Ajankohtaista

Esikoulut Kambodžassa tukevat lapsia opintielle

Esikoulainen kotitehtäviensä parissa.

Fida tukee Kaakkois-Aasiassa sijaitsevassa Kambodžassa köyhien perheiden lasten esikoulua, jotta lapsilla olisi paremmat mahdollisuudet oppia.

– Kambodžassa on ollut pitkään lukemattomuuden kulttuuri. On tärkeää tukea lapsia, jotka ovat kasvaneet sen keskellä, koska vanhemmat eivät välttämättä pysty heitä tukemaan, kertoo pastori ja Chabin peruskoulun vararehtori Yin Deng.

Pol Potin hirmuhallinnon ja kansanmurhan jäljet näkyvät Kambodžan kansassa yhä kokonaisen sukupolven perinnön tuhoutumisena. Lukutaidottomuus on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Samalla se tarkoittaa sitä, että köyhyyden kierrettä ei ole voitu katkaista.

–  Nyt asiat ovat muuttumassa, ja haluan, että myös lapset ovat mukana tässä muutoksessa, Yin Deng jatkaa.

Fida on toiminut Kambodžassa vuosikymmeniä kumppaninaan Kambodžan Assemblies of God -kirkkokunta. Maaseudun yhteisökehitystyö on kohentanut kylien elinoloja. Viime vuonna alkoi myös esikouluhanke, joka toimii suomalaisten kummien tuella. Tavoitteena on tukea köyhien alueiden lapsia oppimaan.

Ytimessä seurakunnat

Paikalliset seurakunnat ovat vahvasti mukana muutoksessa. Fidan yhteistyöseurakunnat ovat perustaneet oppimiskeskuksia kolmeen yhteisöön. Näissä esikouluissa lapset saavat oppia perustaitoja ja saavat tarvittavan tuen oppimiseen. Se rakentaa vahvan perustuksen koulunkäynnille. Kun lapset oppivat esikoulussa perustaidot, on koulupolku turvatumpi ja muutos mahdollinen. Ne, jotka käyvät koulun loppuun, pystyvät katkaisemaan köyhyyden kierteen ja vaikuttamaan tulevaisuuteensa.

–  Minä ajattelen, että vaikkei ihmisellä olisikaan isoa palkkaa, elämästä saa enemmän irti, kun tietää ja osaa asioita. Siitä on hyötyä kaikessa, sanoo esikouluissa Fidan vapaaehtoisena toimiva Eng Vuthry.

Kansainvälisiä suhteita opiskelevan Eng Vuthryn unelmana on olla lähetystyöntekijä Kambodžan sisällä. Nyt hän saa toteuttaa haavettaan jo vapaaehtoisena Fidan hankkeessa. Hän haluaa jakaa tietoa koulutuksen tärkeydestä.

– Koulutusjärjestelmämme on maakunnissamme vielä vanhanaikainen, ja monin paikoin ajatellaan esimerkiksi, että tyttöjen oppiminen ei ole niin tärkeää kuin poikien, koska heistä tulee joka tapauksessa vain vaimoja ja äitejä, Eng selittää.

Hän pitää tärkeänä seurakuntien osallistumista lasten koulunkäynnin tukemiseen, koska seurakunnan tulee olla läsnä perheiden arjessa muutenkin kuin vain hengellisessä mielessä.

– Koska olemme kehittyvä maa, on tärkeää, että panostamme kaikin tavoin koulutukseen, Eng Vuthry toteaa.

Fidan  kummien tukema työ Kambodžassa tavoittaa köyhien perheiden lapset, joiden koulupolku jäisi muuten olemattomaksi. Tule kummiksi ja tue Kambodžan lapsia!