Ajankohtaista

Fidan toimisto muutti uusiin toimitiloihin

Fida lähetystorien lajittelukeskuksen yhteyteen muuttanut toimiston väki aloitti työskentelyn uusissa tiloissa Helsingin Roihupellossa.

”Siunausten taloksi” nimetyssä toimitilassa ensimmäinen päivä alkoi odottavissa tunnelmissa, sillä viimeiset viikot Kannelmäen vanhalla lähetysasemalla vietettiin laatikoiden keskellä.

Ensimmäinen päivä kuluu laatikkoja purkaessa ja aloilleen asettuessa. Lähetyshistoria löytää tiensä oikealle hyllypaikalle ja kehitysyhteistyön raportit mapeissaan siirtyvät siisteihin riveihin ensimmäisen viikon aikana.

Vapaaehtoisten voimalla

Projekti alkoi maaliskuussa 2012, kun Fidan hallitus päätti selvittää mahdollisuutta hankkia uudet, yhteiset tilat Fidan toimistolle sekä Fida lähetystorien lajittelukeskukselle ja hallinnolle, jotka sijaitsivat eri osoitteissa. Hallitus pyysi nastolalaista Timo Konttista vetäjäksi.

– Ei tarvinnut montaa sekuntia miettiä vastausta. Tuntui siltä, että jos voin palvella tässä projektissa, niin teen sen, vapaaehtoisena projektia vetänyt Konttinen muistelee.

Roihupellon tiloja, joissa aiemmin sijaitsi maustetehdas, on mukana ollut saneeraamassa tärkeä joukko vapaaehtoisia. Yhteensä talkoissa on ahkeroinut 15 henkilöä.

– Talkoolaisia ollut mukana lähes koko ajan eri seurakunnista, pääasiassa Päijät-Hämeen alueelta, Siunausten talon projektia johtanut Konttinen kertoo.

– Prosessi oli iso ja vei paljon aikaa. Puhelin soi ja sähköposti lauloi, Konttinen naurahtaa.

Lähes kolme vuotta kestänyt projekti on nyt saatu maaliin, ja toimisto on muuttanut Fida lähetystorien lajittelukeskuksen kanssa Roihupeltoon.

– Nyt tuntuu todella hyvälle, kun kaikki on lähes valmista. Kiitollisuus Jumalaa kohtaan on päällimmäinen tunne, Konttinen summaa.

Uudet ja odotetut tilat

Toimistolla istutaan nyt avarassa avokonttorissa entisten omien työhuoneiden sijaan. Tiloista löytyy useampi erilainen neuvotteluhuone seisomatyötilasta takkahuoneeseen asti.

– Kiva kun on vihdoin muutettu, henkilöstö on odottanut tätä jo pari vuotta. Uudet tilat ovat avarat ja monipuoliset, tiedottaja-varainhankkija Kirsi Koski-Kujala kokoaa tunnelmia.

– Avarammat tilat avartavat myös ajattelua. Varmasti saamme entistä parempia ideoita! Lisäksi muutos on ihmisille hyväksi, varainhankkija Mirkku Borgmästars selittää.

– Luonnossa kaikki mikä jämähtää paikalleen eikä kasva, kuolee, mutta mikä kasvaa ja uudistuu, elää ja voi hyvin, Borgmästars naureskelee ja pumppaa ilmaa työtuoliksi tulevaan jumppapalloon.

Roihupellon toimitilan vastaanottoaulassa on Sirpa Kaajaksen sisustama näyttely- ja odotustila, jossa on esillä Fida lähetystoreilta löytyviä huonekaluja ja sisustusmateriaaleja.