Ajankohtaista

Yläkoululaiset keräsivät tonnin Eväät elämään -kampanjan hyväksi

Espoolaisessa yläkoulussa toimiva Rafiki-kerho on loistava esimerkki siitä, miten hyvän tekeminen lisää myös omaa onnellisuutta. Yläkoululaiset keräsivät tänä keväänä varoja Eväät elämään -kampanjan hyväksi.

Espoolaisessa Tiistilän yläkoulussa toimiva Rafiki-kerho keräsi Fidan tämän vuoden Eväät elämään -keräykseen 1000 euroa, jonka he luovuttivat 20.5. Fidan toiminnanjohtaja Harri Hakolalle. Eväät elämään -keräyksellä autetaan Kongon demokraattisessa tasavallassa eläviä vammaisia ja sodan vammauttamia lapsia pääsemään kouluun.

–Törmäsimme keväällä Ida Elinan Saman taivaan alla -musiikkivideoon, joka oli tehty Eväät elämään -keräystä varten. Video oli tyttöjen mielestä vaikuttava, ja päätimme yhdessä, että keräämme varoja keväällä myös Eväät elämään -keräykseen, Rafiki-kerhoa pitävä Tiistilän yläkoulun kotitalousopettaja Mervi Salminen kertoo.

Kiitollisuus omasta mahdollisuudesta käydä koulua on Salmisen mukaan lisääntynyt keräykseen osallistumisen myötä kerholaisten keskuudessa.

–On surullista, että Kongossa niin monet eivät voi käydä koulua. On todella hyvä juttu, että ihmiset lahjoittavat keräykseen. Eväät elämään -musiikkivideo oli mielestäni tosi hieno, Rafiki-kerhossa käyvä 9.-luokkalainen Ayaan kertoo. Hän on ollut mukana Rafiki-kerhossa sen perustamisesta saakka.

Fidan toiminnanjohtaja Harri Hakola oli vaikuttunut Rafiki-kerhon panoksesta Eväät elämään -kampanjan hyväksi.

–On todella merkityksellistä, että juuri nuoret ovat halunneet auttaa lahjoittamalla keräykseemme. Rafiki-kerho on loistava esimerkki myös muille kouluille, Hakola toteaa.

Tänä keväänä varoja on kerätty mm. järjestämällä koululla äitien ja tytärten hemmotteluilta, jossa leivottiin, syötiin ja tehtiin ”tyttöjen juttuja” yhdessä. Isien ja poikien illassa syötiin mokkapaloja ja pizzaa, taiteiltiin paperilennokkeja ja lopuksi lähdettiin yhdessä Superparkkiin.

Monta sataa peltiä mokkapaloja

Salminen perusti Rafiki-kerhon vuonna 2017. Kantavana ajatuksena on ollut, että kun tekee muille hyvää, myös oma onnellisuus lisääntyy eli ”Hyvän tekeminen tekee hyvää”.

– Kerhotoiminta on hauskaa. On kivaa auttaa, sillä hyvän tekemisestä tulee hyvä olo, Ayaan kertoo.

Salmisen sisko Virpi Mesiäislehto on töissä Fidalla Tansaniassa. Rafikilla onkin tansanialaisessa Arushan kaupungissa kummikerho sekä Losikiton kylässä kummikoulu, jonka kouluruokailua kerho avustaa.

Kerholaiset ovat järjestäneet erilaisia hyväntekeväisyystempauksia sekä lelu- ja koulutarvikekeräyksiä. Kerho on myynyt hyväntekeväisyystapahtumissa muun muassa kerholaisten valmistamia saippuoita, äitienpäivä -ja joulukortteja, yrttiruukkuja, nuppineulatyynyjä sekä erilaisia leivonnaisia.

– Olemme leiponeet jo monta sataa pellillistä mokkapaloja, Salminen hymyilee.

Kerholaiset ovat alkaneet myös omatoimisesti ideoimaan, millä tavalla he voivat auttaa muita. Kerholaiset ovat ottaneet toiminnasta itse paljon vastuuta, ja Salmisen tehtävänä onkin olla nykyisin lähinnä taustavaikuttajana. Myös koululaisten vanhemmat ovat tukeneet kerhoa hienosti.

– Ei löydy sanoja kertomaan, miten upeita oppilaita kerhossa on mukana. On liikuttavaa, miten innokkaasti he haluavat auttaa muita. On todella saanut huomata, miten hyvän tekeminen on lisännyt myös heitä omaa onnellisuuttaan ja myötätuntoaan muita ihmisiä kohtaan, Salminen kertoo.

Visiona koko Suomi

Visiona on, että samantapaista toimintaa aloitettaisiin ympäri Suomen. Kevään aikana Rafiki-kerhosta kuvataan dokumentti Opetushallituksen rahoittamaan Hymy-hankkeeseen liittyen.

– Haastamme kaikki Suomen koulut perustamaan samanlaisia hyvän tekemisen kerhoja, hyvinvointiopetuksen kehittäjä ja kouluttaja Viivi Pentikäinen Hymy-hankkeesta kertoo.

– Hyvän tekemisen kerrannaisvaikutus on suuri, sillä tutkimusten mukaan hyvän tekeminen vahvistaa hyvinvointia ja ennaltaehkäisee mielenterveysongelmia. Hyvän tekeminen on usein myös ketjureaktio. Esimerkiksi oma poikani halusi kerhon innoittamana editoida Rafiki-kerhosta kertovan dokumentin ilmaiseksi, koska oli kerhon toiminnasta niin vaikuttunut.

Myös Rafiki-kerholaisten keskuudessa visio saa aikaan nyökyttelyä.

– Olisi hieno juttu, jos Rafiki-kerhot voisivat levitä ympäri Suomea. Jos omalle koulullesi perustetaan Rafiki-kerho, kannattaa liittyä mukaan, Ayaan kannustaa.

Lisää tietoa Eväät elämään -kampanjasta

Fiilisbarometri