Ajankohtaista

”En voi ajatella, että tämä on minun elämäni” – Lipika naitettiin 14-vuotiaana

Lipika tyttärensä kanssa.

Kun Lipika oli kahdeksannella luokalla, hänen perheensä ja tulevan miehen perhe tekivät päätöksen, joka muutti Lipikan elämän. 14-vuotias tyttö naitettiin. Silloin ei tiedetty lapsiavioliiton laittomuudesta.

Nyt Lipika on lähes kaksikymmentä vuotta naimisissa ollut kotiäiti ja 10-vuotiaan tyttären äiti. Lipikan koulunkäynti jäi vuosia sitten kesken.

– Omassa menneisyydessäni harmittaa eniten se, että kouluttamattomuuteni ja köyhyyteni takia en voi tukea nyt omia vanhempiani, Lipika toteaa.

Lipika tietää, että opiskelu ja sitä myötä myöhempi avioliitto olisi tehnyt elämästä paremman. Hänellä olisi ollut mahdollisuus tehdä itse valintoja ja vaikuttaa omaan elämäänsä eri tavalla.

Nyt kaikki on mieheni määrittelemää, enkä voi ajatella, että tämä on minun elämäni.

– Nyt kaikki on mieheni määrittelemää, enkä voi ajatella, että tämä on minun elämäni, Lipika toteaa hiljaa.

Kouluttamattomat ja nuorena naitetut naiset ovat täysin riippuvaisia miehestään. Lipikan mahdollisuudet ansaita rahaa ovat rajatut. Mies ansaitsee rahaa, mutta Lipikan on tuettava häntä. Lipikan mies on käsityöläinen ja Lipika on itse opetellut hieman ompelua. Vaikka arjessa kaikki on silmin nähden hyvin, omille unelmille, tavoitteille tai muulle ei ole tilaa. Omaa elämää ei voi omistaa.

Omalle tyttärelle parempi tulevaisuus

Lipikan 10-vuotias tyttö on vielä niin nuori ja lapsen näköinen, että avioliitto ei ole ollut vielä esillä. Naapurissa asuvan tytön kohtaloon hän on yrittänyt vaikuttaa, mutta erityisesti köyhillä perheillä on kova paine naittamiseen. Lisäksi toiset perheet painostavat perhettä ihmettelemällä, miten heidän rahansa muka riittävät elleivät naita tyttöään.

– Haluan auttaa omaa tytärtäni opiskelemaan ja saamaan töitä, Lipika sanoo ja lisää ettei halua taakoittaa myöskään appivanhempiaan tytön kustannuksilla.

– Haluan tyttärelleni paremman tulevaisuuden, Lipika painottaa.

Alueella on tehty vaikuttamistyötä ja pidetty koulutuksia lapsiavioliittojen vaaroista. Lipika on nähnyt, miten mielipiteet ovat alkaneet muuttua ja lapsiavioliitot vähentyä. Muutos on mahdollinen. Hän pitää koulutusta tärkeänä työkaluna. Mielipiteiden muuttuessa ja ymmärryksen lisääntyessä, kasvaa tyttöjen koulutusmahdollisuudet ja he saavat mahdollisuuden elää turvallista lapsuutta.

Pienet tytöt ovat vielä tietämättömiä, eivätkä he voi huolehtia perheestä.

– Tyttöjen pitäisi saada käydä koulua eikä mennä naimisiin. Pienet tytöt ovat vielä tietämättömiä, eivätkä he voi huolehtia perheestä, Lipika napauttaa.


Yksikin lapsiavioliitto on liikaa. Sinä voit auttaa estämään Bangladeshin lapsiavioliittoja ja mahdollistaa tytöille koulutuksen. Lahjoittamalla Eväät elämään -kampanjaan tuet Fidan pitkäjänteistä työtä Bangladeshissa.

Lahjoita

  • MobilePaylla haluamasi summa numeroon 76551
  • Lahjoita 20 euroa tekstaamalla tekstaamalla FIDA20 numeroon 16155
  • Tilisiirrolla: Fida International ry. IBAN-tilinumero: FI41 228 718 0000 5256, Viitenumero: 558002