Ajankohtaista

On aika toimia!

Maailman kuukautisterveyspäivää juhlittiin laajasti Fidan Itä-Afrikan kohteissa. Paikalliset seurakunnat ovat ottaneet kuukautistiedon levittämisen tärkeäksi asiaksi.

Kansainvälinen kuukautispäivä (28.5.) on maailmanlaajuinen tapahtuma, joka yhdistää kansalaisjärjestöt, valtion toimijat, yksityisen sektorin ja median edistämään tietoisuutta kuukautisista. Mutta miksi tällaista päivää tarvitaan?

Kuukautisiin liittyvät uskomukset voivat joissakin kulttuureissa olla jopa hengenvaarallisia.

Maailmassa edelleen jopa 200 miljoonaa tyttöä ja naista kärsii kuukautisiin liittyvästä köyhyydestä, erityisesti Aasiassa ja Afrikassa. Heillä ei ole saatavilla hygienisiä kuukautissuojia, ja kuukautisiin liittyvät uskomukset voivat joissakin kulttuureissa olla jopa hengenvaarallisia. Päivä haastaa päättäjiä parantamaan tyttöjen terveyteen liittyviä toimia, kuten koulutusta ja suojien saatavuutta.

Päivää juhlittiin Fidan toiminta-alueella ensimmäistä kertaa laajalti Tansaniassa, Keniassa ja Ugandassa. Kaikissa tapahtumissa Fidan kumppaneilla, paikallisilla helluntaiseurakunnilla, oli merkittävä rooli järjestelyissä ja sisällöissä. Juhlapäivien teema oli Time to take action (Aika toimia).

Fidan Itäisen Afrikan ohjelmaneuvonantaja Virpi Mesiäislehto toteaa, että päivä oli loistava mahdollisuus rikkoa kuukautisiin liittyviä tabuja.

–Itä-Afrikassa uskonnolliset toimijat ovat arvovaikuttajia. Kirkot ovat iso osa yhteisöjen sosiaalista elämää ja koko kansalaisyhteiskuntaa ja monesti ne paikkaavat julkisen sektorin terveyspalveluita. Monilla uskonnollisilla johtajilla on kielteisiä asenteita kuukautisten suhteen, mikä voimistaa häpeää. Mikäli tyttöjen asemaan halutaan kestävää muutosta, ilman uskonnollisten toimijoiden mukanaoloa se ei ole mahdollista, Mesiäislehto kertoo.

Tytöt ja pojat vaikuttavat yhdessä

Tansanian Mwanzassa juhlinta alkoi koululaisten kulkueella. He saapuivat juhlaan rumpujen ja torvien säestyksellä kantaen kuukautisterveyteen liittyviä iskulauseita mukanaan. Juhlavieraina koululaisten lisäksi oli Suomen suurlähetystön edustus, Fidan työntekijöitä, alueen päättäjiä, kirkon johtajia ja työntekijöitä, terveysviranomaisia, opettajia, vanhempia ja mediaa.

Yläkoululaiset Anna ja Stefano osallistuivat juhlassa näytelmään, joka kuvasi tansanialaisen tytön haasteita selvitä kuukautisten aikana. Nuorten koulu on yksi Fidan hankkeen kohteista.

–Meidän poikien on tärkeä tietää kuukautisista, että voimme auttaa ja ymmärtää tyttöjä, sanoi Stefano.

Hän oli jo huomannut, kuinka tyttöjen koulumenestys oli parantunut, kun heille ei tullut poissaoloja kuukautisten aikana. Koulu oli nimittäin Fidan rohkaisemana panostanut vessoihin ja terveystietoon.

Anna painotti sitä, että tytöt ja pojat voivat yhdessä murtaa aiheeseen liittyvää hiljaisuutta.

–Tansanian nuoret tarvitsevat tietoa, mutta myös puhtaita ja turvallisia kuukautistarvikkeita, Anna lisäsi.

Tasa-arvo vaikuttaa kehitykseen

Kuukautisiin liittyvää häpeää käytiin läpi tanssin, musiikin ja koululaisten puheenvuorojen kautta. Nuoret julistivat, että jokaisella on oikeus saada tietoa kehon kehitykseen liittyvistä asioista.

Juhlapuheen pitänyt Suomen Tansanian suurlähetystön ulkoasiainsihteeri Heini Pulli totesi puheessaan, että kansalaisjärjestöillä on iso merkitys tietoisuuden ja asennemuutoksen edistämisessä. Suomen kehityspolitiikassa yksi tärkeä painopiste on tyttöjen ja naisten seksuaali- ja lisääntymisterveys.

–Sukupuolten tasa-arvo hyödyttää sekä miehiä että naisia ja vaikuttaa positiivisesti yhteisöjen kehittymiseen, Pulli totesi.

Mwanzan juhlaa järjestämässä oli Fidan kumppanikirkon lisäksi kymmenen muuta järjestöä sekä Fidan yhteistyötaho, juupajokelainen kuukuppiyritys Lunette. Lunetten ja Fidan yhteistyö on avannut yhteisöissä mahdollisuuden keskustella vaihtoehtoisista kuukautissuojista.

Fidan Tansanian kumppanikirkon, Free Pentecostal Church of Tanzanian, kehitysyhteistyöpäällikkö Joseph Muna sanoi puhuessaan reilulle neljällesadalle juhlavieraalle, että kuukautisterveys on luonnollinen osa yhteisöjen kehitystä:

–Esteet on poistettava yhdessä, ja tähän tarvitaan myös seurakuntia. Muutos on jo alkanut, mutta vaatii edelleen sitkeää yhteistyötä eri tahojen kanssa. Nyt on aika toimia!