Ajankohtaista

Kenian tulva-alueiden jälleenrakennus on käynnistynyt

Loppuvuoden rankkasateet aiheuttivat Keniassa pahoja tuhoja. Fidan antama katastrofiapu käytetään tulvissa kärsineiden perheiden kotien jälleenrakennukseen.

Poikkeukselliset rankkasateet aiheuttivat Länsi-Keniassa West Pokotin piirikunnassa tulvia ja mutavyöryjä, joissa kuoli yli 120 henkilöä. Katastrofi tuhosi 228 asuintaloa ja jätti noin 1 600 henkilöä kodittomaksi.

Pelkästään yhdessä mutavyöryssä kuoli 72 ihmistä, eikä kaikkia uhreja ole vieläkään löydetty. Katastrofialueelle on ollut vaikea päästä autoilla, koska tiet ja sillat ovat tuhoutuneet.

Eloonjääneitä on majoitettu väliaikaisesti teltoissa, kouluilla ja lähialueen kodeissa.

Vaikeat olosuhteet jatkuvat

Tulvista selvinneet ihmiset ovat joutuneet sinnittelemään jo kaksi kuukautta hyvin vaikeissa olosuhteissa. He ovat menettäneet läheistensä lisäksi kodin, karjan ja elinkeinon. Kaikki arkielämään kuuluvat tarvikkeet vuodevaatteista ruoanvalmistusvälineisiin puuttuvat.

– Meillä oli varastossa ruokaa, mutta mutavyöry vei kaiken mukanaan, kertoo eräs eloonjäänyt.

– Meillä ei enää ole maata, jolle palata asumaan, kommentoi eräs toinen katastrofista selvinnyt.

Fidan kenialaisen kumppanihelluntaikirkon työntekijä Protas Opati matkusti alueelle selvittämään tuhoja ja haastattelemaan ihmisiä.

– Olosuhteet ovat äärettömän vaikeat. Sää on ollut poikkeuksellisen kylmä, ja yölämpötilat ovat olleet pahimmillaan vain neljä astetta, kertoo Opati.

– Eräässä koulussa majoitettiin 370 lasta, ja kylmyyden vuoksi siellä tarvitaan lisää peittoja ja patjoja. Kylmyys on aiheuttanut myös sairauksia, kuten kuumeilua ja yskää.

Fida tukee jälleenrakennusta

Fida lahjoitti joulukuussa Kenian FGCK-helluntaikirkolle 10 000 euroa katastrofiapua. Tragedia kosketti myös FGCK-kirkkoa, joka menetti 12 jäsentään maanvyöryssä.

Avustustyötä Länsi-Keniassa tehdään järjestöjen ja viranomaisten kesken.

– Olemme mukana Kenian Punaisen Ristin koordinoimassa operaatiossa. Kaksi kolmasosaa katastrofiavusta käytetään jälleenrakennukseen. Kolmannes käytetään psykososiaalisen tuen antamiseen katastrofista selvinneille ihmisille Tamkal-nimisessä kylässä, kertoo Fidan avustustoimia johtava Elisha Gura.

– Kaikki perheet eivät voi muuttaa takaisin tuhoutuneille alueille, joten heille on täytynyt viranomaisten avulla etsiä uusi asuinpaikka, Gura jatkaa.

Ihmiset haluaisivat palata mahdollisimman pian takaisin normaaliin elämään. Paikoitellen tulvat ja mutavyöryt ovat kuitenkin huuhtoneet kaiken mukanaan ja tehneet alueet asuinkelvottomaksi.

Tuhoja kärsineiden alueiden saaminen asumiskelpoiseksi vaatii paljon työtä. Koko infrastruktuuri täytyy rakentaa uudestaan, tehdä pengerryksiä ja vahvistaa jokien reunoja. Paikallisille asukkaille täytyy opettaa keinoja sopeutua ilmastonmuutokseen.

Viime vuoden lopun rankkasateet aiheuttivat Kenian lisäksi tuhoja eri puolilla itäistä Afrikkaa ja vaikuttivat kaikkiaan yli miljoonaan ihmisen elämään.

Poikkeuksellisten sateiden taustalla on se, että Intian valtameren pintavedet Afrikan itäisellä rannikolla ovat huomattavasti normaalia lämpimämpiä. Se aiheuttaa tavallista enemmän veden haihtumista ja sateita mantereella.