Ajankohtaista

Maailma on avoin teltantekijälle

Perinteinen lähetystyö on mahdotonta monissa paikoissa, joissa evankeliumia ei ole vielä julistettu. Sen sijaan evankeliumi välittyy yhä useammin teltantekijöiden elämän ja työn kautta.

Teltantekijätermi nousee Paavalin elämästä. Apostolien teoissa kerrotaan, että Paavali ansaitsi elantonsa tekemällä telttoja ja julisti evankeliumia työnsä ohella.
Monet lähtevät ulkomaille töihin tai opiskelemaan. Jos lähtijällä on tavoitteena välittää evankeliumi kohtaamilleen ihmisille ja seurakunta toimii lähettäjänä, voidaan puhua teltantekijätyöstä.
Suomen evankelinen allianssi (SEA) järjestää aiheesta kolmen viikonlopun koulutuksen keväällä 2015. Opettajina toimivat muun muassa Helsingin Saalemissa koulutuksesta ja lähetystyöstä vastaava pastori Maikki Kuittinen sekä Etelä-Espanjassa lähetystyössä toimiva Pertti Salmén.

Teltantekijätyön koulutus Ryttylän Kansanlähetysopistolla
Kurssiviikonloput: 6. – 8.2. 20. – 22.3. sekä 24. – 26.4.2015
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Yksi pääpuhujista on hollantilainen Wim, joka on työskennellyt 15 vuotta Lähi-idässä teltantekijänä Operaatio Mobilisaation (OM) yhteydessä. Nykyään hän johtaa Business4Transformation-verkostoa Hollannissa.

Ovi kiinni lähetystyöhön

Wim oli kokenut lähetyskutsua, mutta ovi lähetystyöhön ei auennut. Sen sijaan hän sai työtarjouksen Lähi-idästä ja otti työn vastaan ajatellen, että työkokemus voisi auttaa myöhemmin lähetystyössä.
– Asuessani Lähi-idän alueella tajusin, että siinä maassa ei ollut lainkaan perinteisen tavan lähetystyöntekijöitä ja että vain teltantekijät pääsivät maahan.
Joidenkin mielestä teltantekijän työ on välttämätön paha suljettuihin maihin pääsemiseksi. Winin kokemuksesta teltantekijän työ on arvokasta itsessään. Työpaikka yhteisössä avaa luonnollisen mahdollisuuden tutustua niihin ihmisiin, joille evankeliumin sanoma halutaan välittää. Työ antaa uskottavuutta myös yhteiskunnan silmissä.
Kun Wim johti 120 työntekijän lähetyskenttää, noin puolet heistä oli teltantekijöitä.
– Yleensä teltantekijät saattoivat vaikuttaa ympäröivään yhteisöön enemmän kuin ne, joilla ei ollut teltantekijätyöpaikkaa.

Työn teologia kuntoon

Teltantekijöiksi lähtevät eivät välttämättä halua, että heidät yhdistetään lähetysjärjestöön, koska siitä voi seurata vaikeuksia. Samalla teltantekijät tarvitsevat kuitenkin koulutusta ja hengellistä tukea. Lähetystyön täytyy uudistaa itsensä tämä todellisuus huomioonottaen.
Teltantekijät eivät ole lähetystyön yksiselitteinen tulevaisuus. Tarvitaan myös muita työntekijöitä. Wimin mielestä teltantekijätyön kuitenkin pitäisi ehdottomasti kuulua jokaisen lähetysjärjestön strategiaan – eikä vain suljetuissa maissa vaan kaikkialla, missä on evankeliumia vailla olevia ihmisiä.
– Ennen puhuimme paljon Paavalista ja Raamatun perusteista teltantekijätyölle. Nykyään puhun mieluummin työn teologiasta.
– Työ on Jumalan antama tehtävä elää hänen valtakuntaansa todeksi tässä maailmassa. Teltantekijätyössä on kyse elämisestä ja työskentelystä ihmisten keskellä Jumalan kunniaksi. Se ei voi olla muuttamatta maailmaa, innostaa Wim.

Heidi Alajoki

Lisätietoja kevään 2015 teltantekijäkoulutuksista saa Fidan teltantekijätyön asiantuntijalta: mira.kariluoto@fida.fi, 050 416 4061.