Ajankohtaista

Fida toimittaa ruoka-apua Beirutin räjähdyksen uhreille

Beirut on räjähdyksen jäljiltä kuin sotatanner ja sadat perheet ovat menettäneet kaiken. Fida toimittaa ruokaa kotinsa menettäneille.

Tiistaina 4.9. tavallinen iltapäivä muuttui tragediaksi Libanonin pääkaupungissa Beirutissa. Voimakas räjähdys tuhosi suurkaupungin sataman ja sen lähialueet silmänräpäyksessä. Räjähtäneen varaston paikalla ammottaa nyt valtava kraateri. Myös viereinen viljasiilo sortui, kun merivesi täytti räjähdyskraaterin. Räjähdyksen voimasta kertoo jotain se, että se kuultiin 200 kilometrin päässä Kyproksella.

Beirutilaiset ovat kuvanneet tapahtumaa suurimmaksi katastrofiksi miesmuistiin. Se kertoo paljon, sillä Libanonissa on koettu vuosikymmenenten ajan sotaa, konfliktia ja köyhyyttä. Juuri nyt Libanon on suurimmassa talouskriisissä sitten sotavuosien. COVID-19 jyllää ja sairaaloissa ponnistellaan jatkuvasti nousevien potilasmäärien vuoksi. Sähkökatkoja on päivittäin, työttömyys on suurta ja julkisen terveydehuollon tila on hälyttävä.

Beirutin satamassa sijaitsivat maan ainoat viljasiilot ja yli 80% maan tuontitavarasta kulki sen läpi. Beirutin kuvernööri Marwan Abboud totesi medioille iskun jälkeen:

–Satama oli ainoa asia, joka meidät piti hengissä. Siellä säilöttiin ruoka, lääkkeet ja polttoaineet. Nyt se kaikki on poissa.

Fidan apu suunnataan haavoittuneille, kodittomiksi jääneille, leskille, vanhuksille ja vammaisille.

Beirutin kaduilla nähtiin protesteja jo ennen tätä tragediaa. Nyt kaupungissa on noin 300 000 kodittomaksi jäänyttä ihmistä lisää. Satoja koteja on sortunut. Beirutin kristittyjen asuttama kaupunginosa esimerkiksi on tuhoutunut täysin ja ainakin 10 kirkkoa on romahtanut.

Beirutissa toimiva Lähi-idän kirkkojen komitea on lähettänyt avustusvetoomuksen kirkoille ja avustustoimijoille ympäri maailman.

Fida on aloittanut avustusoperaation Beirutissa yhdessä Kanadan helluntaikirkkojen avustusjärjestö ERDO:n kanssa. Avun toimittaa perille Beirutissa toimiva kumppanijärjestö, joka jakaa avun perheille paikan päällä toimivien kirkkojen sekä kansalaisjärjestöjen kautta.

Tavoitteena on jakaa ruokaa noin 345 kotitaloudelle, jotka kärsivät räjähdyksessä. Apu suunnataan haavoittuneille, kodittomiksi jääneille, leskille, vanhuksille ja vammaisille.

KUVA: MECC communications department