Ajankohtaista

Fida päättää työnsä Pohjois-Koreassa

Fida joutuu lopettamaan hankkeensa Pohjois-Koreassa toimittuaan maassa yli 20 vuotta.

Tiedote 10.6.2019 

Poikkeuksellisen tilanteen syynä ovat muutaman viime kuukauden aikana kiristyneet USA:n asettamat kansainväliset pakotteet. Pakotteet vaikuttavat ns. OFAC-listatuissa maissa myös kansainvälisen pankkiliikenteen toimivuuteen ja tällä hetkellä ne tekevät Pohjois-Korean hankkeisiin liittyvän rahaliikenteen Fidan osalta mahdottomaksi. Fida on toiminut kansainvälisen pakotepolitiikan mukaisesti.

–Olemme pettyneitä siihen, että pakotteiden kiristyminen on yllättäen alkanut globaalisti estämään humanitaarista toimintaa. Pohjois-Koreasta luopuminen oli meille vaikea päätös, koska avuntarve maassa on suuri. Joudumme keskeyttämään pitkäjänteisen, toimivaksi rakennetun työmme, sanoo Fidan toiminnanjohtaja Harri Hakola.

Fida lopettaa Suomen ulkoministeriön rahoittaman maaohjelmansa, budjetiltaan 414 000 euroa vuonna 2019, tämän kuukauden kuluessa ja sijoittaa maassa asuvat kaksi suomalaista työntekijäänsä muualle. Pohjois-Korean kehitysyhteistyön maaohjelma on parantanut ruokaturvaa ja sairaanhoitoa. Se olisi jatkunut vuoteen 2021. Ulkoministeriö on tukenut Fidan kehitysyhteistyötä Pohjois-Koreassa vuodesta 2001 lähtien.

Ulkoministeriö on lisäksi myöntänyt Fidalle humanitaarisen hätäavun tukea Pohjois-Koreaan 300 000 euroa tälle vuodelle. Tuesta on käytetty puolet ja lopun käytöstä neuvotellaan ulkoministeriön kanssa.

Fida on juuri toimittanut maahan hätäapuna 412 tonnia maissia ja soijapapuja. Avustusta varten Fida keräsi suomalaisilta lahjoituksina 50 000 euroa. Kaikki kerätyt varat on käytetty. Ruoka-apu toimitetaan 134 päiväkotiinKangwonin läänissä. Ruokaa riittää noin 12 000 ihmisen päivittäiseen tarpeeseen syyskuun loppuun saakka.

Osaaminen jää maahan

Fida on kehittänyt perunanviljelyä maassa vuodesta 2001 lähtien. Peruna on tuonut lisäravintoa maaseudun yhteisöille ja vähentänyt lasten aliravitsemusta. Fidan yhteistyömaatiloilla on perunantuotanto viimeisen neljän vuoden aikana kuusinkertaistunut uusien perunalajikkeiden, terveen siemenperunan, tehokkaiden viljelymenetelmien ja paremman kuljetuskapasiteetin myötä.

Fida on kehittänyt maahan myös ilmakiertoisen perunavarastoinnin, jonka myötä satohävikki on pienentynyt merkittävästi. Kaikilla Fidan kymmenellä kohdemaatilalla on tämän vuoden perunasato jo kasvamassa. Peruna tuo apua jokakesäiseen ruokapulaan ennen riisin ja maissin sadonkorjuuta.

Fida on myös parantanut sairaaloiden varustelua ja lääkärien osaamista neljän läänin alueella. Hanke on tuonut laadukkaan sairaanhoidon 2,5 miljoonan ihmisen ulottuville. Fidan toimittaman laitteiston avulla tutkitaan ja hoidetaan vuosittain noin 12 000 lasten sairastapausta. Lääkärit osaavat nyt diagnosoida oikein, ja jopa vaativia sydän- ja vatsaelinsairauksia voidaan tutkia ja hoitaa maaseudun sairaaloissa.

–Onneksi hankkeemme jättävät jälkeensä kestävää osaamista. Olemme rakentaneet pohjoiskorealaisten kapasiteettia, eikä mikään ole ollut vain meidän oman toimintamme varassa. Saimme pitkään tehdä arvokasta yhteistyötä pohjoiskorealaisten hyväksi. Toivomme, että kansainväliset järjestöt voivat myös jatkossa toimia maassa. Seuraamme tilannetta ja toivomme myös itse voivamme joskus palata maahan, sanoo Fidan Aasian aluejohtaja Ruut Mononen.

 

Yhteydenotot ja haastattelut:

Aasian aluejohtaja Ruut Mononen (yhteydenotot ajalla 10.–18.6.) 044 323 6024 ruut.mononen@fida.info

Toiminnanjohtaja Harri Hakola (tavoitettavissa 19.6. alkaen) 040 831 0112 harri.hakola@fida.info

Kuvia yms. Fidan viestintä:

Viestintäpäällikkö Kirsi Koski-Kujala 040 186 5914 kirsi@fida.info

Kehitysyhteistyötiedottaja Päivi Simi-Kim 040 532 9325 paivi.simi-kim@fida.info