, aurinko- ja hakevoimaloihin ja tilojen pienvoimaloihin.

Fidan EU-hankkeen tuella järjestämällä opintomatkalla on edustus pohjoiskorealaisten viranomaiskumppaneiden lisäksi Kangwonin läänin ja Sepon piirikunnan aluehallinnoista ja osuuskuntatiloista sekä maan maatalous- ja tiedekatemian perunatutkimuksesta.

Suomalainen perunanviljely kiinnostaa

– Korealaiset ovat olleet hyvin innostuneita ja seuranneet tiiviisti. Matkalla on ollut kova tahti. Jouduimme tekemään ohjelmaan pieniä muutoksia. Yritämme kattaa olennaiset maa- ja metsätalouteen liittyvät kohteet, kertoo maajohtaja Pasi Pitkänen.

Myös korealaiset viljelyasiantuntijat ovat kiitollisia saadessaan tutustua suomalaisiin tiloihin ja osaamiseen sekä perunanviljely- ja jalostustekniikoihin käytännössä.

Vierailuun osallistuvat myös vanhempi konsultti Eero Horstia ja hankeassistentti Katri Sannelvuo-Pitkänen. Vierailun mahdollisti Fidan perunanviljelyyn keskittyvä EU-hanke, joka toimii samassa Sepon piirikunnassa kaakkoisessa Kangwonin läänissä kuin järjestön Suomen valtion kehitysyhteistyötukea saava viljelyshanke.

Ulkopuolisten arvioiden mukaan Fidan siemenperunahanke on auttanut noin 108 000 ihmistä pahimpaan vuosittaiseen ruokapula-aikaan heinä-syyskuussa luoteisessa Pohjois-Pjonganin maakunnassa. Uusilla alueilla työn tulokset moninkertaistuvat.

Kuva: Sepon piirikunnan osuuskuntatilanjohtaja Ri Un Jong (vas) ja Pohjois-Korean maatalous- ja tiedeakatemian perunantutkimusjaoston johtaja Han Sung Hun tutkivat perunasadon kehitysvaihetta Jarmo Katteluksen maatilalla Lapualla.