Kenia: köyhien kylien lapset
Tule kummiksi ja tuo toivoa Kenian köyhien kylien lapsille.
Tuimme aiemmin erästä kylää Keniassa, mutta ajan kuluessa heidän olonsa paranivat niin, että he nykyään pärjäävät ilman Fidaa ja kummeja. Se on ehdottomasti parasta, kun näkee konkreettisen tuloksen! – Irene, Fidan kummi
Itä-Afrikassa sijaitsevan Kenian väestöstä puolet elää köyhyysrajan alapuolella ja varallisuuserot ovat maailman suurimpia. Tulisitko sinä kummiksi Kenian köyhille lapsille?
Miksi apuasi tarvitaan?
Perheet kamppailevat kuivuuden ja monenlaisen puutteen keskellä. Lasten täytyy usein jäädä päiväksi kotiin hoitamaan karjaa ja kantamaan vettä sen sijaan, että he pääsisivät kouluun. Likainen vesi ja huono hygienia levittävät tauteja eikä terveydenhuolto ole kaikkien saatavilla.
Fida toimii Pohjois-Kenian vuoristokylien perheiden sekä köyhällä rannikkoalueella asuvien perheiden hyväksi. Lähes 30 prosenttia alueen lapsista on aliravittuja. Kolmasosa lapsista ei käy lainkaan koulua. Apuasi tarvitaan, jotta perheiden elämä voisi muuttua.
Parannamme yhdessä perheiden toimeentuloa ja edistämme lasten koulutusta ja terveyttä.
Kummien tuella:
- Kylät saavat apua puhtaan veden hankkimiseen
- Äidit ja lapset saavat elintärkeää terveyskasvatusta
- Opetamme perheille uusia viljelymenetelmiä, jotta ruokaa riittäisi kuivuudesta huolimatta
- Rannikolla parannamme koulujen varusteita, remontoimme luokkia ja hankimme oppimateriaaleja
En voi auttaa koko maailman lapsia, mutta voin auttaa yhtä tai kahta lasta saamaan kiinni elämästä. Rahan voi käyttää paljon huonommin. – Saara, Fidan kummi
Tule kummiksi Keniaan köyhien kylien lapsille ja muuta heidän koko elämänsä!
Yhteisökummin kannatusmaksu on alk. 27€/kk