Ajankohtaista

Ukraina-apu alkanut 

Rikkinäisestä ikkunasta kurkkaa pienen lapsen kasvot

Fidan apu on alkanut Ukrainassa sekä Unkarissa. Avun vievät perille kumppanijärjestöt, jotka hätämajoittavat pakolaisia. Fidan työntekijä raportoi, että haavoittuvassa asemassa olevia pakolaisia uhkaa rajaseuduilla muun muassa ihmiskauppa. 

Fidan hätäapukeräys Ukrainan hyväksi on tuottanut vajaassa viikossa yli 280 000 euroa.

Ensimmäiset avustuserät on ohjattu läntiseen Ukrainaan Užhorodiin ja Shepetivkaan. Užhorod on noin 112 000 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee Karpaattien vuoriston kupeessa, muutama kymmenen kilometriä Slovakian rajalta. Viime päivien ajan seudun läpi on vaeltanut tuhansia ihmisiä kohti rajaa, turvaan Ukrainan sotaa. Fidalla on paikan päällä kumppanijärjestö Karpatian Life and Light.
– Fidan tuella perustetaan hätämajoitus seudun pakolaisille. Arvioisin, että apu tulee tavoittamaan noin parisen sataa ihmistä. Lisäksi kumppani jakaa ruoka-apua ja vaatetusta seudulla kulkeville pakolaisille. Moni joutuu odottamaan Slovakian rajaseudulla pitkiä aikoja ulkona, raportoi Janne Harjukoski, Fidan Itä-Euroopan työn koordinaattori.

Janne ja hänen vaimonsa Anne Harjukoski vastaavat puhelimeen Itä-Unkarista. He ovat viime päivät valmistelleet humanitaarista avustusta eri puolille Ukrainaa ja Unkaria. He ovat vierailleet raja-asemilla, puhelin on soinut tauotta ja päivät ovat täyttyneet palavereista eri yhteistyöjärjestöjen kanssa. Kaoottinen tilanne rajalla elää ja inhimillinen hätä Ukrainassa lisääntyy.
– Täällä ollaan ruohonjuuritasolla liikkeellä koko ajan. Meidän läsnäolomme täällä on sitä varten, että saadaan avustuskanavia auki ja apu koordinoitua muiden organisaatioiden kanssa, Janne Harjukoski kertoo.

Fidan apua on ohjattu jo myös Shepetivkan kaupungin liepeille. Siellä toimii kumppanijärjestö Inspiration Center, joka majoittaa tiloissaan tällä hetkellä 200 Kiovasta ja Itä-Ukrainasta paennutta ihmistä.

”Ihmiskaupan uhka on todellinen”

Fidalla on Unkarissa ja Ukrainassa yhteistyötä useiden järjestöjen ja seurakuntien kanssa. Moni niistä on jo perustanut hätämajoitusta Ukrainan pakolaisille. Nyt tarvitaan rahallista tukea, jotta lisääntyvät pakolaismäärät saadaan ruokittua ja jaettua elintärkeää apua.
Harjukosket ovat kohdanneet sydäntä särkeviä ihmiskohtaloita.
– Kun katsoin rajalla sitä tulijoiden virtaa, niin kyllä sieltä erottui kaksi selkeää ryhmää: Osalla on vastassa yksityiskyyti ja he jatkavat matkaansa suvun tai ystävien luo. Sitten on niitä, jotka tulevat yhden muovikassin kanssa jalkaisin pitkän matkan takaa, ja joilla ei ole mitään paikkaa, minne mennä. Usein he ovat romaneja, Janne Harjukoski kuvaa.

Liikkeellä on todella haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä.
–Janne Harjukoski, Fidan Itä-Euroopan työn koordinaattori Unkarin rajalta

– Tilanne tuntuu jopa pelottavalta. Rajalla on liikennekaaos ja seassa on myös hämärännäköisiä tyyppejä pakujen kanssa. He ottavat naisia ja lapsia suoraan rajalta kyytiin. Juuri niitä ihmisiä, joilla ei ole kyytiä odottamassa ja jotka eivät osaa varoa. Vaikka aiheesta ei ole varmaa tietoa, niin ihmiskaupan uhka on jo todellinen, koska täällä on todella haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä liikkeellä.

Avustus alkamassa myös Unkarissa

Kolmas avustuserä on ohjattu Unkariin paenneiden avustamiseksi. Avun toimittaa perille Unkarin Romanimissio, jolla on mahdollisuus majoittaa tällä hetkellä 300 pakolaista. Nämä perheet tarvitsevat ruokaa, hygieniatarpeita ja psykosiaalista tukea.

Unkarin Romanimissio on kristillinen avustusjärjestö, joka on erikoistunut toimimaan koulutuksen, sosiaalityön ja terveydenhuollon parissa. Sen palkkalistoilla on paljon sosiaalialan ammattilaisia. Suunnitteilla on aloittaa Unkarissa psykososiaalinen tuki pakolaisille, jotka tarvitsevat apua sotatraumojen käsittelyyn.

Fida suuntaa humanitaarisen avun kaikille, etniseen tai uskonnolliseen taustaan katsomatta. Kussakin kohteessa pyritään tavoittamaan kaikista heikoimmassa asemassa olevat.
– Usein juuri köyhä romanivähemmistö on Itä-Euroopassa heikoimmassa asemassa, myös kriiseissä. Toinen erityisen heikossa asemassa oleva ryhmä ovat vammaiset henkilöt, Janne Harjukoski kuvaa.

Pääkuva: Arto Karvonen kuvasi pienen tytön Pohjois-Ukrainassa vuonna 2020. Kyseinen asuinalue on säästynyt toistaiseksi taisteluilta.


Lahjoita Fidan Ukraina-apuun:

MobilePaylla numeroon 46003

Lahjoitustilille

Fida International ry
IBAN-tilinumero: FI41 228 718 0000 5256
Viitenumero: 570077

Tekstiviestillä 10 €: Lähetä viesti fida10 numeroon 16155.
Palvelun tuottaa Arena Interactive.

Verkkolahjoitus alla: