Auta, jotta tyttöjen kotileikeistä ei tule totta
Yksikin lapsiavioliitto on liikaa.
Vuosittain lähes 60 prosenttia bangladeshilaisista tytöistä joutuu lapsena naimisiin. Lisäksi koronapandemia on lisännyt maailmassa lapsiavioliittoja ja miljoonien tyttöjen kohdalla riskiä joutua nuorena avioon. Liian nuorena solmittu avioliitto uhkaa tyttöjen terveyttä. Koulutie päättyy ja lapsi joutuu astumaan aikuisen kenkiin olematta siihen valmis henkisesti tai fyysisesti. Kotileikeistä tulee totta liian varhain.
Pandemian aiheuttaman talouskriisin vuoksi monet bangladeshilaiset vanhemmat ovat ajautuneet tilanteeseen, jossa alaikäisen tyttären naittaminen koetaan ainoaksi vaihtoehdoksi. Vaikka se on laissa kiellettyä, tapahtuu sitä yön pimeydessä usein. Vielä päivällä koulutytön unelmia unelmoinut tyttö on illalla vieraassa kylässä vieraan miehen vaimona.
Kun palasimme koulusta, ystäväni kuuli menevänsä naimisiin. Seuraavana päivänä menin yksin kouluun, sillä hän oli jo naimisissa. – Nabitha
Tukemalla Eväät elämään -kampanjaa autat Bangladeshilaisia tyttöjä pitämään leikin leikkinä, unelmoimaan ja jatkamaan koulunkäyntiä.
Ole ihmeidentekijä! Lahjoita tai järjestä keräystempaus.
En voi ajatella, että tämä on oma elämäni. – 14-vuotiaana naitettu Lipika
En tuntenut omissa häissäni mitään. – Sabina, naitettu 12-vuotiaana
Lapsi ei vielä ymmärrä tilannetta tai sen vaatimia muutoksia. Lapsiavioliitto on lapselle sekä henkisesti että fyysisesti ongelmallista.” – Minu, opettaja