Mwanzan haavoittuvat lapset, Tansania

Tule kummiksi ja tuo toivoa Tansanian Mwanzan lapsille
Suosittelen kummina olemista, saat olla tavallisena ihmisenä tavattoman suuressa mukana, ja aika vähälläkin panoksella. – Ritva, Fidan kummi
Pohjois-Tansaniassa sijaitsevassa Mwanzassa ihmiset elävät köyhyydessä. Tulisitko kummiksi haavoittuvassa asemassa oleville lapsille?
Miksi apuasi tarvitaan?
Tansanian väestöstä yli puolet elää alle eurolla päivässä. Aidsin vuoksi yhä kasvava määrä tansanialaisista lapsista jää orvoiksi. Lasten huoltajat ovat usein luku- ja kirjoitustaidottomia, ja heidän toimeentulonsa on haastavaa.
Fida aloitti työn Mwanzassa vuonna 1995. Kummien tukema työ tukee lasten koulunkäyntiä ja pyrkii katkaisemaan kaikista heikoimmassa asemassa olevien perheiden köyhyyden kierteen.
Kummien tuen avulla:
- Köyhät perheet saavat koulutustatuottavampien viljelymenetelmien käyttämiseen
- Perheiden toimeentulo ja omavaraisuus paranevat
- Perheet saavat terveyskasvatusta
- Lapsille pääsevät kerhoon, jossa he oppivat monenlaisia taitoja
- Kerholaisilla on myös oma parlamentti, jossa on mukana 200 lasta. Lasten parlamentti pyrkii parantamaan Mwanzan lasten heikkoa asemaa tuomalla esiin lasten toiveita, oikeuksia ja tarpeita. Parlamentti on saanutkin äänensä kuuluviin jopa maan ykkösmedioihin.
En voi auttaa koko maailman lapsia, mutta voin auttaa yhtä tai kahta lasta saamaan kiinni elämästä. Rahan voi käyttää paljon huonommin. – Saara, Fidan kummi
Tule kummiksi Tansaniaan ja auta haavoittuvassa asemassa olevia lapsia koulutielle. Yhteisökummius alk. 19 €/kk ja oman kummilapsen kannatus alk. 35 €/kk.