tähän

Paimentytöstä kasvoi naisjohtaja

Jane_Nashida_web

Hyvää naistenpäivää! Lue, kuinka köyhän paimentolaisperheen tytöstä kasvoi suomalaiskummien tuella naisjohtaja ja seurakunta-aktiivi.

Jane Nashida varttui Kenian luoteisosissa Kapedossa, köyhän kahdeksanlapsisen perheen toiseksi vanhimpana lapsena. Perhe asui pienessä savimajassa kaukana Kapedon kylältä. Vanhemmat olivat paimentolaisia, mutta jäivät ilman toimeentuloa, kun heidän karjansa varastettiin.

Jane sairastui pienenä vakavasti, ja hänet vietiin suomalaisten perustamalle Kapedon lähetysasemalle hoidettavaksi. Sairaus muuttui siunaukseksi, kun tyttö jäi asumaan tätinsä luokse Kapedoon ja pääsi paikallisen Full Gospel -helluntaiseurakunnan ylläpitämään kouluun.

Jane menestyi opinnoissaan ja läpäisi kokeet hyvin arvosanoin. Peruskoulun jälkeen ahkera koululainen pääsi lukioon. Vanhemmilla ei ollut kuitenkaan tuloja, eivätkä he voineet huolehtia tytön koulumaksuista.

– Rohkaisin mieleni ja matkustin Nakuruun Fidan toimistolle kertomaan huoleni, Jane muistelee.

Kummien tuella eteenpäin

Jane sai Suomesta kaksi kummia. Maritan ja Sinikan kannattamana paimentolaisperheen lahjakas tytär valmistui lukiosta vuonna 1992.

Myöhemmin Jane sai tukea myös yliopisto-opintoihinsa. Sinnikäs nainen on suorittanut tutkinnon sekä taloushallinnossa että kehitysyhteistyössä.

– Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka kiitollinen olen kaikesta avusta, jota olen Fidan kautta saanut, Jane sanoo.

– Haluan jakaa tarinani kiitoksena Jumalalle ja rohkaisuna kaikille, jotka ovat avanneet sydämensä yhdelle vähimmistä.

Suomalaisten tuella nuoret kummilapset pääsivät osallistumaan myös kristillisiin nuorisokonferensseihin. Jane piti pyhäkoulua, oppi soittamaan kitaraa ja palveli Kapedon kirkon musiikkityön johtajana. Hän löysi seurakunnasta myös tulevan aviopuolisonsa.

– Jumala on johdattanut elämääni ja antanut sille erityisen tarkoituksen, nainen iloitsee.

Autetusta auttajaksi

Jane ja hänen pastorimiehensä asuvat tällä hetkellä Pohjois-Keniassa. Perheeseen kuuluu kaksi tytärtä. Jane toimii evankelistana ja johtaa seurakuntansa naistentyötä. Hän myös laulaa ja kiertää oman gospelryhmänsä kanssa evankelioimassa.

– Haluan jakaa eteenpäin sitä, mitä olen oppinut Jumalan muuttavasta voimasta.

Sen lisäksi, että Jane toimii aktiivisesti omassa kotiseurakunnassaan, hän työskentelee vastuullisissa johtotehtävissä Kenian sähkölaitoksella. Hän on myös mukana oman kotikylänsä kyläkehitysohjelmassa.

– Me, jotka olemme saaneet apua, tuemme nyt vuorostamme omia perheitämme ja yhteisöjämme, entinen kummilapsi toteaa.

Valmistumisensa jälkeen Jane on tukenut sisarustensa koulunkäyntiä. Yksi heistä opiskelee nyt yliopistossa, toinen ammattikorkeakoulussa ja kaksi on käynyt lukion.

– Kaksi sisartani on valinnut toisin, nainen kertoo. He ovat menneet nuorina naimisiin ja elävät paimentolaisina Kapedon kuivalla savannilla.

Karun maaperän hyvät hedelmät

Elämä Kapedossa on edelleen kovaa. Puutteelliset elinolot, köyhyys, turvallisuusongelmat, vaikeat kulkuyhteydet sekä elintarvikkeiden ja lääkkeiden puute lisäävät kuolleisuutta. Kouluikäisiä tyttöjä naitetaan vanhoille miehille. Karjavarkaudet aiheuttavat väkivaltaa ja levottomuuksia.

Haasteista huolimatta Pohjois-Kenian helteissä tehty monipuolinen lähetystyö tuottaa hedelmää. Alueen lapsista on kasvanut opettajia, pastoreita, virkamiehiä, toimitusjohtajia, poliiseja, sotilaita, projektivirkailijoita, sosiaalityöntekijöitä ja niin alueellisia kuin kansallisiakin poliitikkoja.

Yksi entisistä kummilapsista toimii kansanedustajana.

– Jumala on koskettanut monen elämää suomalaisten kautta. Teidän ansiostanne meillä on tulevaisuus, Jane Nashida kiittelee.

8.3.17