Ajankohtaista

Yrittäjyys voi pelastaa köyhyyden kierteestä

Fidan ja Pohjois-Euroopan Liiketoiminta-akatemian verkkokoulutus valmentaa burundilaisia yrittäjyyteen. Sen avulla on jo syntynyt monenlaisia uusia yrityksiä.

Burundi on yksi maailman köyhimmistä maista. Siellä korkeakouluopinnotkaan eivät takaa merkityksellisen työn löytämistä, sillä työpaikkoja ei ole riittävästi. Burundissa, kuten monessa muussakin Saharan eteläpuoleisen Afrikan maassa, monet ihmiset ovat luoneet itse työpaikkansa: 22 prosenttia työikäisestä väestöstä aloittaa liiketoiminnan. Afrikkalaiset naiset aloittavat sen kaksi kertaa todennäköisemmin kuin naiset muualla maailmassa. The African Exponent -uutissivuston mukaan Afrikassa luodaan yritysten avulla jopa 54 miljoonaa työpaikkaa vuoteen 2022 mennessä.

Fida ja Pohjois-Euroopan Liiketoiminta-akatemia (NEBA) toteuttivat vuoden 2020 aikana ensimmäisen pilottikoulutuksen Burundissa. Kaikille avoimeen, kuusi viikkoa kestäneeseen koulutukseen valittiin 30 opiskelijaa. Kurssi toteutettiin englanninkielisinä internet-luentoina. ”Mitä sinulla on kädessäsi” -yrittäjyyskoulutuksen osallistujia autettiin näkemään, minkälaisia resursseja heillä jo oli käytettävissään ja miten he voivat niiden avulla aloittaa kannattavan liiketoiminnan.

Koulutus tulee olemaan osa Fidan kehitysyhteistyön maaohjelmaa Burundissa vuosina 2022–2025. Fidan maaohjelmaa toteutetaan yhdessä Burundin helluntaikirkon (Community of Pentecostal Churches of Burundi – CEPBU) kanssa. Fidan viestinnän suunnittelija Hannu Happonen tapasi elokuussa muutamia koulutukseen osallistuneita burundilaisia ja heidän opettajiaan.

Bataattikakuista tuli kukoistava business

Pohjois-Burundissa, Ngozin alueella asuva Annonciate Munezero suoritti hiljattain NEBA:n verkkokoulutuksen. Annonciate on 28-vuotias pienen tytön äiti. Hän joutuu lyhytkasvuisena henkilönä kohtaamaan paljon ennakkoluuloja ja näkemään vaivaa todistaakseen olevansa toisten vertainen. Hän ei ole kuitenkaan antanut ennakkoasenteiden lannistaa itseään. Hän kuuli NEBA:n järjestämästä koulutuksesta ja päätti hakea siihen. Kun hän tuli valituksi, hän pystyi osallistumaan kurssille paikallisessa internet-kahvilassa.

Annonciate sai koulutuksen aikana liikeidean: hän alkaisi valmistaa ja myydä bataattikakkuja. Bataatit ovat osa burundilaisten arkista ruokavaliota, mutta kukaan ei ollut aiemmin keksinyt tehdä niistä kakkuja. Annonciate kutsuukin heinäkuussa toimintansa aloittanutta yritystään ”bataattien muodonmuutokseksi”. Yritys on menestynyt niin hyvin, että hän on jo palkannut kaksi ihmistä avukseen. Nuoresta naisesta huokuu innostus ja optimismi: – Haluaisin viedä bataattikakkuja myyntiin myös muihin maihin. Koulutus auttoi minua synnyttämään bataateista jotain ihan uutta. Se on muuttanut elämäni.

“Aloitamme pienestä ja annamme sen kasvaa”

NEBA:n yrittäjyyskoulutuksesta vastaava ohjelmakoordinaattori Edouard Nderagakura uskoo koulutuksen saavan aikaan todellista muutosta.

– Jokainen voi tehdä liiketoimintaa. Aloitamme pienestä ja annamme sen kasvaa. Tämä salaisuus opitaan kurssilla ja se motivoi oppilaita. He, jotka olivat kurssille osallistuessaan jo mukana liiketoiminnassa, oppivat, miten voivat parantaa sitä. Koulutusohjelma tuo muutoksia yhteisömme yrityksiin: Toivomme, että nuoret ihmiset menevät entistä pidemmälle ja kasvattavat yrityksiään. Heidän ei tarvitse odottaa, että heille tarjotaan työtä, vaan he voivat luoda työpaikkoja itse.

“Nuorten ei tarvitse odottaa, että heille tarjotaan työtä, vaan he voivat luoda työpaikkoja itse.”

Koulutusohjelman rehtori Philbert Niyokwizera on nähnyt monien liikesuunnitelmien toteutuneen käytännössä. Kurssin seurauksena ihmiset ovat alkaneet myydä muun muassa hunajaa, kanoja, palmuöljyä, maitoa, hedelmiä, hedelmämehua ja munkkeja. Eräs kurssin suorittanut toimii nykyisin mobiilisiirtoalalla, toinen korjaa ja myy puhelimia.

Kurssilla ohjaajana toimineen Euphrasie Uwamahoron mukaan koulutus on muuttanut opiskelijoiden asenteita. He ovat esimerkiksi oppineet, miten voivat mainostaa tuotteitaan. Toisen ohjaajan, Nizina Jean Boscon mielestä koulutusohjelman suurin hyöty on ollut se, että opiskelijat ovat alkaneet uskoa kykyihinsä toimia yrittäjinä. He osaavat nyt myös paremmin arvioida yritystensä kustannuksia ja kannattavuutta.

Syyskuussa alettiin kouluttamaan ohjaajia toteuttamaan koulutus ranskan kielellä, jota puhutaan Burundissa yleisesti. Pian entistä useampi burundilainen voi hakea kurssille, kun kaikki materiaalit ovat saatavilla ranskaksi, eikä koulutusta tarvitse toteuttaa internetissä.

Kuvassa: Nshimike Remy, Gashikanwa-nuorisokeskuksen johtaja Ngozin alueella Burundissa. Yrittäjyyden lisäksi Burundissa tuetaan koulupudokkaiden ammattikoulutusta ja koulutetaan varhaiskasvatusopettajia. Lisäksi tuetaan koululuokkien ja käymälöiden rakentamista. Fidan työ Burundissa vaikuttaa vuositasolla yli 29 000 ihmisen elämään.

Teksti: Hannu Happonen ja Milla Suonio, kuvat: Hannu Happonen