Ajankohtaista

Kirouksesta siunaukseksi: vammaiset lapset pääsevät kouluun Kongossa

Neljätoistavuotiaan vammaisen pojan Murulan isä on kokenut, mitä merkitsee, kun perheeseen syntyy vammainen lapsi Kongon demokraattisessa tasavallassa:

–Murula syntyi vammaisena eikä hän oppinut kunnolla liikkumaan. Monet naapureistamme halveksivat minua ja pilkkasivat: ”Mistä sinä hänet olet hankkinut”. Olen vain hiljaa. Kiitän Jumalaa tästä lapsesta. Hän on minulle lahja Jumalalta.

Kongossa epätavallisen suuri osa lapsista on vammaisia myös vuosikymmeniä jatkuneen sisällissodan seurauksena. Jokaista sodassa kuollutta lasta kohden jopa kolme vammautuu pysyvästi konfliktialueilla. He eivät useinkaan pääse kouluun.

Apuvälineitä ei ole saatavilla, ja ihmisten asenteet ovat syrjiviä vammaisia ihmisiä kohtaan. Kongossa kuten monessa Afrikan maassa vammaista lasta pidetään usein kirouksena. Osa vammaisista kohtaa taikauskoa, joka voi merkitä heille jopa hengenvaaraan joutumista.

Erilaisuus koulussa hyödyttää kaikkia

Fida ja kirkkokumppani CEPAC tekevät pitkäjänteistä työtä vammaisten lasten oikeuksien toteutumiseksi Kongossa. Tavoitteena on saada vammaiset lapset integroitua opetukseen 31 peruskoulussa maan itäosassa Pohjois-Kivun alueella.

–Toisten kunnioittaminen ja ymmärtäminen lisääntyy, kun samassa luokassa on erilaisista taustoista tulevia ja erilaiset kyvyt omaavia oppilaita, kertoo Fidan Kongon maakoordinaattori Welongo Faizi.

Joskus silkka tietämättömyys voi estää vammaisten lasten koulunkäynnin. Kun Fida käynnisti kouluhankkeensa, kartoitetuissa kouluissa vain noin 70 vammaista lasta osallistui opetukseen. Vanhempien, opettajien ja yhteisöjen tietoisuuden lisäännyttyä luku moninkertaistui jo ensimmäisen vuoden aikana.

Vaikka Kongossa vallitsee epävarmuus ja konflikti jatkuu, näemme toivonpilkahduksia. Yksikin koulutien alkuun päässyt lapsi on tulevaisuuden siemen.

Kuva: Hannu Happonen
Tilastotiedot vammaisista ihmisistä: https://www.disabled-world.com/disability/statistics/


Eväät elämään -kohde 2019: Kuusi faktaa Kongon koulutyöstä 

  • Kehitysyhteistyöhanke toimii Kongon demokraattisessa tasavallassa Pohjois-Kivun ja Goman kaupungin alueella
  • Kouluja on mukana 31, joista 22 on alakouluja ja 9 yläkoulua
  • Kumppani on Kongon helluntaikirkko CEPAC
  • Hanke on jo ylittänyt tavoitteensa vuosille 2018-21 mahdollistaa 240 vammaisen lapsen koulunkäynti
  • Tietoisuus vammaisten lasten oikeuksista lisääntyy paikallistasolla
  • Esimerkiksi Bukavussa on käynnistetty päiväkotitoimintaa vammaisille lapsille

KAMPANJA-AIKANA TAPAHTUU

Eväät elämään näkyy katukuvassa 6.−19.5.2019, kun lipaskerääjät jalkautuvat kaduille ja kauppakeskuksiin.

Teemme kampanjassa yhteistyötä popkanteletar Ida Elinan kanssa! Hän on julkaissut kampanjalle oman musiikkivideon. Luvassa on myös konsertti äitienpäivänä 12.5. Helsingissä.

Rauhannobelisti 2018 kongolainen lääkäri Denis Mukwege toimii kampanjan suojelijana

Lisätietoa: www.evaatelamaan.fi