Muuta yhden lapsen koko maailma

Autat samalla koko yhteisöä.
Juuri nyt Kambodžan köyhissä kylissä tarvitaan kummeja!

Autat samalla koko yhteisöä.
Juuri nyt Kambodžan köyhissä kylissä tarvitaan kummeja!

Tule kummiksi Kambodžaan!

Lähde seikkailuun Kambodžan köyhien kylien lasten kanssa ja kulje heidän rinnallaan koulutiellä. Juuri erityisesti Kambodžan lapset tarvitsevat tukea, jotta heillä olisi paremmat mahdollisuudet valoisaan tulevaisuuteen. Olisitko sinä yksi rinnallakulkijoista?

Kummina autat äärimmäisessä köyhyydessä eläviä Kambodžan lapsia kohti parempaa tulevaisuutta, koulutusta, terveyttä ja turvallisempaa arkea ilman pelkoa ihmiskaupasta. Avullasi lapset perheineen saavat myös terveyskasvatusta, mikä on hyvin tärkeää, sillä Kambodžassa uskotaan edelleen vanhoihin uskomuksiin tautien hoidosta. Pieni tiedonjyväkin voi siis pelastaa ihmishenkiä, sillä esimerkiksi ripulitauteihin ja keuhkokuumeeseen menehtyy maassa arviolta 50 lasta päivittäin. Muutetaan yhdessä maailmaa! Sinä ja kummilapset olette tähtiä. Kummi tuo lasten elämään toivon pilkahduksia ja lapset kummin elämään ilon pilkahduksia.

Kummius on antanut elämään sopivasti perspektiiviä. Toisaalta kummius on lisännyt kiitollisuutta omiin lähtökohtiin, ja olen kokenut myös ihan yksinkertaisesti auttamisesta kumpuavaa mielihyvää. – Juho, Fidan kummi

Kummina olet luomassa muutostarinoita siellä, missä avun tarve on suurin ja voit muuttaa pysyvästi yhden lapsen koko maailman. Samalla autat koko yhteisöä.

 

Tule kummiksi Kambodžaan (alk. 27e/kk)

  • Tietosi lisätään Fidan asiakasrekisteriin. Lomakkeen lähettämällä hyväksyt tietosuojaselosteemme.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

VY MENG - esikoululainen

Vy Mengin vanhemmat tekevät kovasti töitä pellolla, jotta voivat elättää perheensä, eivätkä siksi ole voineet tukea tyttärensä koulunkäyntiä riittävästi. Kummitiimi on kuitenkin vierailut Vy Mengin kotona ja rohkaissut tätä pientä esikoululaista. Näin Vy Meng saa tarvitsemansa tuen ja paremman alun koulutielleen!

 

Vahvempi perusta oppimisille

Kaakkois-Aasiassa sijaitsevassa Kambodzassa lasten koulutus on heikossa tilassa ja siksi erityisesti koulupolun aloittamiseen tarvitaan tukea. Koska köyhien vanhempien aika menee pääsääntöisesti töissä tehtailla ja pelloilla, eivät lapset saa aina riittävästi tukea koulunkäyntiin. Ilman tätä tukea keskeytyisi koulunkäynti helposti, mikä vaikuttaa myös suoraan lapsen tulevaisuuteen.

Kummina sinä olet mukana seuraamassa kambodzalaisten lasten elämää ja pääset kurkistamaan aivan erityisesti neljän lapsen arkeen.

 

5 SYYTÄ RYHTYÄ KUMMIKSI

  • Kummina olet tähti, joka tuo lasten elämään toivon pilkahduksia.
  • Apusi menee taatusti perille. Se on meille sydämen asia. Osuus, jonka varoistamme käytämme kohdemaiden ihmisten auttamiseen, on Suomen hyväntekeväisyysjärjestöjen kärjessä.
  • Kummius on konkreettista. Posti tuo kerran vuodessa kirjeen tai piirustuksen sekä valokuvan kummilapseltasi tai yhteisön lapsilta. Voit myös itse kirjoittaa kummilapselle ja tehdä kummikohteeseen omatoimimatkan.
  • Olet osa yhteisöä. Saat tietoa kummilapsen ja yhteisön elämästä postitse ja sähköpostitse saapuvien uutiskirjeiden avulla.
  • Lisäät onnellisuuttasi. Hyvän tekeminen lisää tutkimusten mukaan myös omaa onnellisuutta.
 

En voi auttaa koko maailman lapsia, mutta voin auttaa yhtä tai kahta lasta saamaan kiinni elämästä. Rahan voi käyttää paljon huonommin. – Saara, Fidan kummi

Tule kummiksi Kambodžaan (alk. 27e/kk)

  • Tietosi lisätään Fidan asiakasrekisteriin. Lomakkeen lähettämällä hyväksyt tietosuojaselosteemme.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.