Thaimaan lapset

Tule kummiksi Thaimaan lapsille!
Olen todella kiitollinen kummeista. Nyt, kun olen opiskellut, minulla on enemmän mahdollisuuksia. Tunnen enemmän ihmisiä ja tiedän maailmasta enemmän. – Orasa, Fidan entinen kummilapsi
Pohjois-Thaimaassa lähellä Myanmarin rajaa asuu vähemmistökansoja, joiden kylät sijaitsevat vaikeakulkuisessa vuoristossa, ympäri maata köyhien perheiden lapset ovat suuressa riskissä joutua ihmiskaupan uhreiksi ja paperittomien lasten koulupolun aloittaminen vaatii tukea. Tulisitko kummiksi Thaimaan lapsille?
Miksi apuasi tarvitaan?
Erityisesti lapset, jotka ovat köyhistä perheistä, kuuluvat vähimmistökansaan tai ovat paperittomia, ovat haavoittuvassa asemassa. Koulunkäynti ei ole itsestään selvyys perheiden taloudellisen tilanteen vuoksi. Vuoristokylissä ei ole koulua, lukutaito on harvinaista, ja jopa juomavesi on hankittava kylien ulkopuolelta. Lisäksi Myanmarin puolelta salakuljetut huumeet varastoidaan eri kyliin, mikä aiheuttaa rauhattomuutta alueella.
Ilman tukea perheet eivät voi tarjota lapsille tarpeeksi turvallista lapsuutta ja tukea koulupolulle. Koulupolku katkeaa helposti, jos se pääsee edes alkaamaan. Fidalla on yhdessä paikallisen yhteistyökirkon kanssa neljä oppilaskotia Pohjois-Thaimaassa, koska vain se mahdollistaa koulunkäynnin. Perheitä pyritään tukemaan niin, että lapset voivat käydä koulua enenevissä määrin kotoa käsin.
Kummien tuen avulla:
- Lapset saavat tukea koulunkäyntiin esimerkiksi koulupukujen ja -materiaalien osalta
- Lapset saavat asua oppilaskodissa, jos muuta mahdollisuutta ei ole
- Lapsilla on mahdollisuus osallistua hengellisiin tilaisuuksiin ja lasten tapahtumiin
- Lapsia ja aikuisia koulutetaan, jotta ihmiskauppaa voidaan ehkäistä
Minulle kummimaksu ei ole todellakaan iso juttu, mutta lapselle se voi olla elämää mullistava asia. – Airi, Fidan kummi
Tule kummiksi Thaimaahan ja siunaa lasten koulutietä! Yhteisökummin kuukausikannatus alk. 27€