Blogi

Lähetysmatka vei Euroopan laidalle

Lähetysmatka Montenegroon herätti näkemään Euroopan tilanteen

Montenegro on Euroopan kasvava turistikohde. Sen smaragdinvihreä meri ja jylhä rannikko houkuttelevat upporikkaita turisteja luksussaarille ja huvijahteja satamiin.

Harva tietää, että Montenegro on Euroopan köyhimpiä ja hengellisesti pysähtyneimpiä alueita. Kommunismi kolahti sinne toden teolla, ja etniset ristiriidat naapurimaiden kanssa ovat jarruttaneet kehitystä.

Olen Montenegrossa viikon kestävällä lähetysmatkalla Keravan helluntaiseurakunnan nuorisotiimin kanssa. Tänne on tullut eri puolilta Eurooppaa tiimejä, jotka yhdessä paikallisten seurakuntien kanssa jakavat sanomaa toivosta ja tulevaisuudesta Montenegron asukkaille.

Kaiken kurjuuden keskellä he jaksavat kohdata ihmisiä ja rakentaa tulevaisuutta paikkaan, jossa sitä ei inhimillisesti katsottuna näyttäisi olevan.

Kauniiden rantojen sijasta meidät lähetetään sisämaahan, mustien vuorten keskelle. Kohteemme on Nikšićin kaupungin lähistöllä sijaitseva romanikylä.

Kaupungin läpi ajaessamme rakennukset muuttuvat pikkuhiljaa hökkeleiksi. Kouluja tai julkisia tiloja ei enää ole näkynyt moneen kilometriin. Lopulta tulemme alueelle, jota asuttaa aikoinaan Kosovon sotaa paennut romanikansa.

Täällä he elävät yhteiskunnan laitamilla, täysin vailla palveluja tai työmahdollisuuksia. Kaikilla ei ole edes henkilöllisyystodistuksia – eikä albaniankielisiä romaneja kovin moneen työhön otettaisikaan.

Romanit ovat joka puolella itäistä Eurooppaa syrjityssä asemassa.

Nuori raskaana oleva äiti asuu pienten lastensa kanssa hökkelissä, joka on rakennettu muovin ja laudan paloista. Mietin, että en varmaan itse edes mahtuisi siihen koloon, mutta se on pienen perheen ainoa koti.

Jokaisessa kylän asumuksessa haisee vahvasti homeelle, ja sadevesi kastelee sänkynä toimivat patjat. Talvisin lumi sataa sisälle eikä kaikilla ole lämmityskeinoa.

Kierrämme kylää yhdessä Nikšićin Roma Church -seurakunnan kanssa. Se on pieni yhteisö, joka on alkanut istuttaa kylälle seurakuntaa. Unelmana on, että seurakunnasta kasvaa kylälle toivon ja monenlaisen avun keskus.

Usko voi pelastaa perheet rikollisuuden ja päihteiden vaaroilta, sen ovat seurakunnanistuttajat saaneet omakohtaisesti kokea. Toistaiseksi seurakunta kokoontuu kodeissa, mutta ensi kesänä sillä on jo kokoontumistila, jota remontoidaan hartiavoimin yhteen kylän taloista.

Järjestämme viikon aikana lapsille leikki- ja lauluhetkiä, ja jaamme Joulun Lapsi -lahjapaketteja, jotka on saatu Saksasta. Paketit ovat jääneet yli joulun jakeluista ja päätyneet tänne, Euroopan laidalle.

Viikon jälkeen on aika matkustaa kotiin. Kysyn nuorilta, mitä jäi mieleen matkasta. 18-vuotias Otso muistaa aina sen, kuinka pienen pojan turvonnut silmä parani rukouksessa.

Itse en koskaan unohda noiden seurakunnanistuttajien sitkeyttä. Kaiken kurjuuden keskellä he jaksavat kohdata ihmisiä ja rakentaa tulevaisuutta paikkaan, jossa sitä ei inhimillisesti katsottuna näyttäisi olevan.

Kun tulin Fidaan töihin kahdeksan vuotta sitten, eräs kollega kysyi, minne lähtisin lähetystyöhön, jos kutsu kävisi ulkomaille. Vastasin kuin apteekin hyllyltä: Eurooppaan.

Sinne, missä on valtavasti kaikkea, mutta silti tyhjyys kalvaa rikkinäistä elämää viettävän nuorison sydämissä.

Eurooppaan, jossa elämisestä moni unelmoi ja riskeeraa kaiken päästäkseen sen rajojen sisäpuolelle.

Eurooppaan, jossa etnisten vähemmistöjen syrjäytyminen on katseilta piilossa, ihmiskauppa kukoistaa ja arvojen kovuus valtaa yhä enemmän sijaa.

Työni on vienyt minua kauas tropiikkiin, mutta sydämeni on juurtunut lähelle, Eurooppaan, ja sen sodan murjomiin syrjäkyliin, joiden hökkeleihin eivät suuret järjestöt yllä mutta joissa pienet seurakunnat jakavat toivon kipinöitä kitaran ja jalkapallon avulla.

* * * * * * *

Fida työskentelee 11 maassa Itä- ja Kaakkois-Euroopassa köyhistä köyhimpien romanien parissa tuoden ikuista toivon sanomaa syrjittyihin yhteisöihin. Pitkäaikaisena tavoitteenamme on lasten koulunkäynnin ja perheiden tukemisen kautta muuttaa romaniyhteisöjen tulevaisuutta.

Impact-lähetystapahtuma järjestetään kesällä 2018 Kosovossa. Ilmoittaudu mukaan tästä