Ajankohtaista

Näin Fida auttaa Ukrainassa

Kasa poltettuja autoja Ukrainassa.

Miten Fida auttaa juuri nyt Ukrainassa? Mitä varoilla on tehty kuluneen vuoden aikana? Kokosimme tähän juttuun kaikki vuonna 2023 käynnissä olleet projektit.

Juttu päivitetty: joulukuu/2023

Taka-Karpaatit, Länsi-Ukraina

Ruokaturvaa, päivittäistavaroita ja psykososiaalista tukea ukrainalaisille

Avustushanke on käynnissä vuosina 2023–2024. Suomen ulkoministeriön tuki 900 000 euroa, Fidan oma tuki 75 000 euroa.

Sota-alueilta paenneille perheille on jaettu ruokapaketteja kahden viikon välein. Liikuntarajoitteisille paketit on jaettu kotiin asti. Avunsaajia on ollut 2000, joista kukin on saanut ruokaa kahden kuukauden ajan. Tämän jälkeen kaikkein haavoittuvimmat saavat kolmen kuukauden ajan vielä vastaavan summan suorana raha-avustuksena, joka on mahdollistaa sen, että he saavat ostaa ruuan itse – tai käyttää rahan myös muihin välttämättömiin menoihin.

Lisäksi 2000 pakolaista on saanut hygieniatarvikkeita.
Noin 550 sodan traumatisoimaa lasta ja aikuista on saanut psykososiaalista tukea. Aikuiset ovat saaneet purkaa kokemuksiaan keskusteluryhmissä, ja lapsille on ollut ohjattua iltapäiväkerhotoimintaa sekä kesäleirejä. Paikallisten seurakuntien vapaaehtoiset ovat olleet aktiivisesti työssä mukana ja saaneet Fidalta koulutuksen tehtäviin.
Työmme jatkuu edelleen ja tapahtuu Berehoven ja Užhorodin piirikunnissa lähellä Unkarin rajaa. Alue koetaan turvalliseksi ja siksi sinne on asettunut runsaasti pakolaisia eri puolilta Ukrainan sotatoimialueita – eniten Donetskin, Luhanskin ja Harkovan alueilta.
Fidan yhteistyökumppaneina toimivat ukrainalainen Transcarpathian Baptist Charity Foundation sekä yli 20 vuotta alueella työskennellyt Hungarian Baptist Aid -järjestö.

Zaporižžja, Itä-Ukraina

Energy for Life -talviprojekti
siniseen takkiin pukeutunut mies näyttää virtapankkia kameralle. Hänen takanaan on iso kasa oransseja pusseja, joissa on avustustarvikkeita.

Marraskuussa 2023 Fida ja Ukrainan helluntaikirkon avustusjärjestö Kindness vastasivat yhdessä akuuttiin hätään Zaporižžjan alueella, Vilnianskissa. Se sijaitsee vain muutaman kymmenen kilometrin päässä taisteluiden etulinjasta.
770 perheelle annettiin aurinkoenergialla toimivia virtapankkeja, jotta ihmiset voivat saada tietoa ilmahälytyksistä ja lapset opiskella tableteillaan ja puhelimillaan sähkökatkojen aikana.
Talven aikana Venäjän odotetaan pommittavan Ukrainan energialaitoksia. Asukkaat joutuvat tällöin piiloutumaan pommisuojiin useiksi päiviksi. Jaoimme myös lähellä eturintamaa sijaitseviin kyliin selviytymispaketteja, ensiaputarpeita ja peruslääkkeitä, jotta ihmiset voivat varautua poikkeuksellisiin olosuhteisiin.
Yhteistyökumppanina toimii hyväntekeväisyysjärjestö Kindness, joka perustettiin sodan alettua. Sen perusti Ukrainan suurin helluntailiike, johon kuuluu yli 1700 seurakuntaa. Kindness toimii maanlaajuisesti painottaen työnsä alueille, joita sota on pahiten runnellut. Fida ja Kindness suunnittelevat parhaillaan yhdessä myös pidempiaikaista avustustyötä pahimmille sota-alueille.

”Emme selviäisi, jos meillä ei olisi pientä puutarhaa ja eläimiä. Töitä ei ole, emmekä saa mitään tukea valtiolta. Pelkään joka päivä. Näen usein, kuinka raketit lentävät kotimme yli. Kun sotilaat ampuvat niitä alas, pelkään, että jäämme rojun alle. Lapseni itkee ja juoksee piiloon joka kerta, kun raketteja ammutaan alas päämme yllä.” – Avustuspaketin talveksi saanut Alona, Ukraina

Ruokaa Zaporižžjan asukkaille, hedelmiä lastenkotiin
Lapsi oranssi pipo päässään ojentaa lahjan avustustiimin jäsenelle. Takanaan on joukko lapsia piirustukset kädessään.
Paikalliset lapset olivat tehneet avustustiimille kiitokseksi piirustuksia. Fidan kumppani auttaa jakamalla ruokaa Zaporižžjan alueella.

Puolalainen Send Me -ministry on juutalaisen seurakunnan avustusjärjestö, joka kuljettaa Varsovasta käsin ruokaa ja avustustarvikkeita Kiovaan ja Zaporižžjan alueelle.
Fida on tukenut Zaporižžjaan suuntautuneita ruokakuljetuksia viime vuoden marraskuusta lähtien yhteensä 12 000 eurolla. Fidan tuella on myös toimitettu viikoittaiset hedelmät paikallisen orpokodin 57:lle lapselle usean kuukauden ajan.

”Yhteensä olemme pystyneet kuljettamaan lähes 600 tonnia ruokaa, monta tonnia hygieniatarvikkeita, 160 generaattoria ja satoja talvivaatteita. Mikä tärkeintä, olemme vieraillessamme vieneet Zaporižžjan asukkaille Vapahtajamme toivoa, rakkautta ja valoa.  Kiitos, että olette osa tätä merkityksellistä työtä.” – Marek Pasnik, Send Me -ministry

Apua pakolaisille naapurimaissa

Apua romaneille Unkarissa

Fida on lähettänyt 4000 euroa Unkarin romanimission avustustyöhön.
Unkarin Romanimissio on sodan alusta alkaen huolehtinut Unkarin puolelle paenneista ukrainalaisista romaneista. Fidan on tukenut työtä yhteensä 24 000 eurolla. Vuoden 2023 aikana Unkarin romanimission hätämajoitustiloissa asui keskimäärin 100 pakolaista kuukaudessa, joille Fidan tuella järjestettiin ruokaa, hygieniatarvikkeita, vaatetusta ja peruslääkkeitä.

Tukea koulunkäyntiin Romaniassa

Fida on tukenut Romaniaan paenneiden ukrainalaislasten koulunkäyntiä 8000:lla eurolla.
Romaniassa Medias-nimiseen kaupunkiin on perustettu ukrainalainen koulu, jonka opetussuunnitelma noudattaa Ukrainan vaatimuksia. Koulussa on tällä hetkellä 70 lasta ja 15 opettajaa. Koulu ei saa valtion tukea, joten vaatimattomankin palkan maksaminen päteville ukrainalaisille opettajille on ollut täysin vapaaehtoisten lahjoitusten varassa. Fidan varat on kanavoitu romanialaisen Betleem-säätiön kautta, joka on myös perustanut koulun. Pienimuotoisesti on voitu auttaa myös Romaniassa oleskelleita romanipakolaisia.

Kroatia, Osijekin pakolaisapu

Kroatiaan paenneiden ukrainalaislasten tuki, Fida lähetti työhön 4000 euroa.
Kroatian Osijekissa sijaitseva kristillinen avustuskeskus jakoi Ukrainasta tulleille pakolaislapsille koulutarvikkeita sekä lahjakortteja vaatteiden ostoa varten.

Apua Ukrainan juutalaisille

Romanian Bukarestissa sijaitseva juutalainen seurakunta on auttanut Ukrainasta paenneita juutalaisia. Fida on tukenut työtä vuoden 2023 aikana 2 000 eurolla.
Summalla on ostettu pakolaisille elintarvikkeita ja vaatteita, ja maksettu heidän kuljetuskustannuksiaan Ukrainasta Romaniaan.

Apua Suomesta Ukrainaan

Fida on tehnyt yhteistyötä myös kotimaassa avustuskuljetusten saamiseksi perille Ukrainaan.

Kuvassa on valkoinen rekka, jonka kyljessä on Fidan logo. Taustalla on Pihtiputaan helluntaiseurakunnan rakennus.
Fida auttaa Ukrainassa myös kuljettamalla avustustarvikkeita Suomesta.
Apua Pihtiputaalta Ukrainaan

Pihtiputaan helluntaiseurakunta on saanut aikaiseksi kansanliikkeen, joka on vienyt useita avustuskuljetuksia Suomesta Ukrainaan. Tavaroita ovat olleet mukana viemässä ja Ukrainan päässä vastaanottamassa myös Fidan lähetit Kirsi ja Veikko Hekkala, jotka asuvat Ukrainan Užhorodissa.

Fida on tukenut neljän avustuskuljetuksen kustannuksia 14 000 eurolla maksaen matkojen polttoaineet, laivamatkat ja majoitukset. Avustustavaroita ovat lahjoittaneet lukuisat yritykset ja yhteisöt eri puolilta Suomea.

Tätä pihtiputaalaisten upeaa avustusprojektia voi seurata osoitteessa www.ukrainankansalle.fi

Porilaiset nuoret keräsivät joululahjoja Ukrainan lapsille
Joukko lapsia näyttää joululahjapaketteja kameralle
Porilaisten nuorten kokoamat joululahjat perillä Ukrainassa.

Porin Diakonia-ammattikorkeakoulun yhteistyössä Ohjaamo Porin kanssa toteuttama monikulttuurisuushanke sai idean osallistaa paikallisia maahanmuuttajataustaisia nuoria hyvän tekemiseen. Christmas miracle to Ukraine -niminen tempaus kokosi nuoria keräämään, lajittelemaan ja pakkaamaan porilaisten lahjoittamia joulupaketteja Ukrainan lapsille.

Fida ja Pihtiputaan Ukrainan kansalle -yhteisö toimittivat lahjat perille Ukrainaan marras-joulukuun vaihteessa. Fida vastasi kuljetuksen kustannuksista ja lahjojen jakelusta lapsille Ukrainassa.
Tempauksessa kerättiin vähintään 10 euron arvoisia lahjoja. Yhteensä paketteja kertyi 71 banaanilaatikon verran. Ne täyttyivät esimerkiksi leluista ja villasukista.

Hämeen Mokia ry:n avustusrekka vei sairaalatarvikkeita Kiovaan

Church of Salvation -kirkko Kiovassa vastaanotti Suomesta 22 000 kiloa avustustavaroita, pääosin sairaalatarvikkeita. Fida maksoi kuljetuksen kustannukset. Kuljetuksen hoiti Hämeen Mokia ry.

Tukea eri seurakuntien avustustyöhön Ukrainassa

Fida on saanut avunpyyntöjä useilta evankelisilta seurakunnilta Ukrainasta ja sen naapurimaista. Olemme tukeneet seurakuntien pakolaistyötä rahallisesti.

Vammaisten lasten kesäleiri ja orpolasten kuntoutusleiri

Vehreällä kentällä leikkii joukko lapsia.

Ukrainalainen Vifania-järjestö organisoi Hersonissa asuville vammaisille lapsille kesäleirin. Fida tuki leirin järjestämistä 2000 eurolla.

Vifania järjesti kuntoutusleirin myös Nikopolista, Iskrasta ja Sumista kotoisin oleville orvoille sekä vähävaraisten perheiden lapsille, jotta lapset pääsivät hetkeksi eroon sodasta ja raketti-iskuista. Fida lähetti myös tämän kuntoutusleirin järjestämiseksi 2000 euron avustuksen.

”Vifania järjestää vastaavanlaisia kuntoutusleirejä jatkuvasti erilaisille ryhmille. Tällaiset leirit ovat voimaannuttavaa aikaa lasten elämässä kaikilla elämän osa-alueilla” – Fidan lähetti Kirsi Hekkala, Ukraina

Tukea missionuorten talo-projektiin

Missionuorten (YWAM) Kiovan osasto järjesti elokuussa talonrakennus-kampanjan Ukrainan Chernihivissä. Fida tuki projektia 4000 eurolla.

Waves of Hope -projekti kokosi vapaaehtoisia talonrakennustiimejä eri puolilta Eurooppaa. Yksi tiimeistä tuli Suomesta.

Projektin aikana rakennettiin 41 elementtitaloa kotinsa menettäneille perheille.

Soppakeittiö pakolaisille ja kodittomille Ternopilissä

Soppakeittiö kodittomille ja pakolaisille on käynnissä Ternopilissä. Toiminta alkoi marraskuussa 2023 ja kestää vuoden 2024 huhtikuuhun saakka. Fida lähetti 4000 euroa varoja soppakeittiön perustamiseksi.

Länsi-Ukrainassa sijaitseva Ternopilin kaupunki on säästynyt ohjuksilta, mutta vastaanottanut satoja tuhansia pakolaisia sota-alueilta. Fidan kumppani, Ternopilin evankelinen seurakunta (First Ternopil Church of Evangelical Christians ) on sodan alusta alkaen jakanut ruokaa pakolaisille ja auttanut heitä sopeutumaan uuteen ympäristöön.

”Köyhien ja kodittomien määrä kaupungissamme on lisääntynyt sodan alettua. Monet ihmiset tarvitsevat jatkuvasti apua, kuten ruokaa ja lämpimiä vaatteita. Joka viikko jaamme soppakeittiöstä ruokaa kadulla kodittomille ja pakolaisille. Toivomme pystyvämme laajentamaan tätä jakelua myös kenkiin ja vaatteisiin.” – Daria Flysta, Ternopil

Kesäleirit lapsille Vyšhorodin kaupungissa

Fida lähetti Vyšhorodin evankelisen seurakunnan pakolaistyöhön 8000 euron avustuksen.

Vyšhoroin kaupungissa sijaitseva evankelinen seurakunta avustaa säännöllisesti 700 sotapakolaista. Viikoittain perheille jaetaan ruokaa, vaatteita ja kodintarvikkeita.

Fidan lähetämällä tuella on hankittu kaksi generaattoria, ruokaa, vettä ja joululahjoja lapsille.

Fidan varoilla myös järjestettiin viime kesänä neljä leiriä seurakuntien leirikeskuksissa Kiovan lähistöllä. Yhteensä noin 140 lasta osallistui leireille.

”Nämä leirit ovat olleet pommituksia kokeneille lapsille ja nuorille todella tärkeitä. Hallituksemme on kannustanut meitä kirkkoja panostamaan nyt erityisesti lasten toimintaan”

– pastori Oleksandr Ozeruga, Vyšhorod

Avustus Ukrainan helluntaikirkon Mukachevon seurakunnalle

Fida tuki 4000 eurolla Mukacevon alueen seurakunnan pakolaistyötä.

Mukachevon keskussairaalaan toimitettiin 50 pyörätuolia, sänkyjä ja rollaattoreita. Ruokaa jaettiin Mukachevon seurakunnan kautta siellä asuville pakolaisille.