Pelko matkatoverina

Pakolaislasten silmät ovat nähneet liian paljon. Traumaattisten kokemusten seuraukset ovat yhä läsnä. Laukausten saattelemana kotinsa jättäneiden eteläsudanilaisten matkatoverina oli, ja on edelleen, pelko.

Miljoonat eteläsudanilaiset ovat joutuneet pakenemaan kotoa  sodan riehuessa ympärillä. Matka Ugandaan ei ole helppo ja monet ovat kulkeneet sen ilman ruokaa – ja ilman varmuutta siitä pääsisivätkö he koskaan turvaan. Helpon bussimatkan sijaan kyseessä on pitkä kävelymatka, jonka varrella sodan kauhut ovat kaikkialla nähtävissä.

Nykyään Fidan kouluttajana toimiva Robert, joka auttoi rajan ylitse joukon orpolapsia, kertoo matkan olleen vaikea. He viettivät matkan aikana öitä pensaikossa piilossa, ilman ruokaa ja kuunnellen taisteluiden ääniä. Matka oli vaikea ja sen tapahtumat jättivät jälkensä.

Myöhemmin kärsin pelkotiloista sen takia.

Samanlaisia tarinoita on tuhansia. Myös Vicky, joka oli pakomatkan aikaan vasta 15-vuotias, joutui piiloutumaan peläten henkensä puolesta. Vickyn isä oli kuullut sissien kaappaavan lapsia koulusta. Ensin perhe pakeni naapuri kylään, sitten sieltä metsään. Kun sissien lisäksi sotilaatkin alkoivat ryöstää ja raiskata viattomia siviilejä, turvaa oli etsittävä Ugandan puolelta. Sydän täynnä pelkoa ja vatsa tyhjänä he aloittivat 70 kilometrin matkan kohti turvaa – tietämättä tulisivatko he selviämään siitä.

Vaikka sekä Vicky että  Robert pääsivät pakenemaan Bidibidiin, jossa voi elää ilman välitöntä uhkaa, seurasi pelko mukana. Silmät muistivat edelleen kaiken näkemänsä. Sodan kauheat tapahtumat, omaisuuden menettäminen ja laukausten äänet aiheuttivat Robertille painajaisia, hämmennystä, syömishäiriötä ja uniongelmia.

Eristäydyin ystävistäni enkä pystynyt keskittymään työhöni. Kuulin korvissani yhä laukausten äänet, vaikka niitä ei oikeasti kuulunutkaan. Pelko ja stressi olivat läsnä koko ajan.

Pelko ja traumaattiset kokemukset eivät jätä pakolaisia rauhaan, kun raja ylitetään. Edes Bidibidille saapuminen ja omassa savimajassa nukkuminen ei vie ei-toivottuja seuralaisia pois. Traumojen hoito on pitkäjänteinen prosessi, joka koostuu monesta osasta.