Mimmit maailmalla

Maailmalla mimmien oikeuksia rikotaan räikeästi.

Maailmalla mimmien oikeuksia rikotaan räikeästi.

Mimmeissä on voimaa

Mimmit, pikkumimmeistä mummoihin, elävät valitettavasti maailmassa, jossa heidän oikeuksiaan rikotaan räikeästi. He ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa myös sotien ja konfliktien keskellä. Kaiken keskellä heillä jokaisella on unelmia. Unelmia, jotka katkeavat lapsiavioliittoon, koulunkäynnin keskeytykseen tai köyhyyteen.

Fida on viemässä toivoa ja tulevaisuutta maailman mimmeille ikään, kansallisuuteen tai uskontoon katsomatta. Tytöt pääsevät kouluun ja naiset saavat ammatin, lapsiavioliittoja ja silpomista ehkäistään sekä mimmit saavat suojaa katastrofien keskellä – mimmien unelmista voi tulla totta!

Jokaisessa mimmissä on mimmivoimaa, mutta he tarvitsevat tukea eläessään yhteisössä, jossa heidän oikeutensa eivät toteudu.

Koulutus kuuluu myös tytöille

  • Koulutus on jokaisen lapsen perusoikeus ja suojaa monelta riskiltä.
  • Jo ennen pandemiaa 130 miljoonaa tyttöä ei päässyt kouluun lainkaan ja UNESCO:n arvion mukaan 11 miljoonaa tyttöä uhkaa jäädä koulupudokkaiksi pandemian seurauksena.
  • Koulunkäynnin keskeytyksiin vaikuttavat mm. tyttöjen koulutuksen vähäinen arvostus, taloudelliset vaikeudet, kuukautishygienian puute ja lapsiavioliitot.
  • Arvioilta kuukautiset haittaavat yli 500 miljoonan naisen ja tytön arkea. Monet tytöt jättävät koulupäivän väliin kuukautisten takia, koska siihen liittyy häpeää, kuukautissuojia ei ole ja koulussa on puutteellinen hygienia.
  • Rakentamalla kouluihin esimerkiksi hyvät wc-tilat erikseen tytöille parannamme tyttöjen koulunkäynnin mahdollisuuksia.
  • Vuonna 2021 Fida vahvisti lähes 100 000 lapsen oikeutta koulutukseen. Näistä yli 52 000 oli tyttöjä.
Lue, miten koulutus suojelee tyttöjä 
 

Kuukautiset haittaavat yli 500 miljoonan naisen ja tytön arkea.

Saako mimmi päättää itse?

  • Joka vuosi arviolta 12 miljoonaa tyttöä naitetaan alle 18 vuotiaana – toisin sanoen 23 tyttöä joka minuutti. Lapsiavioliittoon pakotetuilla tytöillä on suuret todennäköisyydet varhaisiin raskauksiin ja niiden komplikaatioihin sekä muihin fyysisiin ja psyykkisiin ongelmiin.
  • Maailmassa on arviolta 200 miljoonaa silpomisen läpikäynyttä tyttöä ja naista. Joka vuosi neljällä miljoonalla tytöllä on riski joutua silvotuksi (THL).
  • Fida järjestää koulutuksia tytöille ja naisille mm. tyttöjen ympärileikkauksen vaaroista, teiniraskauksista sekä kuukautishygieniasta ja -suojista. Tärkeä kohderyhmä ovat erityisesti vammaiset tytöt.
  • Tabujen purkaminen on keskeinen osa työtä. Miehet ja pojat sekä yhteisöjen johtajat otetaan myös mukaan Fidan koulutuksiin, jotta aiheista voidaan käydä keskustelua ja työlle saadaan myös heidän tukensa.
Lue, miksi Melina lopetti silpomisen 
 

Joka vuosi 12 miljoonaa tyttöä naitetaan alle 18 vuotiaana.

Naiset köyhyyden vähentäjinä

  • Köyhyys, syrjintä ja hyväksikäyttö vaikuttavat edelleen suhteettomasti naisiin.
  • Naisten toimeentulon parantaminen johtaa sukupuolten tasa-arvon vahvistumiseen ja edesauttaa köyhyyden poistamista ja osallistavaa talouskasvua. (UNWomen)
  • Fida edistää naisten taloudellista itsenäisyyttä esimerkiksi tarjoamalla lukutaitokoulutusta sekä ammatillista koulutusta naisille. Koulutukset avaavat mahdollisuuksia yrittäjyydelle ja sitä kautta omalle toimeentulolle.
  • Esimerkiksi Keniassa 1000 naista sai vuonna 2021 Fidan järjestämää koulutusta kestävään maanviljelyyn ja yrittäjyyteen liittyen.
  • Pöytäpankkien avulla lisätään naisten taloudellista itsenäisyyttä. Ne ovat ryhmiä, joissa jäsenet tuovat säästöjään yhteiseen pöytään ja antavat tarpeen mukaan lainoja ryhmän jäsenille.
Lue Burundin yrittäjyyskoulutuksesta 
 

Kouluttamattoman naisen mahdollisuudet taloudelliseen itsenäisyyteen ovat heikot.

Mitä Fida tekee?

Fida toimii edistäen tyttöjen ja naisten oikeuksia ympäri maailmaa järjestämällä koulutuksia niin mimmeille kuin myös yhteisön muille jäsenille. Työn seurauksena:

  • tytöt pääsevät kouluun
  • naiset saavat ammatit
  • lapsiavioliitot, silpominen ja koulukeskeytykset vähenevät
  • mimmit saavat tietoa terveys- ja kuukautishygieniasta
  • mimmien oikeudet paranevat maailmalla
  • hätäapu tavoittaa mimmit katastrofien keskellä

Fidan työ on suomalaista kehitysyhteistyötä, jota tehdään ulkoministeriön ja suomalaisten lahjoittajien avulla. Käytännön työ tehdään aina paikallisen, luotettavaksi todetun kumppanin kanssa.

 

Haluatko tukea näitä mimmejä ympäri maailmaa?

Klikkaa ja lue lisää!