Ajankohtaista

Kummilapset tekivät historiaa Tansaniassa

Fidan kummilapsihanke Mwanzassa perusti Tansanian ensimmäisen Lasten parlamentin ajamaan lasten oikeuksia.

‒ Lapsia syrjitään sukupuolen vuoksi Tansaniassa. Vanhemmat suosivat poikien koulutusta, koska tyttö kuitenkin vain menee naimisiin, lataa 12-vuotias parlamentin puhemies Jema näyttävässä kaavussaan.

Jeman mielestä lasten oma parlamentti on tärkeä: Sitä tarvitaan köyhyyden ja eriarvoisuuden vastaisessa taistelussa.

Etsimme kummeja Mwanzan lapsille! Kummina voit muuttaa yhden lapsen koko maailman.

‒ Vihdoin meillä on kanava, jonka kautta voimme kertoa lapsen oikeuksista ja niiden loukkauksista. Haluan nähdä sellaisen muutoksen, että yhteisöni jäsenet kuulevat lapsen ääntä, Jema sanoo.

Mediahuomiota lapsen oikeuksille

Mwanzan haavoittuvien lasten kummilapsihankkeen yhteyteen perustettu Lasten parlamentti vaikuttaa lasten oikeuksiin tarjoamalla lapsille foorumin tuoda omia tarpeitaan esille. Historiallisen tästä toimintamuodosta tekee se, että se tuo lasten äänen kuuluviin kansallisen päätöksenteon tasolle, jotta maan päättäjät voivat puuttua lasten hyvinvointia uhkaaviin asioihin.

Lasten parlamentti perustettiin joulukuussa 2015. Sen noin 200 jäsentä ovat Mwanzan koululaisten valitsemia. Parlamentti on saanut paljon mediahuomiota. Kesäkuussa se esitteli valtakunnallisessa tv-ohjelmassa Tansanian hallituksen pyynnöstä lapsen oikeudet tv-katsojille.

Pienistä puroista kasvoi virta

Fidan kummilapsihankkeen koordinaattori Fredrick Eliackim on idean isä ja promoottori.

‒ Unelmani on vihdoin toteutunut! Kummilapsihanke on menossa oikeaan suuntaan, koska se ottaa lapset osallistumaan heitä koskeviin päätöksiin. Tämä oli kuin puuttuva pala työssämme, mutta nyt työ on täysipainoista, kymmenisen vuotta kummilapsityötä tehnyt mies iloitsee.

Pienen yhteisön alueella alkanut kummilapsityö voi pitkällä tähtäimellä muuttaa tansanialaisten lasten tulevaisuuden.

‒ Idea lähti alkujaan kummilapsihankkeen kerhoista, joissa on jo noin 600 lasta mukana. Mietimme, miten voisimme laajentaa lapsia osallistavan toiminnan käsittämään koko Mwanzan läänin. Parlamentin myötä olemme saavuttaneet nyt jo 84 koulua, joista jokaisesta on edustajia Lasten parlamentissa.

‒ Koulussa lapset saavat tietoja ja sivistystä, mutta Lasten parlamentissa opitaan myös tärkeitä arvoja. Täällä kasvaa tulevia vastuullisia johtajia, Eliackim visioi.

 

Artikkeli on julkaistu juuri ilmestyneessä Fida-lehdessä. Tilaa Fida-lehti itsellesi tai lahjaksi, tuet samalla työtämme haavoittuvien lasten ja nuorten auttamiseksi.