
Yrittäjänä sinulla on mahdollisuus tukea työtämme useilla eri tavoilla - Fidan kautta saa vuosittain avun 2 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa.
Osta Taivaan lahjoja
Muista asiakaskuntaasi esimerkiksi jouluna ostamalla Fidan aineettomien lahjojen kaupasta Taivaan lahjoja. Merkitykselliset ja mielenkiintoiset Taivaan lahjat viestittävät yrityksesi arvomaailmasta ja saavat ihmiset hyvälle tuulelle. Fida vie apusi perille. Siirry Taivaan lahja -kauppaan
Myös yritykset voivat lahjoittaa työmme tukemiseen sekä kerta- että kuukausilahjoituksia. Kiitos, että välität! Siirry verkkomaksuun
Fida tekee yhteistyötä yritysten kanssa ns. kumppanuusperiaatteella. Yhteistyö voi sisältää esimerkiksi Fidan työn tukemista yritysyhteistyön kautta tai yrityksen palveluiden tarjoamista Fidan hyväksi.
Arvioimme kaikki kumppanuudet yksilöllisesti. Valittavaan ratkaisuun vaikuttavat mm. tuotto-odotukset ja yrityksen toimintamaailman yhteensopivuus Fidan toiminnan kanssa. Pyrimme aina kaikkia osapuolia hyödyttävään yksilölliseen ratkaisuun.
Hesburger Oy tukee Bangladeshin Dhakassa toimivaa Fidan yhteisökehityshanketta. Osana yhteistyötä Hesburger Oy on rakentanut hankkeen tarpeita varten slummikoulun, jossa opiskelee tällä hetkellä 200 oppilasta. Tavoitteena on tarjota 500 oppilaalle koulunkäyntimahdollisuus.
Presson Oy ohjaa jokaisesta myymästään iPress Interface -pöytäkaivosta 30 € Tansanian jalkapallokoulujen tukemiseen. Osana yhteistyötä yritys haastaa asiakkaitaan mukaan tekemään hyvää ja pitää esillä Fidan työtä omissa viestintäkanavissaan.
Antturi Design Oy toteuttaa graafista suunnittelua ja markkinointiviestinnän palveluita omakustannushintaan. Yritys myös tukee mm. Kenian rannikolla tehtävää humanitaarista työtä.
Mainostoimisto Redland on Fidan kumppani markkinointiviestinnän ja verkkopalveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Redland tukee myös kummitoimintaamme. Kummikohteena on Albanian köyhien kylien lapset.Bisnestiimi on vuonna 1998 perustettu kristittyjen yrittäjien ja liikemiesten verkosto. Tiimin jäsenet panevat itsensä ja osaamisensa likoon lähetystyön hyväksi. Siirry Bisnestiimin sivustolle
Onko sinulla jokin uusi innovatiivinen tapa kerätä varoja yritystoimintasi kautta hyväntekeväisyyteen? Ota rohkeasti yhteyttä, niin ideoidaan lisää.
Erkki Salo, varainhankintapäällikkö,