Toivon kipinä -kampanjasta tuttu Katja pakeni perheen lapsien kanssa Unkariin – ”Rukoillaan, että tulisi rauha ja pääsisimme palaamaan kotiimme”

Yli miljoona ukrainalaista siviiliä on paennut sotaa naapurimaihin. Tavoitimme Unkariin paenneen Katya Latskonhätämajoituksesta.

Unkarin romanimission monet seurakunnat on otettu tilapäisesti majoituskäyttöön. Ukrainan rajalta on saapunut Unkari reilun viikon aikana yli satatuhatta ihmistä. Monet ovat vailla paikkaa mihin majoittua. Rajalla pitkiksi venyneet jonot ja parin asteen lämpötila ovat lisänneet epätoivoa.

Fidan kumppanikirkon pastori Sergei Latskon perhe on tällä hetkellä hätämajoituksessa Itä-Unkarissa. Parin vuoden takaisesta Toivon kipinä -kampanjasta tuttu Katja-vaimo pääsi lapsien ja lastenlastensa kanssa rajan yli useamman yrityksen jälkeen.

Siinä missä liikennöidyimmät junayhteydet ovat johdattanut suurimman pakolaisvirran Puolan rajalle, on myös Unkarin rajalla tulijoita. Tämän lisäksi monet Ukrainan länsirajalla asuvat puhuvat ukrainan ohella myös unkaria.

Koko Latskojen perhe yritti Venäjän hyökkäyksen alettua ensin evakuoitua Unkariin. Perhe ehti käydä kolmella raja-asemalla ennen kuin pääsi yli. Ensimmäisenä päivänä perhe oli saapunut rajalle puolen päivän aikaan ja odottanut kolmeen asti yöllä tuloksetta.

Lopullinen päätös Ukrainasta lähtemisestä tuli, kun perhe kuuli, että Užhorodin kaupungin läheisyyteen olisi tippunut venäläinen ohjus. Latskojen perheen asuinalueella Radvankassa ei ole minkäänlaista väestönsuojaa, joten pelko hiipi nopeasti mieliin. Puheet pudonneesta ohjuksesta osoittautuivat myöhemmin perättömiksi. Huhupuheet leviävät nopeasti sosiaalisessa mediassa ja kylvävät aiheetonta pelkoa.

Lopulta Katya ja lapset pääsivät raja-asemalta läpi. Eron hetki oli ollut pelottava kokemus. Perheen isän oli jäätävä Ukrainan puolelle.

Oli pelko, että pahin mahdollinen tapahtuisi heti.

– Olisin halunnut palata takaisin Sergein luokse, mutta meitä ei enää päästetty, Katya kertoo.

Rajan yli päässyt osa perheestä pääsi Unkarin romanimission järjestämään hätämajoitukseen.

Ensimmäisenä yönä uni ei meinannut tulla. Huoli ja pelko painoivat ajatuksia.

– Oli pelko, että pahin mahdollinen tapahtuisi heti, Katya sanoo.

Perheen 11-vuotiaalle pojalle Ratkolle tilanne on ollut järkyttävä. Suru ja itku ovat määrittäneet ensimmäisiä päiviä Unkarissa.

– Ratko on rukoillut polvillaan, että saisi isänsä tänne, Katya kertoo.

Poika myös nukahti Katyan kertomaan yhtenä iltana kädet ristissä rukoillessaan. Ratko on kannustanut myös äitiään rukoilemaan.

Tulevaisuus on epävarma ja on elettävä päivä kerrallaan. Katya on kiitollinen saamastaan avusta ja väliaikaisesta majapaikasta. Hänellä on kuitenkin selkeä toive.

– Rukoillaan, että tulisi rauha ja pääsisimme palaamaan kotiimme.