Ajankohtaista

Ulkoministeriö myönsi merkittävän tuen Fidan työhön Jemenissä ja Kongossa

Suomen ulkoministeriö myönsi suomalaisille kansalaisjärjestöille yhteensä 10,2 miljoona euroa tukea humanitaarisen avun hankkeisiin vuodelle 2021.

Fidan osuus järjestöille myönnetystä rahoituksesta on 2,25 miljoonaa euroa. Fida käyttää saamansa tuen humanitaarisen avun projekteihin Jemenissä ja Kongon demokraattisessa tasavallassa.

– Tämä rahoituspäätös on hyvin rohkaiseva ja kertoo siitä, että työmme nähdään tuottavan tuloksia, iloitsee Fidan humanitaarisen avun päällikkö Maija Saarni.

– Molemmat kohdemaamme ovat juuri nyt maailman pahimpia kriisialueita, joissa apua tarvitaan kipeästi. Juuri siksi tämä tuki on erityisen tärkeää, hän jatkaa.

”Tämä ruoka-apu on suojellut ihmisarvoani”

Jemenin avutushanke sai tukea 1,05 miljoonaa euroa. Maassa on meneillään maailman pahin humanitaarinen kriisi ja siitä uhkaa tulla maailman köyhin maa vuonna 2022. Nyt jo kaksi kolmasosaa Jemenin asukkaista näkee nälkää.

Fida aloitti säännöllisen ruoka-avun jakamisen Taizin alueella kesällä 2020. Uudella hanketuella ruoka-apu jatkuu: kuukausittaisia ruokakasseja saa 2000 perhettä. Lisäksi traumoista kärsiville ihmisille tarjotaan psykososiaalista tukea ja yhteisöjä avustetaan jälleenrakennusprojekteissa. Perheille myös hankitaan aurinkoenergialla toimivia liesiä.

Teini-ikäinen Amal* on yksi Fidan ruoka-apua saaneista jemeniläisistä. Amal on orpotyttö, joka menetti vanhempansa Taizin alueen taisteluissa. Hän joutui elättämään itseään ja nuorempia sisaruksiaan kerjäämällä paikoissa, joissa hän koki häirintää ja turvattomuutta. Ruoka-apu muutti Amalin elämän.  – Saatuani apua minun ei ole enää tarvinnut lähteä kerjäämään eikä kokea häirintää toreilla ja ravintoloissa. Tämä ruoka-apu on suojellut ihmisarvoani, Amal toteaa.

Jemenissä on maailman pahin humanitaarinen kriisi. Kaksi kolmasosaa maan asukkaista näkee nälkää.

Fida etsi pitkään avustusväylää Jemeniin. Maahan on matkustuskielto ja kansainvälistenkin järjestöjen toiminta siellä on haastavaa. Vuonna 2019 Fida löysi toisten järjestöjen suositusten kautta luotettavan kumppanijärjestön.

– Kumppanimme on Jemenissä toimiva järjestö, jolla on poikkeuksellisen pitkä historia maassa, jo viiden vuosikymmenen ajalta. Siksi se on erittäin hyvin verkostoitunut alueen yhteisöjen kanssa ja nautti ihmisten luottamusta. Kumppani on myös hyvin ammattitaitoinen ja yhteydenpito on ollut helppoa, kertoo Maija Saarni.

Kongon vuosikymmeniä kestänyt kriisi yksi maailman pahimpia

Fidan hanke Kongon demokraattisessa tasavallassa sai tukea 1,2 miljoonaa euroa. Kongon humanitaarinen tilanne on yksi maailman pahimpia. Hengenvaaran lisäksi kongolaiset joutuvat kohtaamaan nälkää ja turvattomuutta. Seksuaalista väkivaltaa käytetään sota-aseena, joten erityisesti naisten ja lasten psykososiaalisen avun tarve on suuri.

Fidan tuella tuetaan konfliktia paenneiden ihmisten psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia Kalemien ja Moban alueilla Tangayikassa. Perheille jaetaan siemeniä ja maatalousvälineitä sekä käteisavustusta, jotta he voivat ostaa ruokaa ja päivittäistavaroita. Lasten pääsyä kouluun tuetaan maksamalla koulumaksuja ja oppimateriaaleja. Traumoista kärsiville lapsille tarjotaan psykososiaalista ensiapua ja yhteisöihin rakennetaanlapsiystävällisiä keskuksia, joissa on turvallinen ympäristö leikkiä ja oppia.

Fida on toiminut Kongossa vuodesta 2006 lähtien kumppaninaan CEPAC-helluntaikirkko (Communauté des Eglises de Pentecôte en Afrique Centrale).


*Henkilön nimi muutettu turvallisuussyistä

KUVATEKSTI: Kongossa Eliyan pakolaisleirissä lapset iloitsevat leluista. Lelut ja leikkipaikat eivät ole arkipäivää pakolaisuudessa eläville lapsille. Fida on perustanut Eliyan leiriin lapsiystävällisen tilan, jossa aseellista konfliktia paenneet lapset pääsevät leikkimään ja oppimaan. Kuvaaja Hannu Happonen.