Ajankohtaista

Jukka Tasanen raportoi Yangonista: ”Meidän on seistävä myanmarilaisten rinnalla.”

Myanmarilaisia lapsia koulussa.

Fidan työntekijä Jukka Tasanen lensi perheineen Myanmariin vain tunteja ennen vallankaappausta. Tasanen raportoi Fidan työn näkymistä poikkeuksellisen helmikuun keskeltä.  

 Fidan Etelä-Aasian aluepäällikkö Jukka Tasanen vastaa puheluun kotikaupungissaan Yangonissa. Hän on viettänyt vaimonsa Lillin ja tyttärensä Joannan kanssa viimeiset kaksi viikkoa koronakaranteenissa sisätiloissa. Tasaset saapuivat asemamaahansa takaisin 10 kuukautta kestäneen koronaevakon jälkeen.  

Vuosi sitten maaliskuussa Myanmarissa alkoivat rajut koronarajoitukset, jotka sulkivat koulut ja lentokentät. Tasaset pääsivät huhtikuussa Suomeen evakuointilennolla. 

 Silloin oli jännät paikat, kun pandemiatilanne aiheutti suurta epävarmuutta. Joulukuussa päätimme palata Myanmariin, ja lento saatiin järjestettyä helmikuun alkuun. 

 Vain tunteja sen jälkeen, kun Tasaset pääsivät lentokentältä valtion osoittamaan karanteenihotelliin, uutiset tapahtuneesta vallankaappauksesta alkoivat tulvia puhelimeen.  

 Meillä on ollut koko ajan ihmeen rauhallinen ja turvallinen olo. Uskon, että se on Jumalan antamaa rauhaa tässä tilanteessa, Tasanen toteaa. 

Eilen Tasaset pääsivät viimein kotiinsa Yangonin pohjoispuolelle valtion koronahotellista.  

Tiimi on pystynyt jatkamaan työtä 

 Myanmarissa on eletty kaksi viikkoa poliittisen kuohunnan keskellä. Myös Yangonin kaduilla on ollut päivittäin tuhansia ihmisiä osoittamassa mieltään vallan kaapannutta sotilasjunttaa vastaan. Kaupungissa eletään nyt päivä kerrallaan. 

 Yleisilmapiiri myanmarilaisilla on todella lamaantunut ja pettynyt. He pelkäävät, että joutuvat samaan tilanteeseen, jossa ovat eläneet vuosikymmeniä, Tasanen kertoo. 

Levottomuudet Yangonissa keskittyvät kaupungin keskustan liepeille. Tasasten asuinalueella on rauhallista. 

 Päivittäispalvelut toimivat, kaupat ovat auki ja ihan hyvin täällä pääsee liikkumaan. Toisaalta esimerkiksi käteistä rahaa ei pian enää saa mistään, kun maan keskuspankki on lakossa 

Jukka Tasanen on pystynyt päivittäin pitämään yhteyksiä myanmarilaisiin kollegoihinsa, vaikka nettiyhteydet ovat aika ajoin katkeilleet. Työn suunnittelu jatkuu kuitenkin normaalisti. 

– Tiimissämme tunnelma on ollut hieman apea. Olen kiitollinen, että saan olla täällä nyt paikan päällä rohkaisemassa heitä. 

Tyttö koulussa Myanmar

Työ etenee poikkeusten vuonnakin 

 Fidalla on Myanmarissa KachininRakhinen ja Yangonin alueilla toimiva kehitysyhteistyön maaohjelma, joka tukee yhteisöissä toimivia oppimiskeskuksia. Niissä tarjotaan lapsille tukiopetusta arkipäivisin ja kerhotoimintaa viikonloppuisin. Korona-aikana keskukset ovat olleet kiinni. Hanketiimi on kuitenkin pitänyt yhteyttä perheisiin ja lapsiin sen mitä on pystynyt – kaikissa yhteisöissä etäyhteydet eivät toimi. Tammikuussa osa oppimiskeskuksista voitiin jo avata koronarajoitusten sallimissa puitteissa.  

 Yhteisöjen kanssa on nyt keskusteltava, että varsinkin tässä tilanteessa pyrittäisiin pitämään keskukset auki ja tukemaan lapsia kaikin mahdollisin keinoin. Lähiviikkoina selviää, mihin tilanne kehittyy, Tasanen toteaa.  

Fidan kehitysyhteistyön kumppani, Myanmarin helluntaikirkko, on huolissaan siitä, miten lapset ja nuoret pääsevät koulupolullaan eteenpäinKoulujen pitkäaikaisella kiinniololla on dramaattiset vaikutukset nuoren sukupolven elämään. 

– Koronan jälkeinen tilanne huolestuttaa yleisesti maassa: ovatko lapset pysyneet oppimisen tahdissa ja kuinka moni on lopettanut koulunkäynnin kokonaan. Iso osa kohdeyhteisöjen perheistä ovat maanviljelijöitä tai päivätyöläisiä ja erittäin haavoittuvassa asemassa. Vaarana on, että lapset on laitettu töihin, jotta perheet selviävät koronan aiheuttamasta taloudellisesti tilanteesta. 

–  Toivomme, että maan tilanne tasaantuu ja tulevat johtajatkin avaavat lapsille ja nuorille mahdollisuuksia, Tasanen miettii. 

 Rauhanrakennushanke odottaa  

 Fida aloitti Myanmarissa viime vuonna uuden, uskontojen välistä dialogia edistävän rauhankasvatusaloitteen. Tavoitteena on, että kristityt, muslimit, hindut ja buddhalaiset nuoret voivat käydä vuoropuhelua. Hankkeen hyödynsaajat tulevat näiden neljän pääuskontokunnan nuorisojaostoista. Hanke pyrkii tuomaan eri uskontoryhmät yhteen, jotta etnisesti jakautunut kansa ymmärtäisi toisiaan. Hanketta toteutetaan yhdessä IDGM (Interfaith Dialogue Group Myanmar) –järjestön kanssa. 

 Hanke eteni koronavuonnakin aktiivisesti. Alun perin tarkoitus oli avata yhteisöihin rauhankeskuksia, mutta korona muutti suunnitelmat. Kuluneena vuotena on pidetty lukuisia etäkoulutuksia, joihin on osallistunut suuri joukko nuoria. Tasanen on tyytyväinen hankkeen etenemiseen. 

Normaaliolosuhteissa olisi saatu varmasti enemmän aikaan, mutta olemme onneksi pystyneet sopeutumaan vallitseviin oloihin, hän toteaa. 

 Rauhanrakennushankkeen tiimi odottaa nyt, mitä seuraavat viikot tuovat tullessaan. 

Uskon, että voimme jatkaa etätilaisuuksia, jos vain yhteydet pelaavatUskontojen välinen dialogi on tässä tilanteessa entistä tärkeämpää.  

 Nyt jos koskaan meidän on seistävä myanmarilaisten rinnalla, tuettava heitä ja osoitettava solidaarisuutta. Tämä tilanne vaikuttaa eniten kaikken köyhimpiin ihmisiin. Jos voimme jotenkin olla lieventämässä heidän tuskaansa, niin meidän paikkamme on olla täällä ja tehdä mahdollisimman hyvin se työ, mitä pystymme tekemään. 

Entä pystyykö Fida jatkamaan työtään poliittisesti epävakaassa maassa?

 Olemme hyvin ruohonjuuritason toimija. Kumppanimme on paikallisseurakuntiensa kautta läsnä eri puolilla maata joka tapauksessa. Jos meillä säilyy kontakti yhteisöihin ja tiimimme kesken, pystymme jatkamaan työtä normaalisti, Jukka Tasanen arvioi. 

 Jos seurakunnat pystyvät toimimaan, eikä kansalaisyhteiskunnan tilaa aleta rajoittaa rajummin, uskon, että ohjelmamme jatkuu. Mutta se pitää toki sopeuttaa vallitsevaan tilanteeseen.

 Nyt jos koskaan meidän on seistävä myanmarilaisten rinnalla, tuettava heitä ja osoitettava solidaarisuutta. Tämä tilanne vaikuttaa eniten kaikista köyhimpiin ihmisiin. Jos voimme jotenkin olla lieventämässä heidän tuskaansa, niin meidän paikkamme on olla täällä ja tehdä mahdollisimman hyvin se työ, mitä pystymme tekemään, Tasanen lisää.