Bangladeshin Dhakan slummissa asuvan Mahmuda-tytön elämä muuttui täysin neljä vuotta sitten.

Mahmuda pääsi Eväät elämään -keräyskampanjan avulla Fidan slummikouluun.

Köyhyyden keskellä kasvaneella tytölle se oli jotain, josta ei aiemmin uskaltanut edes unelmoida. Tuhansien muiden slummilasten tavoin Mahmuda oli tottunut siihen, että lapsen osa oli tehdä töitä.

Murskata tiiliä, kerätä roskia, tuoda perheelle edes vähän rahaa.

Fidan ja Hesburgerin yhteinen slummikoulu avattiin Dhakassa vuonna 2011. Koulussa opiskelee nyt 400 lasta.

Mahmudan uusi elämä

Nyt 15-vuotias Mahmuda on saanut alakoulun päätökseen ja aloittanut kuudennella luokalla. Mahmuda on oppinut lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan.

Koulussa Mahmuda saa säännöllisesti kunnon ruokaa ja päivät kuluvat kavereiden kanssa.

Ja kun Mahmudalta kysyy, niin parasta on, ettei aamuisin tarvitse lähteä ison tien risteykseen odottamaan lava-autoa, joka kuljettaa työntekijät päiväksi rakennustyömaalle.

– Koulun jälkeen autan äitiä vieläkin kotitöissä, mutta silloin kun tein töitä en jaksanut tehdä enää iltaisin yhtään mitään. Koulusta olen saanut uusia kavereitakin, Mahmuda iloitsee.

 >>>>> KATSO SLUMMIKOULU-DOKUMENTTIELOKUVASTA, MILLAISTA OLI MAHMUDAN ELÄMÄ LAPSITYÖLÄISENÄ NELJÄ VUOTTA SITTEN! 

Jos Mahmuda olisi voinut aloittaa koulunkäynnin jo kuusivuotiaana, olisi hän paljon pidemmällä. Ikänsä puolesta Mahmuda voisi jo olla yläkoulussa, kymmenennellä luokalla.

Mutta Mahmudaa se ei haittaa.

Vaikka elämä slummeissa ei juuri muutamassa vuodessa ehdi muuttua, on kouluun pääsy muuttanut yhden nuoren tytön elämän ja parhaimmassa tapauksessa tulevaisuuden.

– Tykkään koulusta ja toivon, että saan jatkaa vielä kauan. En haluaisi joutua takaisin töihin, Mahmuda sanoo.

Koulunkäynnillä on hintansa

Eikä Mahmudan ehkä heti tarvitsekaan töihin palata. Tammikuussa Mahmuda aloitti kuudennen luokan uudessa koulussa vähän matkan päässä vanhasta.

Sinne pääsyn mahdollisti slummikoulusta saatu hyvä perusopetus. Jos pelkästään kouluun pääsy oli harvinaista, on koulun jatkaminen kuin lottovoitto köyhässä slummissa.

Liki puolet Bangladeshissa koulun aloittaneista lopettaa opiskelun ennen yläkouluikää. Moni ei koskaan edes aloita koulua.

Koulunkäynnillä on slummissa hintansa.

Mahmudan perhe asuu pientä yksiötäkin pienemmässä tiilirakennuksessa, ja tyttären koulunkäynti tarkoittaa, että rahaa on elämistä varten entistä vähemmän.

Koulu itsessään ei maksa, mutta Mahmuda ei enää tienaa perheelleen rahaa työnteolla. Nyt perhe sinnittelee alle 80 eurolla kuukaudessa.

Sillä elätetään seitsemän lasta. Ostetaan ruoat ja välttämättömimmät vaatteet ja toivotaan, ettei mitään yllättävää tapahdu. Sairastumiseen ei olisi varaa, sillä lääkärillä käynti maksaa liikaa.

Tie ulos köyhyydestä on pitkä, mutta edes pientä toivoa siihen antaa koulunkäynti. Koulutuksen avulla voi saada kunnon töitä.

Pelkästään luku-, kirjoitus- ja laskutaito avaavat slummissa asuvalle tytölle mahdollisuuksia, mutta Mahmudan unelmat eivät lopu siihen.

– Haluan opiskella niin kauan, että minusta tulee opettaja, Mahmuda sanoo.

–Aiemmin halusin olla lääkäri. Kun tulin slummikouluun ja näin täällä opettajia, niin päätin, että minäkin haluan tehdä samaa. Haluan olla opettaja ja auttaa ihmisiä slummeissa, Mahmuda sanoo.

Henrik Suni (Mahmudaa haastatteli slummikoulun työntekijä Paul Joydhar)