tähän

Kuusi katunuorta murhattiin Nairobissa

Daily Nation article on Kawangware boys

Kuuden nuoren raaka murha tapahtui aamuyöllä 26. helmikuuta. Kaikki nuoret olivat olleet mukana Fidan ja Full Gospel -helluntaikirkon katulapsihankkeessa, joka on saanut ulkoministeriön, Nenäpäivän ja suomalaiskummien tukea.

Viisi nuorta miestä hakattiin kylmäverisesti kuoliaaksi ja yhden nuorista ampui poliisi. Tapaus on herättänyt Keniassa keskustelua katulasten tilanteesta, ja poliisin toimintaa tilanteessa on kritisoitu.

Kenialainen Daily Nation -sanomalehti kirjoitti artikkelin surmasta.

Full Gospel -helluntaikirkon edustajat kertovat, että surman yksityiskohdat saattavat jäädä lopullisesti salaisuudeksi, koska nuoret eivät enää ole itse todistamassa tapahtumia.

Maisha Poan -katulapsikeskuksen lähettämässä viestissä pahoitellaan, että yhteiskunta ei anna kadulta pelastetuille nuorille mahdollisuutta muutokseen, vaan heitä pidetään pahantekijöinä ja roskasakkina.

– Emme pysty vahvistamaan tai kumoamaan, olivatko nämä nuoret osallisina laittomuuksissa, mutta silti yhteiskunnalla ei ole oikeutta tapaa heitä kuin eläimiä.

– Me haluamme jatkaa työtämme ja antaa näille nuorille mahdollisuuden päästä pois kadulta ja tulla vastuullisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Tämä ei ole helppoa, mutta otamme haasteen vastaan ja teemme entistä enemmän työtä, jotta heidän elämänsä muuttuisi, todetaan Maisha Poan tiedotteessa.

Nuoret anelivat armoa väkijoukolta

Surmayön tapahtumat alkoivat, kun joukko tuntemattomia katupoikia oli murtautunut kaupan edessä olleeseen jääkaappiin ja varastaneet siitä soodavettä ja virvoitusjuomia.

Paikalliset boda boda -moottoripyörätaksin kuljettajat näkivät murron ja piirittivät nuoret. Kolme poikaa pakeni paikalta, mutta yksi jäi kiinni.

Kiinni jäänyt nuori pakotettiin johdattamaan vihainen joukko majapaikkaan, jossa muidenkin varkaiden oletettiin olevan. Majapaikka oli Maisha Poa -katulapsikeskuksen vuokraama huone kahta kuntoutuksessa olevaa nuorta varten.

Asunnossa yöpyi tuolloin kaikkiaan viisi poikaa. Aamuyöllä kolmelta paikalle rynnännyt joukko nimitti poikia varkaiksi ja rikollisiksi ja alkoi hakata heitä kivillä, metalliputkilla ja muilla aseilla.

Naapurit kuulivat, kuinka pojat huusivat ääneen armoa ja kertoivat olevansa vasta koululaisia. Viisi nuorista hakattiin kuoliaaksi. Yhden heistä onnistui paeta, mutta poliisi ampui hänet. Poliisin mukaan poika oli uhannut kotitekoisella aseella.

Ennen kuin surmat tapahtuivat, poliisille oli ehditty ilmoittaa asiasta, mutta he eivät tulleet väliin pelastamaan nuoria väkijoukon kostolta.

Nuoret haudattiin viikko sitten. Hautajaiset olivat syvästi koskettava tapahtuma koko Maisha Poan henkilökunnalle ja kymmenille katunuorille.

Nuorten tulevaisuus tuhoutui

Surmassa kuolleista nuorista vanhin oli 22-vuotias, muut olivat vasta 16–19-vuotiaita. Kaikki olivat mukana Fidan ja Full Gospel -helluntaikirkon katulapsihankkeessa.

Heitä oli tavattu kadulla tai he olivat tulleet Maisha Poa -toimintakeskukseen. Osa heistä oli käynyt peruskoulun alaluokat hyvin arvosanoin, mutta pudonnut koulusta yläluokilla.

Nuoret olivat saaneet eripituisia jaksoja kuntoutusta, koulutusta, apua oman elinkeinon aloittamiseen ja muuta tukea toimintakeskuksen kautta.

Jotkut pojista olivat ajautuneet avunannosta huolimatta aika ajoin takaisin katuelämään. Neljän heistä oli määrä aloittaa koulunkäynti tai ammatilliset opinnot aivan lähiaikoina. Yhden koulu olisi alkanut samalla viikolla, kun surma tapahtui.

Kaikkien nuorten perhetausta oli rikkinäinen: jotkut olivat kokonaan orpoja, jotkut asuivat lähisukulaisten luona.

Kadulla elävät nuoret ovat lainsuojattomia, ja joutuvat kohtaamaan väkivaltaa niin yhteisön, poliisin kuin muiden nuorisojengien taholta.

Fidan katulapsihanke on tuonut myönteisiä muutoksia

Fida ja Kenian Full Gospel -helluntaikirkko ovat tehneet työtä Nairobin katulasten ja -nuorten parissa vuodesta 2001.

Kawangwaren slummissa toimiva hanke vahvistaa perheiden toimeentuloa ja ratkoo kotien kasvatusongelmia. Katulapset pyritään ohjaamaan takaisin kotiin ja koulunpenkille.

Vuonna 2008 Kawangwareen valmistui Maisha Poa -katulapsikeskus ulkoministeriön, suomalaisten kummien ja Nenäpäivän tuella.

Katulapset saavat keskuksessa ilmaisen ruokailun ja peseytymismahdollisuuden sekä henkistä ja hengellistä tukea.

Muutama vuosi sitten tehdyn arvioinnin mukaan katulapsihanke on parantanut lasten elinoloja merkittävästi ja varustanut Full Gospel -helluntaikirkkoa vastaamaan lasten tarpeisiin.

Hanke sai kiitosta koko yhteisöltä viranomaisia myöten. Vastaajista 94 prosenttia oli vahvasti sitä mieltä, että hanke on tuonut myönteisiä muutoksia Kawangwareen.

Raportissa nostettiin esiin se, kuinka monenlaisista olosuhteista katulapset tulevat ja kehotettiin toimimaan heidän parissaan tarvelähtöisesti ja tapauskohtaisesti, ottaen huomioon myös lasten omat taidot ja ongelmanratkaisukyky.

 

 

16.3.16