Ajankohtaista

Lapsisotilaat saavat uuden alun Ugandassa | Nenäpäivä 2017

Fida kuntouttaa entisiä lapsisotilaita ja tukee heidän paluutaan hyväksytyiksi kotiyhteisön jäseniksi. Työtä tehdään kummien ja Nenäpäivän tuella.

Sissijärjestö LRA on terrorisoinut Ugandan pohjoisosia jo yli 20 vuotta. Vuosien varrella arviolta 65 000 lasta on joutunut osalliseksi armeijan toiminnasta joko siepattuina tai vapaaehtoisesti – tietämättä, mihin ovat ryhtyneet. Lapsia on käytetty sissisodassa paitsi sotilaina, myös viestinviejinä, palvelijoina ja seksiorjina. Kokonainen sukupolvi on kasvanut väkivallan keskellä, ja tulevaisuuden näkymät eivät ole valoisat.

Onko lapsisotilas ikuinen leima?

Fyysisten sotavammojen ohella painajaiset, pelot ja kyvyttömyys selvitä omillaan leimaavat sissien kynsistä paenneiden nuorten elämää. Pahinta on kuitenkin vastaanotto, jonka entinen lapsisotilas kohtaa kotikylässään. Kotiin palaajia pidetään vaarallisina ja aivopestyinä, ”konyn lapsina”, joita pilkataan ja syrjitään.

Fidan työ keskittyy anteeksiannon, hyväksynnän ja ymmärryksen lisäämiseen palaajien kotiyhteisöissä. Tarjoamme psykologista ja yhteisöllistä tukea, jotta entiset lapsisotilaat voivat kokea olevansa oman kylänsä hyväksyttyjä jäseniä ja turvassa kodeissaan.

Monien nuorten elämä on alkanut muuttua, ja he kokevat, ettei yhteisö enää pelkää heitä. Joissain tilanteissa umpeutuneita haavoja kuitenkin revitään auki. Entisen lapsisotilaan on esimerkiksi vaikeaa löytää puolisoa, jonka kanssa avioitua.  ”Onko minussa ikuinen leima, että olen entinen sissi”, kysyi eräs pojista.

Tänä kesänä olemme pitäneet nuorille paperikorukurssin. He saavat koruja myymällä pientä lisäansiota, samoin hunajasta ja muista oman puutarhansa tuotteista. Kyläpankkitoiminnan ansioista monet ovat saaneet säästettyä varoja esimerkiksi omien lastensa koulumaksuihin.
Työtä lahjoitusvaroin

Fida tekee työtä entisten lapsisotilaiden, orpojen ja traumatisoituneiden lasten parissa Ugandassa hyvin tuloksin. Vuodesta 2003 eteenpäin olemme auttaneet satoja nuoria sodan traumoista yli, normaalin elämän ja toimentulon alkuun. Tämä on ollut mahdollista suomalaisten lahjoittajien tuella. Ugandan työtä tukevat Fidan kummien lisäksi myös Nenäpäivän lahjoittajat.

Tätä lahjoituksellasi saadaan aikaan:

Kaksivuotinen ammattikoulutus –  950 €

Hepatiitti B positiivisen hoitomaksu – 130 €/vuosi

Suojavarusteet hunajatarhurille – 100 €

Kolmipäiväinen koulutus entiselle lapsisotilaalle – 25 €