Ajankohtaista

Oli sota tai rauha – lapselle kuuluu aina lapsen oikeudet

Ukraiansta paennut tyttö pehmolelujen kanssa.

Meidän tehtävämme on varmistaa, että lapset saavat olla lapsia sodankin keskellä. Tällä hetkellä 468 miljoonaa lasta eri puolilla maailmaa joutuu elämään keskellä konfliktia. Esimerkiksi Ukrainassa, Gazassa ja Kongossa lapset joutuvat kohtaamaan väkivaltaa ja epävarmuutta. Mitä tarkoittaa lapsen oikeuksien huomioiminen konfliktin keskellä?

Ukrainan sodan alkuvaiheessa silloin 9-vuotias Tanya pakeni äitinsä, pikkuveljensä ja isoäitinsä kanssa Unkariin. Äiti ei kuitenkaan kestänyt ajatusta siitä, että isä olisi yksin Ukrainan puolella, joten hän palasi pikkuveljen kanssa kotiin. Tanya jäi yksin isoäidin kanssa. 

 Sotien seurauksena miljoonat lapset joutuvat Tanyan lailla jättämään kotinsa tai eroon perheestään. Junalla, kumiveneellä tai kävellen tehty pakomatka on raskas ja usein pelottava eikä arki pakolaisena ole helppoa. Kaikille pakeneminen ei ole edes mahdollista. Miljoonat lapset elävät pommitusten ja kaaoksen keskellä. He asuvat teltoissa, itse rakennetuissa suojissa, isäntäperheissä, kaupunkien laitamilla, joukkoasutuksissa ja pakolaisleireillä.  

 Kun konfliktit etenevät ja kriisiytyvät, syntyy turvattomuuden lisäksi humanitaarinen hätä. Se tarkoittaa sitä, että ihmisten perustarpeet eivät enää täyty: ei ole tarpeeksi ruokaa, vettä tai suojaa. Lapsi joutuu sodan keskellä kohtaamaan hengenhädän ja selviytymään päivästä toiseen. Sotien keskellä elävillä lapsilla on edelleen samat oikeudet ja tarpeet kuin kaikilla muilla lapsilla – mutta ne eivät täyty. On meidän tehtävämme turvata niiden toteutuminen myös sotien keskellä. 

Kaikki lapset tarvitsevat samoja asioita ja heillä on samat oikeudet – niin rauhan kuin sodan aikana.


Lapsi tarvitsee tilaa olla lapsi
 

 Lapsi tarvitsee turvaa, perheen ja yhteisön, oppia, leikkiä ja ystäviä. Nämä tarpeet ovat erityisen uhattuna konfliktissa – oli kyseessä konfliktin mikä tahansa vaihe. 

Kun ensin on huolehdittu hengissä säilymisestä, täytyy kiinnittää huomio kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tämän merkitys on äärettömän suuri erityisesti pitkittyneissä konflikteissa. Lapset ovat kekseliäitä ja heidän mukautumiskykynsä on korkea. Huolimatta traumaattisista kokemuksista ja menetyksistä lapsi pystyy tarttumaan leikkiin – ja hänelle tulee aina tarjota tila leikkiä ja oppimista varten. Koulunkäynti on niin sanotusti luovuttamaton ihmisoikeus eli se on sitova kaikissa olosuhteissa ja sitä on suojeltava aina. 

Poika lennättää leijaa Bidibidin pakolaisasutuksessa.
Poika lennättää leijaa Bidibidin pakolaisasutuksessa.

 Ugandan Bidibidin pakolaisasutuksessa Fida ja Ugandan PCU-helluntaikirkko tukevat lapsia, jotta he saavat käydä koulua ja urheilla. Erilaiset lastenkerhot auttavat unohtamaan arjen raskauden, mutta toisaalta ne tarjoavat mahdollisuuden käsitellä traumaattisia kokemuksia leikin ja harjoitusten avulla. Pääosin Etelä-Sudanista paenneet lapset saavat myös koulumateriaaleja, joihin perheillä ei muuten olisi varaa.  

Lapsi haluaa elää 

 Lapsi, joka ei koskaan ole kokenut rauhan aikaa, pitää turvatonta arkeaan normaalina. Hän ei pysty vertaamaan elämäänsä mihinkään muuhun. Esimerkiksi pakolaisleiri on siellä asuvan lapsen koko maailma. Sieltä he löytävät ystävät, seurustelukumppanit, aviopuolisot ja sinne perustetaan perhe.  

Leiri oli tyypillinen telttaleiri, jokaiselle perheelle oli oma teltta. Vähän sivummalle lapsille oli tehty rautalanka-aidalla ympäröity oma pieni leikkialue. Arviolta 14-vuotiaat tytöt kertoivat minulle toiveensa: he halusivat leirille ison juhlasalin. Heillä ei ollut paikkaa, jossa voisi kokoontua yhdessä ja pitää esimerkiksi hääjuhlia, kertoo Fidan humanitaarisen avun asiantuntija Johanna Lindgren vierailustaan pakolaisleirillä Pohjois-Irakissa vuonna 2014. 

 Lapset ovat lapsia kaikkialla. Heillä on samat oikeudet niin rauhan kuin sodankin aikana. He haluavat pelata jalkapalloa, keinua, heillä on ikävä ystäviä ja he haluavat oppia uutta.  

Lasten rakentama nukkekoti Kongon demokraattisessa tasavallassa.
Lasten rakentama nukkekoti Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Kongon demokraattisessa tasavallassa Fidan ja CEPAC-helluntaikirkon perustamassa lapsiystävällisessä tilassa opetellaan turvallista arkea nukkekodin avulla.

Rakennetaan rauhaa lasten kanssa 

 Todellisuudessa moni konfliktien riepottelema maa joutuu väkivallan kierteeseen, joka jatkuu jopa vuosikymmeniä. Esimerkiksi Kongon demokraattisen tasavallan konfliktit ovat riepotelleet maata jo sukupolven verran. Moni lapsi siellä ei ole koskaan kokenut rauhan aikaa. Pitkittyneet ja unohdetut konfliktit eivät enää ylitä kansainvälistä uutiskynnystä, mutta lukemattomat lapset kasvavat niiden keskellä.

Fida kumppaneineen toimii myös pitkittyneiden konfliktien runtelemilla alueilla. Fidan humanitaarisen avun päämääränä on pelastaa ihmishenkiä, mutta myös pelastaa elämää.

Ruoka-apu, hygieniatarvikkeet, teltat ja peitot tuovat suojaa ensihädässä. Se ei kuitenkaan riitä, sillä sodan keskellä viattomat lapset joutuvat kärsimään henkisesti ja fyysisesti. Fida kumppaneineen mahdollistaa lapsille leikin, oppimisen ja traumaterapian. Pakolaisleireihin rakennetaan lapsiystävällisiä tiloja, jotta lapset voivat hetken olla lapsia. Siellä lapsen tehtävä ei ole murehtia, vaan leikkiä. Koulunkäyntiä tuetaan oppimismateriaalien avulla ja lapset saavat traumaterapiassa käsitellä kokemuksiaan.

Lapsiin ja nuoriin on myös kylvettävä rauhan siemen. Peace Club on lapsille ja nuorille suunnattu kerho, jossa opetellaan, mitä on rauha. Se on suosittu toimintamuoto pakolaisleireillä Ugandassa ja Kongossa. On tärkeää, että lapset oppivat rauhan merkityksestä ja anteeksiannosta, jotta traumaattiset kokemukset ja menetykset eivät jatkossa määrittele heidän toimiaan. 

Tyttö koulun Peace Clubin tapaamisessa Kongon demokraattisessa tasavallassa.
Tyttö koulun Peace Clubin tapaamisessa Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Vielä pitkään sodan päätyttyäkin tuen tarve on valtava. Vaikka kotiin voisi palata, on moni asia muuttunut. Kotitaloa ei välttämättä enää ole, moni läheinen on muualla, kadonnut tai menehtynyt ja uuden arjen rakentaminen vie aikaa. Esimerkiksi Kongossa Fida antaa perheille tukea maanviljelyyn ja yrittäjyyteen, jotta elämä olisi helpompi rakentaa uudestaan. 

Fida tekee työtä, jotta sodan ja konfliktien keskellä lapset saisivat mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen. Koska kaikilla maailman lapsilla on oikeus lapsuuteen. 

Lahjoittamalla sinä voit auttaa lapsia sodan keskellä elämään lapsuuttaan. Kiitos lahjastasi.