Ajankohtaista

Eväät elämään -kampanja starttaa tänään: Paleface julkaisee klo 14 kampanjavideon

Kuusi tunnettua tekstintuottajaa – mukana Paleface – julkaisee Facebookissa tänään klo 14 Fidan Eväät elämään -kampanjaan liittyviä tekstejään ja rap-videoita. Sponsoriyritykset lahjoittavat kampanjalle julkaisujen Facebook-jakojen mukaan.

Koronapandemia siirsi Fidan suurimman vuosittaisen varainkeruukampanjan, Eväät elämään -kampanjan, lipaskeräysviikot ja muut keräystapahtumat syksyyn. Kampanjalla tuetaan Itä-Afrikassa sijaitsevan Burundin köyhimpiin kuuluvaa batwa-kansanryhmää, joiden hätä ei kuitenkaan odota korona-ajan yli.

–Koronatilanne on pakottanut keksimään uusia, innovatiivisia tapoja auttaa niitä, joille meidän poikkeusolommekin olisivat luksusta, Fidan toiminnanjohtaja Harri Hakola kertoo.

Syntyi tekstikampanja, jossa tunnetut tekstintuottajat julkaisevat Facebookissa kampanjan hyväksi kirjoittamiaan tekstejä, lyriikoita ja rap-videoita. Mukana kampanjassa ovat rap-artistit Paleface, Mikaveli ja PALMI, Sekunnit ja tunnit -bloggaaja Hanna Kivisalo, kirjailija ja laulurunoilija Anna-Mari Kaskinen sekä Kesken-runoilija Elina Salminen. Kampanjan suojelijana toimii ministeri Elisabeth Rehn.

–Halusin osallistua kampanjaan, koska itselleni on tärkeää ajaa niiden ihmisten asiaa, jotka taistelevat olemassaolostaan. Oma rap-videoni syntyi siitä ajatuksesta, että haastavan koronatilanteen keskelläkin olemme etuoikeutetussa asemassa. Meillä on täällä kuitenkin kaikki mitä voi toivoa verrattuna ihmisiin, joille nälkä on suurempi uhka kuin korona, Paleface toteaa.

Burundissa moni batwa-perhe tietää, miltä tuntuu odottaa seuraavaa ateriaa jopa 3 päivää. Niinpä sponsoriyritykset lahjoittavat kampanjalle 3 senttiä jokaista tekstintuottajien kampanjajulkaisujen Facebook-jakoa kohden huhtikuun lopun ja toukokuun ajalta yhteenlaskettuna. Mukana lahjoittamassa ovat liikenneasemaketju Jari-Pekka Oy, korujen verkkokauppa Hopea-Puro Oy, rakennusalan moniosaaja Remppa-Henkka Oy ja konevuokraamo Pikavuokraus Oy.

Lipaskeräysviikkoja korvaamaan on myös tehty mahdollisuus perustaa oma sähköinen keräyslipas. Ystäviä ja tuttavia voi haastaa lahjoittamaan kampanjan hyväksi jakamalla linkki keräyslippaaseen esimerkiksi Facebookissa.

Syrjityn kansanryhmän tukena

Kampanjan suojelijana toimii ministeri Elisabeth Rehn. Hän pitää batwa-vähemmistön tilannetta esille nostavia ja kohentavia toimenpiteitä äärimmäisen tärkeinä.

–Useissa maissa vähemmistöryhmät taistelevat olemassaolostaan niin fyysisesti kuin muillakin tavoin. On äärimmäisen tärkeää tukea työtä, joka antaa äänen näiden vähemmistöille, Rehn muistuttaa.

Batwa-perheille nälkä on jokapäiväinen vieras vuodesta toiseen.

–Olen surullinen ja häpeissäni, kun minulla ei ole antaa lapsilleni mitään syötävää. Olen murheissani, sillä imetän, mutten saa tarpeeksi ravintoa itselleni, kertoo Antoinette, viiden lapsen äiti batwa-yhteisöstä.

Batwat kärsivät äärimmäisen köyhyyden lisäksi sydäntä särkevästä syrjinnästä. He ovat menettäneet perinteiset elinkeinonsa, kun saaliit ovat kadonneet metsähakkuiden vuoksi. Heitä on myös ajettu pois metsästysmailtaan, minkä vuoksi he asuvat usein yhteisöjen syrjäseuduilla. He alkoivat valmistaa saviruukkuja, mutta sekään ei tuo heille enää juurikaan elantoa. Muoviset astiat ovat syrjäyttäneet ruukut Afrikassakin.

Kampanjan tuotolla tehdään työtä batwojen ihmisoikeuksien parantamiseksi. Heitä autetaan ruoan tuottamiseen tarvittavien välineiden ja osaamisen hankkimisessa sekä terveydenhoitoon pääsemisessä. Batwa-lasten kaukainen haave toteutuu – he pääsevät kouluun.

Kampanjassa mukana olevat tekstintuottajat:

  • Paleface (Karri Miettinen) on yksi maamme arvostetuimmista ja kansainvälisimmistä rap-artisteista.  www.facebook.com/PalefaceOfficial/
  • ”Gospel-rapin Cheekiksi” tituleeratun rap-artisti Mikavelin kappaleita on kuunneltu suoratoistopalveluissa jo miljoonia kertoja. www.facebook.com/mikavelimusic/
  • Musiikkia yli 15 vuotta tehnyt PALMI (Joonatan Palmi) tunnetaan muun muassa Pastorit- ja Holy Wave -rap-ryhmistä. www.facebook.com/joonatanpalmi/
  • Sekunnit ja tunnit -blogia kirjoittava perheenäiti, teologi, opettaja ja suurten tunteiden ystävä Hanna Kivisalo on valittu Etelä-Pohjanmaan merkittävimmäksi somevaikuttajaksi. www.facebook.com/sekunnitjatunnit/
  • Anna-Mari Kaskinen on suomalainen kirjailija ja laulurunoilija, joka on kirjoittanut sanoituksia satoihin lauluihin ja kirjoittanut itse ja yhdessä muiden kanssa yli 150 kirjaa. www.facebook.com/annamari.kaskinen
  • Kesken-blogia pitävä runoilija Elina Salminen toimii yrittäjänä ja kouluttajana ja on myös julkaissut useita runokirjoja. Hänen runonsa ovat saavuttaneet sosiaalisessa mediassa laajan suosion. www.facebook.com/keskenblogi/

Lisätietoa kampanjasta: www.eväätelämään.fi

Lisätietoa tekstintuottajista ja kampanjatekstit klo 14

Sähköisen keräyslippaan voi perustaa osoitteessa www.oma.fida.info