Ajankohtaista

Pastori, joka uskalsi unelmoida

Kenialainen pastori Kachepkow on taistellut asuinseutuaan piinaavaa kuivuutta ja terveysongelmia vastaan jo 1980-luvulta alkaen. Pastorin unelma on nyt lähellä toteutumistaan, kun suomalaiset seurakunnat keräävät varoja kaivon rakentamiseksi Kachilitwan kylään.

Pastori Sanballat Kachepkow katselee kuivuvaa joenuomaa huolestuneena. Lapset yrittävät täyttää keltaisia muovikanistereitaan. Jos sateita ei tule, ensi viikolla purosta ei enää saa vettä. Silloin on käveltävä kauemmas. Epäsäännölliseksi käyneet sateet ovat jälleen saaneet pienen puron tyrehtymään lähes kokonaan. 

Kenian maa-alasta noin 80 prosenttia on kuivaa tai puolikuivaa. Kachilitwan pienessä tuhannen asukkaan kylässä Baringon piirikunnassa voi pahimmillaan mennä jopa kolme vuotta ilman kunnollisia sateita. Kuivuuden aikana pellot eivät tuota lainkaan satoa ja suuri osa karjasta kuolee.  

Vapaaehtoiset lähetyslääkärin opissa 

Heinäkuussa 1983 nuori mies nimeltä Kachepkow oli saanut lukion päätökseen ja suunnitteli jatko-opintoja. Hänellä oli kuitenkin voimakas halu auttaa omaa pokot-kansaansa. Niinpä hän päätti jäädä hoitajaoppilaaksi sairaalaan, jossa lähetyslääkäri Jukka Harjula työskenteli tiiminsä kanssa. 

Tuntui siltä, että olimme tekemässä jotain todella merkityksellistä. 

Harjula oli aiemmin jakanut viiden vuoden ajan lääkkeitä ja tehnyt leikkauksia Kapedon alueella Pohjois-Keniassa. Nyt hän alkoi pohtia yhdessä Kachepkowin kanssa, mitä vielä pitäisi tehdä, jotta alueen kylissä asuvien ihmisten terveys saataisiin kohenemaan. Miehet alkoivat kouluttaa kyläyhteisöjen valitsemista vapaaehtoisista terveyslähettiläitä. 

 Tuntui siltä, että olimme tekemässä jotain todella merkityksellistä. Kun nuo ilman palkkaa omia yhteisöjään auttavat lukutaidottomat äidit ja isät ymmärsivät, mistä tuberkuloosi, ripuli, malaria ja aliravitsemus johtuvat, he halusivat alkaa muuttaa kyliensä elämää. Ajattelimme, että kun heidän silmänsä avautuvat ensin terveysasioille, pian mielenkiinto herää myös iankaikkisia asioita kohtaan, lähetyslääkärinä uraauurtavaa työtä tehnyt Jukka Harjula muistelee. 

Terveyslähettiläiden avulla Kapedon alueen turkana- ja pokot-kansojen terveydentila koheni huomattavasti. Kachepkow sai valtiolta työpaikan alueen kyläkehitystyöstä vastaavana virkamiehenä. Hän koulutti yhdessä Harjulan kanssa lähes sadasta kyläläisestä terveyslähettiläitä. 

Noidasta evankeliumin julistajaksi

 Muistan erityisesti erään vanhemman pokot-naisen, joka oli kylän noita. Hän poltti kuumalla raudalla potilaiden iholle jopa satoja palovammoja ja sai palkakseen vuohen tai kaksi. Tämä yksisilmäinen mama alkoi koulutuksemme jälkeen kiertää kylässä majasta majaan ja opettaa ihmisiä hoitamaan lastensa ripulit suolalla, sokerilla ja vedellä – eivätkä lapset enää kuole. Lopulta tämä entinen noita sai ottaa Jeesuksen rauhan sydämeensä. Opettaessaan terveysasioita hän samalla kertoi parhaasta lääkäristä eli Jumalasta. Kaiken tämän hän teki nyt ilman korvausta, Harjula kertoo. 

Nyt on kulunut yli 40 vuotta siitä, kun ”viidakkolääkärinä” aloitin työni Kapedon alueella.

Vuonna 1985 Jukka Harjula palasi Suomeen ja Kachepkow jäi kouluttamaan kymmeniä uusia terveyslähettiläitä. Osa heistä jakaa vielä tänäkin päivänä terveystietoa Kapedon alueen kylissä. Seudulla on nykyisin seitsemän paikallisseurakuntaa, joissa on yhteensä lähes 3200 jäsentä. 

 Nyt on kulunut yli 40 vuotta siitä, kun ”viidakkolääkärinä” aloitin työni Kapedon alueella. Erämaa on edelleen yhtä karu kuin silloin ja ihmisten elämä on äärimmäisen haastavaa. Maantie Kapedoon on nyt parempi kuin ennen ja lähes kaikilla naisilla on jo jonkinlainen vaatekappale yläruumiinsa verhona. Suurin muutos on kuitenkin se, että paikallisseurakunnat ovat jatkaneet itsenäisesti työtään ja johtaneet uudetkin sukupolvet rauhaan kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. Koulunkäynnin arvostus on lisääntynyt ja maanviljelyä on kehitetty sellaisilla seuduilla, joilla se on ollut mahdollista. On ollut suuri ilo kuulla seurakuntien tekemästä hyvästä työstä. 

Karjanhoito vaihtui pastorintöihin

Sami Konttinen tutustui Jukka Harjulaan ja pastori Kachepkowiin 2000-luvun alussa vetäessään Fidan kehitysyhteistyöprojektia Keniassa 

 Kun aloitimme vaimoni Paulan kanssa katulapsihankkeen Keniassa, lähetyslääkäri Jukka Harjula ohjasi meitä projektisuunnitelman teossa. Olimme saaneet jo lähetyskurssilla oppia Jukalta tärkeitä periaatteita yhteisöjen parissa tehtävästä työstä. Ne opit ovat kantaneet tähän päivään asti, kertoo Fidan kehitysyhteistyössä edelleen mukana oleva Konttinen.  

Miehet ystävystyivät. Harjula vieraili Konttisten luona useita kertoja ja miehet kävivät myös Kapedon alueella.

Monet toivoivat, että Kachepkowista tulisi oman alueensa kansanedustaja. Hän valitsi kuitenkin toisin – myi lehmänsä ja sijoitti saamansa rahat opiskeluun raamattukoulussa. 

 Jukka kertoi minulle Kachepkow-nimisestä miehestä, jonka kanssa hän oli työskennellyt 1980-luvulla. Vierailullani Kachilitwan kylässä sain tutustua tuohon pokot-kansaan kuuluvaan mieheen. Mieleeni jäi kuva kuumasta ja kuivasta alueesta, jossa ei ollut tapahtunut huomattavaa kehitystä etnisten jännitteiden takia 

Monet toivoivat, että Kachepkowista tulisi oman alueensa kansanedustaja. Hän valitsi kuitenkin toisin – myi lehmänsä ja sijoitti saamansa rahat opiskeluun raamattukoulussa. Sieltä valmistuttuaan hän alkoi toimia Full Gospel -kirkon pastorina Kapedon seudulla. Kachepkow on johtanut jo pitkään sadan hengen seurakuntaa pienessä Kachilitwan kylässä. Hän pyrkii auttamaan kotiseutunsa ihmisiä ja edistämään heidän kokonaisvaltaista hyvinvointiaan. 

Tästä purosta Kachilitwan kylän asukkaat saavat vettä. Toisinaan puro kuivuu kokonaan eikä vettä ole.
Unelma kaivosta alkaa elää

Sami Konttinen palasi Keniaan vuonna 2015 ja alkoi työskennellä amerikkalaisen, kristillisen Water for the World -järjestön palveluksessa. Järjestön tavoitteena on rakentaa kaivoja kuiville alueille ja tukea seurakuntien vaikuttamistyötä yhteisöissään. Konttinen kertoi Fidan yhteistyökumppanin, Full Gospel -kirkon, työntekijäpäivillä järjestönsä tekemästä työstä. 

 Tauolla vanha tuttavani Kachepkow, joka oli nykyisin kylänsä pastori, nykäisi minua hihasta ja kertoi, että hänen kylässään asuvat ihmiset tarvitsevat kipeästi vettä. En pystynyt lupaamaan hänelle taloudellista apuamutta rohkaisin häntä rukoilemaan ja lupasin pitää asian mielessä, Konttinen kuvaa.  

Kachepkow ei antanut periksi, vaan otti Sami Konttiseen aina välillä yhteyttä.  

 Kysyin Kachepkowiltapystyisikö heidän seurakuntansa keräämään sen verran rahaa, että voisimme tehdä geologisen tutkimuksen. Sen avulla selviäisi, löytyykö Kachilitwan kylän alueelta vettä.  

Kun tutkimus tehtiinselvisi, että vettä on noin 150 metrin syvyydessä. Tarvittaisiin kuitenkin vielä noin 30 000 euroa, jotta kaivo saataisiin porattua syrjäiselle kylälle ja asennettua siihen aurinkoenergialla toimiva pumppu sekä vesitankki ja putket.  

Kachepkow sai jonkin verran rahalahjoituksia seurakuntalaisiltaan ja loppukin rahoitus järjestyi. Kun tutkimus tehtiinselvisi, että vettä on noin 150 metrin syvyydessä. Tarvittaisiin kuitenkin vielä noin 30 000 euroa, jotta kaivo saataisiin porattua syrjäiselle kylälle ja asennettua siihen aurinkoenergialla toimiva pumppu sekä vesitankki ja putket.  

Vuonna 2019 suomalainen seurue vieraili Keniassa tutustumassa vesihankkeisiin, joita Water for the World -järjestö oli toteuttanut yhdessä paikallisten seurakuntien kanssa. Nähtyään omin silmin muutoksen, jonka vesi voi saada aikaan kuivalla alueella, vierailijat innostuivat: he halusivat järjestää omissa seurakunnissaan keräyksen kaivon rakentamista varten. Kachilitwan kylä valittiin kohteeksi keräykselle, jonka Fida otti omakseen. 

Puhdas vesi pelastaa kuivuuden ahdingolta 

Kachilitwan seurakunnan yhdessä suomalaisten kanssa toteuttama kaivohanke voi pelastaa kylän kuivuuden tuhoisilta seurauksilta. Seurakunnalla on selkeä visio siitä, mitä he haluavat tehdä, jos he saavat oman kaivon: He aloittavat maanviljelyn. Sen avulla he voivat välttää toistuvat nälkäkriisitKun lasten terveys paranee runsaamman ja monipuolisemman ruokavalion myötähe alkavat myös pärjätä paremmin koulussa. Puhdas vesi parantaa hygieniaa ja edesauttaa sitä, että ihmiset ovat aiempaa terveempiä. Kyläläiset saavat omia tuloja, kun he voivat myydä satoaan paikallisilla markkinoilla, ja samalla köyhyys vähenee. 

Kachepkowin seurakunta haluaa käyttää maanviljelystä saamiaan varoja myös työntekijöiden lähettämiseen sellaisille alueille, joilla ei vielä ole seurakuntia.  

 Kaivoprojekti on suunniteltu yhdessä kyläläisten kanssa. Tuskin missään muualla voisi olla parempaa valmiutta toteuttaa projekti paikallisten omin voimin. Toivottavasti Kachepkow saa jo pian lähettää meille iloisen viestin siitä, että heidän kaivonsa on valmis, Jukka Harjula toteaa. 

Puhdas vesi saa lapset riemuitsemaan siellä, missä kylälle on saatu uusi kaivo.

PÄÄKUVA: Kachilitwan 1000 asukkaan kylä kärsii kuivuudesta. Sami Konttinen ja kyläläiset toivovat, että suomalaiset veljet ja sisaret auttaisivat heitä toteuttamaan unelmansa ja rakentamaan oman kaivon.

Lahjoita kaivo Kachilitwan kylälle! Tee lahjoitus osoitteessa oma.fida.info