Hyvää lapsen oikeuksien päivää, Denisa!
Pieni Denisa-tyttö antoi kasvot Toivon kipinä -joulukeräykselle. Lapsen oikeudet ovat hänen ja muiden romanilasten kohdalla 2000-luvun Euroopassa alennustilassa.
Viisivuotias Denisa asuu romanialaisessa kylässä. Hänen kotinaan on savesta rakennettu pieni mökki, jossa on maalattia ja jonka ovesta ja ikkunoista pakkanen puskee talviöinä sisään.
Kun muut lapset nauravat ja leikkivät, Denisa katsoo hiljaa hieman hämmästynein ja väsynein silmin. Pikkutytön paidassa on hymyilevä keijukainen, mutta tytön omilla kasvoilla ei näy iloa.
Fida ja helluntaiseurakunnat tekevät laajaa työtä tuhansien romanilasten auttamiseksi 11 Itä-Euroopan maassa. Vankkumaton uskomme on, että Jumala on luonut jokaisen ihmisen mittaamattoman ja yhtäläisen arvokkaaksi. Jos haluat vaikuttaa ja auttaa, lahjoita Toivon kipinä -joulukeräykseen tai ryhdy kummiksi romanilapselle.
Denisa vapisee kylmästä. Keijukaispaita on liian ohut tähän vuodenaikaan. Talvi on romanikylissä painajainen.
Äiti kuoli Denisan ollessa kolmen kuukauden ikäinen vauva. Sen jälkeen isä on yrittänyt huolehtia lapsista yksin. Täti auttaa minkä voi.
Köyhyys on asettunut taloksi kylän perheisiin. Tulevaisuudettomuus ja apatia pitävät ihmisiä vankeina.
Lapsen oikeudet kuuluvat myös romanilapsille
Tänään kunnioitetaan lapsen oikeuksia ja muistutetaan niistä.
Denisan ja kymmenien tuhansien romanilasten elämässä lapsen oikeudet ovat kuitenkin vielä kaukainen haave.
Musertava köyhyys kurittaa Itä- ja Kaakkois-Euroopassa romaniperheitä, ja syrjäytymisen noidankehä mutkistuu mutkistumistaan.
Köyhimmissä perheissä lapsilta puuttuvat jopa riittävät vaatteet, ja perushygienia on olematonta.
Siellä, missä päihteidenkäyttö on riistäytynyt käsistä, äidit ja lapset joutuvat väkivallan uhreiksi.
Jos vanhemmat matkustavat kauemmas kerjäämään tai siirtotyöläisiksi ilman lapsia, lapset ovat alttiita hyväksikäytölle ja kaltoinkohtelulle.
Koulua käydään kuka mitenkin. Oppiminen takkuaa, kun lapset eivät saa vanhemmiltaan mallia, motivaatiota ja tukea.
Tyttöjen tulevaisuus on uhattuna teiniraskauksien ja alaikäisenä solmittujen avioliittojen vuoksi.
Pahimmillaan romanit suistuvat ihmiskaupan labyrintteihin vaikkapa prostituutioon tai muuhun pakkotyöhön.
Aivan liian moni lapsi ja nuori on halveksunnan, syrjinnän ja kiusaamisen kohteena vain siksi, että on romani.
Tämä on totta Euroopassa lapsen oikeuksien päivänä vuonna 2015.